Millaista seksiä ja kuinka usein " uskovaiset" harrastavat?
Kommentit (11)
Uskovaiseet harrastaa seksiä vaan jos on ihan pakko. Seksi on perinteistä lähetyssaarnaajaseksia ja nainen pitää silät kiinni ja ajattelee kotia, uskontoa ja isänmaata.
Me uskovat tosiaan luetaan ihan opaskirjasta, että miten seksiä harrastetaan. Riippuu vähän painovuodesta sitten, että onko jotain eroavaisuuksia.
Vuonna 2001 jaettiin sellaista opasta, jonka mukaan joka lauantai pitää harrastaa seksiä. Mieluusti klo 21-23.59 aikana, puolen yön jälkeen menee jo sunnuntain puolelle ja se olisi lepopäivän häväistys. Mies aina päällä. Voihkia ei saa. Suuseksi ei sallittua, kuten ei myöskään mitkään apuvälineet.
Olen kuullut huhuja, että vuoden 2005 painoksessa olisi suuseksi sallittua!!! Mutta me ei tohdita kokeilla, kun ei olla ihan varmoja :( Pitäisi rohkaista mieli ja kysyä yhdeltä pariskunnalta, jotka meni silloin naimisiin. Mutta kun ei tällaisista asioista kehtaa puhua.
Mihin uskontokuntaan viittaat?
Minulla kristittynä ja Jumalaan sekä raamattuun uskovana on joitakin rajoituksia: seksiä vain oman miehen kanssa ja niin, että tehdään vain sellaista, mistä molemmat pitää. Rajaahan se toki tuokin. :D
varmasti päivän parhaat naurut pullanleipomisen ja lastenhoidon lomassa :)
Vierailija:
Me uskovat tosiaan luetaan ihan opaskirjasta, että miten seksiä harrastetaan. Riippuu vähän painovuodesta sitten, että onko jotain eroavaisuuksia.Vuonna 2001 jaettiin sellaista opasta, jonka mukaan joka lauantai pitää harrastaa seksiä. Mieluusti klo 21-23.59 aikana, puolen yön jälkeen menee jo sunnuntain puolelle ja se olisi lepopäivän häväistys. Mies aina päällä. Voihkia ei saa. Suuseksi ei sallittua, kuten ei myöskään mitkään apuvälineet.
Olen kuullut huhuja, että vuoden 2005 painoksessa olisi suuseksi sallittua!!! Mutta me ei tohdita kokeilla, kun ei olla ihan varmoja :( Pitäisi rohkaista mieli ja kysyä yhdeltä pariskunnalta, jotka meni silloin naimisiin. Mutta kun ei tällaisista asioista kehtaa puhua.
..että mies raottaa mielellään vain litsejä, ylin nappi mielellään kiinni, muut alemmat tai vetoketju auki..? Me ollaan oltu siinä uskossa.
pian ole joka asento kokeiltu..ja reikäkin:) ja välit myös.
himot ne on hiirelläkin:)
Katso, kaunis sinä olet, armaani; katso, kaunis sinä olet. Kyyhkyläiset ovat sinun silmäsi huntusi takana; sinun hiuksesi ovat kuin vuohilauma, joka laskeutuu Gileadin vuorilta.
Sinun hampaasi ovat kuin lauma kerittyjä lampaita, pesosta nousseita, kaikilla kaksoiset, ei yhtäkään karitsatonta.
Kuin punainen nauha ovat sinun huulesi, ja suusi on suloinen; kuin granaattiomena, kypsyyttään halkeileva, on sinun ohimosi huntusi takana.
Sinun kaulasi on niinkuin Daavidin torni, linnaksi rakennettu; tuhat kilpeä riippuu siinä, urhojen varustuksia kaikkia.
Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä.
Siksi kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, minä käyn mirhavuorelle ja suitsukekukkulalle.
Kaikin olet kaunis, armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virheä.
että oikein vanhoilliset juutalaiset peittäisivät naisen lakanalle ja tekisivät aukon kriittiseen kohtaan. Siitä sitten suoritettaisiin ns. synnitön yhdyntä
terv. uskovainen, joka harrastaa sitä päällä, alla, takaapäin, seinää vasten, suuseksiä, stringit päällä ja tekokalu suristen....hyi minua hirveää tiukkapipoista syntistä.
Ajatteleppa että Jumala on antanut meille ilon ja kyvyn nauttia seksistä, jotta maailmaan syntyisi lapsia. Seksin perimmäinen tarkoitushan on juuri tuottaa lapsia kautta luomakunnan. Jos seksi ei olisi kivaa ja nautinnollista, kuka sitä vapaaehtoisesti haluaisi? Pitäisi raiskata ja pakottaa toista voidakseen levittää geenejään ja se on synti, jos mikä.
sillainhan ne uskovaiset seksiä harrastaa ;)
ja siellä missä milloinkin pystyy.. varsinkin isossa perheessä se kysyy mielikuvitusta.