Voimakas syyllisyydentunto äitinä, muita

Ja mihin liittyen (poissaoloon, kasvatukseen, riittämättömyyteen?). Mutta kyllä mä vaadin äitinä itseltäni aika paljon ja usein tunnen tehneeni AIVAN kaiken päin honkia! Sitten joskus kun lapset käyttäytyvät ja osoittavat empatiaa ja rakkautta toisia kohtaan, saan tavallaan varmistuksen siitä, että ainakin jotain olen tehnyt oikeinkin. Mutta yleensä ottaen vanhemmuudessa on se huono puoli, että tulokset näkee vasta vuosien ja vuosien päästä. Siihen asti mä ruoskin itseäni tekemistäni virheistä, koska olen tällainen yli-itsekriittinen olio. :/

olen aika itsekäs äiti ja aika pahasti saan tehdä ennen kuin tulee syyllisyydentuntoja. kyllä niitäkin välillä, mutta ihan aiheesta sitte (vaikka hakannu lasta)

Mitä tämä muutakaan on, päiväkodista tai koulusta sanotaan jotain lapsesta, niin heti on hirveä haloo, mikä palstallakin hyvin näkyy. Semmoista se on se vanhemmuus.



Aina ei ole tarpeen lähteä syyllistä etsimään omasta lapsuudesta, myös ongelman oivaltaminen ja tietoinen lähestyminen niin, että korjaa ajatusmallejaan voivat auttaa. Kukapa meistä olisi täydellinen. Ja jos lapsi on vastasyntynyt, niin ne hormonit tuota toisille tekee.

Poden syyllisyyttä siitä, että

- en ole henkisesti läsnä koko ajan (jos olen esim. koneella)

- en jaksa leikkiä lasten kanssa tarpeeksi

- ulkoilemme liian vähän

- jos suutun lapsille ja huudan, kannan siitäkin syyllisyyttä

jne



Lisäksi syyllistän itseäni muista omiin elämäntapoihini liittyvistä asioista.



Ja kuitenkin enimmän aikaa uskon olevani ihan hyvä äiti. Perheemme on onnellinen, lapset tasapainoisia, perushoito on hyvää (lapset puhtaita ja saavate tervellistä ja monipuolista ruokaa), parisuhde on hyvä.



En tiedä missä vika, mutta itselläni uskon tämän liittyvän jotenkin ehkä omaan itsetuntooni? Toisaalta minulla on hyvä itsetunto, olen itsevarman ja näytän sen, mutta toisaalta kannan harteillani koko maailman synnit ja poden syyllisyyttä ihan kaikesta mitä teen.