Onko vahinkolapsia perheessänne?

Olen 22 vee ja lapsi 2 vee. Isän jätin raskausaikana. No, olin ihan paskana jo ennen kuin tulin raskaaksi, mutta lapsen pitäminen oli ainoa varteenotettava vaihtoehto. Lapsi tsemppasi minut nousemaan siitä suosta ja siksi hän onkin minulle niin tärkeä. Välillä on tosi rankkaa olla yksin lapsen kanssa, mutta totta kai häntä rakastan.

2 lasta. Ihan onnellinen olen, tää " vahinko" on täydellinen päivänsäde. :)

juuri isoäidin kanssa juhannuksena puhuttiin näistä vahinkolapsista. Hän kertoi, ettei nuoruusaikanansa koskaan suunniteltu lapsia, vaan niitä tuli sitten kun oli tullakseen. Eli kaikki olivat ikään kuin vahinkoja. Toisaalta avioliiton ulkopuoliset lapset, ne olivatkin sitten tapauksia.



Nää vahinkolapsijutut on jotenkin ällöjä. Meille tulee toinen lapsi vain vähän reilun vuoden ikäerolla ja melkein kaikki on kysynyt että oliko vahinko. No ei suunniteltu että juuri sillä kertaa hedelmöitys tapahtuu, mutta en mä tätä vahingoksi kuitenkaan kutsu.

Yksi ihana sellainen. Hän on 2-vuotias. Olen suunnattoman onnellinen hänestä. Maailman ihanin poika.



Enempää lapsia meillä ei ole. En tiedä tuleeko lisää. Olen 24 ja mieheni 28.

ihmiset suunnittelevat liiankin tarkasti kaikki nämä jutut etukäteen.

Olen onnellinen jokaisesta ihanasta kultamussukastani! Aina tuosta oikuttelevasta murkusta suloiseen taaperoon asti :-) Vanhemmilla tässä vaiheessa ikää jo 35 ja risat. Olihan tuo " iltatähti" aika ylläri, kun ei raskauden pitänyt olla enää mahdollista (aikaisemmat lapset saatu IVF-hoidoilla), vaan niinpä se Luontoäiti järjesti yllärin meille :-) Nyt kun ajattelee, niin näinhän sen piti mennä, meidän perhe on juuri nyt meidän perhe.

ja ihana yllätys onkin..

Esikoinen 5-v . Olen 22, mieheni 25, muut lapset 3-v ja 3kk

En ollut yhtään onnellinen, kun sain tietää raskaudesta. Toivoin keskenmenoa ja aborttia harkitsin vakavasti. Mutta ei tullut keskenmenoa ja aborttiin en kyennyt. En nauttinut raskausajasta yhtään, vaikka se fyysisesti sujui erittäin hyvin. Pelkäsin vauvan vammaisuutta, kun olin syönyt lääkkeitä, joita ei raskausaikana saa käyttää, olin käynyt alavatsan alueen röntgenissä tietämättä raskaudesta, ja ikää oli päälle 40 enkä päässyt edes lapsivesipunktioon. Kaiken huippu oli, että jouduin vielä sektioon vauvan perätilan takia.



No, sain terveen vauvan, viidennen lapsemme, josta olen ollut äärettömän onnellinen vauvan syntymästä asti. Hän täyttää pian 5 vuotta, mutta nyt on lapsiluku todellakin täysi. En usko, että enää vahinkoja edes pystyy tulemaan, kun ikää alkaa olla jo sen verran.

Tai etenkin kysyä ihmiseltä että " oliko vahinko?"

Raskaudet olivat siis todellisia vahinkoja, mutta vauvat eivät. Positiivisen raskaustestin ja lapsen syntymän välillä kun oli vielä se aborttivaihtoehtokin, jonka päätin jättää käyttämättä.



Ensimmäinen vahinkoraskaus, kierukan pettäminen, oli sekunnin kestäneen ensijärkytyksen jälkeen iloinen juttu minulle, mies oli pari viikkoa naama väärällään mutta sitten hänkin alkoi iloita tulevasta vauvasta. Ikäeroa esikoiseen (suunniteltu) tuli melkein kaksi vuotta. Abortti ei käynyt mielessäkään.



Toinen vahinkoraskaus, minipillereiden pettäminen, oli kova paikka minulle ja vielä kovempi paikka miehelle. Harkitsin aborttia, mies suorastaan vaati aborttia. Jätin kuitenkin abortin tekemättä. Vatsan kasvaessa syntyi rakkaus tulevaa vauvaa kohtaan, mies tosin alkoi muuttamaan mieltään vasta lasketun ajan tienoilla. Ikäeroa kuopuksen ja keskimmäisen välillä on 11,5 kuukautta.



Joka ikistä lasta rakastamme yli kaiken, emme ikinä antaisi heitä pois. Se, oliko raskaus suunniteltu vai ei, ei ole vaikuttanut siihen miten paljon kutakin lasta rakastamme, ja miten heitä kohtelemme.

Sain tietää raskaudesta varsin myöhään, viikolla 18+. En todellakaan ollut onnellinen. Paljon paskamaisempaan tilanteeseen en olisi voinut lasta kuvitellakaan. Pelkäsin myös mitä olen lapselle aiheuttanut alkoholinkäytölläni ja tupakoinnillani.

Varasin ajan aborttiin, mutta en mennytkään. Lapsen biol. isä painostikin siihen ja halusi sanoutua irti kaikesta mahdollisesta lapseen ja minuun liittyvästä (eikä meillä ollutkaan kuin kesäkissa-suhde).

Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita. Olin yksin " elämäni pilanneen kakaran" kanssa. Harkitsin adoptiota, mutta kun puhuin asiasta ääneen äidilleni, hän tuomitsi sen (ja minut kun sellaista ajattelin) niin rajusti etten uskaltanut ajatella sitä enää vaihtoehtona.

Puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen alkoi jo helpottaa. Se pikkuotushan oli ihan mukava :) Sain takaisin itsevarmuuteni; pärjään hienosti ja olen hyvä äiti, vaikka olenkin yksin. En kaivannut ketään ja varsinkin lapsen biol. isä pysyköön kaukana meistä! Ja tietenkin juuri silloin, kun sinkku ajattelee ettei kaipaa ketään, niin elämään astui mies ;)



Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsiluku on täynnä. Poika on nyt 3v. Itse olen nyt 26v.

perheen kuudes lapsi. Todellinen ylläri ( ja näinollen kai vahinko ) mutta ihana sellainen. Vaikka uutinen oli aikanaan järkytys, ei lapsen syntyminen ole harmittanut koskaan.

miten voi 18 + viikolla varata ajan aborttiin??

Sosiaalisin syin olisin abortin saanut.

tuttavien/ystävien lapset ovat jo 3v ja 1v ja 2 v

Esikoinen oli silloin 5kk joten en ollut todellakaan valmis taas olemaan raskaana ja hankkimaan lasta kun ensimmäisenkin kanssa oli yhtä tervanjuontia. Meillä on nyt 3 lasta. He ovat 7v6kk, 6v 6kk ja 11kk vanhoja. Tällä hetkellä on lapsiluku täynnä, mutta ehkä tulevaisuudessa...



Minä olen 29v ja mies 34v

aloin tajuamaan tilanteen, hyväksyin raskauden ja aloin innolla odottamaan lasta ja seuraamaan raskauden aiheuttamia muutoksia minussa. Lapsi on luonnollisesti meille rakas. Jos hän joskus saa jostakin kautta tietää (tai kerron hänelle, who knows), että hän sai alkunsa täysin suunnittelematta, toivon, että se tieto ei aiheuta hänessä tunnetta, että häntä ei olisi sittenkin toivottu ja rakastettu sydämestä saakka. Siksi haluan osoittaa hänelle paljon rakkautta .