suomalaisuuden vahvistaminen
hei,
miten olette saaneet lapsenne " pysymään" suomalaisina? Itse kun olen kreikassa ja ympärillä ei muista suomalaisia juuri ole eikä suvun " kreikkalasuus" painostusta aina pysty välttämään (esim nimen, uskonnon, kielen tms tms suhteen) itse haluaisin kuitenkin lapsestamme kahden maan kansalaisen. en ole kuitenkan varma onko antamani panostus tarpeeksi jotta lapsemme saa muodostettua myös suomalaisen identiteetin ja oppisi kielenkin hyvin. olen ajatellut suomalaisen au pairin ottamista ehkä se tehostaisi " suomi" -kuuria. mitä kokemuksia teillä on?
Kommentit (9)
yllapidan lasten suomenkielen taitoa mutta siina vaiheessa kun vanhempi meni kouluun niin englannista tuli tosi dominoiva. Mielestani heilla ei ole mitaan selkeaa Suomi-identiteettia, juuri siksi kun ei ole ymparilla ketaan muita suomalaisia ja suomi-kouluihin pitka matka. Tyttareni kerran sanoi etta ei han ole suomalainen kun ei ole tehnyt mitaan suomalaisia asioita (saunomista, hiihtamista, luistelua, pulkkamakea, jarvessa uimista jne). Oikeassa on, vaikeaa tama on.
Meillä kaksi lasta (2 ja 6 v) ja asumme kolmannessa maassa, äiti tulee pohjoisesta ja isä etelästä. Kolmea kieltä puhumme kotona.
Lapsilla on Suomen ja asuinmaamme kansalaisuudet (isällä kaksoiskansalaisuus), isänmaan kansalaisuus on jäänyt hakematta kun paperisota on niin hirmuinen.
Kaikenkaikkiaan kotona elämme varmaankin enemmän etelämaalaisittain kuin suomalaisittain, mutta lapsille on selvää että he ovat puoliksi suomalaisia.
Suomessa käymme noin 2 kertaa vuodessa ja meillä käy suomesta vieraita 2-10 kertaa vuodessa.
Kielitaito on tärkeässä asemassa, tottatosiaan. Me noudatamme perinteisiä traditioita jouluna eli joulupukki on aina hankittu vaikka isolla rahalla, teen suomalaiset jouluruat jne. Pääsiäistä vietämme enemmän isän ortodoksitradition mukaan. Suomessa pyrimme käymään joka talvi, jotta lapset saavat kosketuksen lumeen. Kotimaassamme käyme luistelemassa jäähallissa.
äitini kerran kommentoi tuota kansalaisuusasiaan tyyliin " hyvä että on edes äidin kansalaisuus kun kaikki muu on isältä" . Paljon on isältä, sukunimi, uskonto, lapset on kastettu isän kotimassa jne. Etunimet lapsille olemme valinneet kansainvälisestä kirjosta, joka sopii meidän kaikkiin kulttuureihin.
Suomalaisia leffoja lapset katselevat paljon. Isänmaalaisia eivät oikeastaan ollenkaan. Isän sukua on täällä asuinmaassamme jonkunverran ja sitä kautta se arki on lapsille tutumpaa kuin suomalainen.
Itse olen tavallani jo luovuttanut, ainakin suomen osaaminen äidinkielentasolla jää esikoisella vain unelmaksi. Pienemmän kanssa on kaikki vielä mahdollista. Tärkeintä on että lapsi ymmärtää ja osaa tehdä itsensä ymmärretyksi vaikka kielioppi ei virheetöntäolisikaan. Samoin kullanarvoista on että lapsi osaa meidän maiden kulttuuriset säännöt ja koodit, jotta ei vaikuta omituiselta kummassakaan maassa. Asuinmaahan sopeutuminen on helppoa, kun on täällä syntynyt, kasvanut ja koulunsa käynyt.
Hei,
Elät melko lailla samankaltaisessa kulttuurissa kuin minäkin, itse asun Turkissa.
Lapsemme on puolitoistavuotias ja kaksikielinen: isä puhuu omaa kieltään, minä puhun suomea. Hänellä on päivisin hoitaja, joka puhuu turkkia, joten nyt on isän kieli vähän vahvemmalla.
Tosi tärkeä juttu tuntuvat olevan suomenkieliset kirjat, joita meillä luetaan päivittäin kyllästymiseen asti. Myös suomalaiset tv-kanavat auttavat, ja meillä katsotaan joka päivä Pikku Kakkonen ja vähän muutakin, jotta kieli kehittyy. Lisäksi tyttäremme rakastaa kuunnella suomalaista lastenmusaa, ja CD pyöriikin lähes ympärivuorokauden.
Pyrimme myös olemaan Suomessa pitkiä aikoja kerrallaan, yleensä n. 2 kk kesällä ja 2 kk talvella.
Lykkyä sinne " naapuriin" :)
kaymaan noin usein Suomessa, mista nipistatte rahat?
Ja missa asutte kun olette noin kauan kerralla? Lasten isovanhempien luonako? Mina olen houkutellut sukua tanne mutta ei kukaan, kun taa Englanti on NIIIIIIIIIIIIIIIN kaukana....
Niin, olemme olleet onnekkaita, kun pääsemme Suomeen niin usein. Olemme yksityisyrittäjiä, ja käymme Suomessa työnkin puolesta, minä myös opiskelen Suomessa harvakseltaan. Tältä väliltä löytyy erittäin edullisia lentoja, jos etsii. Asumme Turkissa.
Olen sanonut 4-vuotiaalle tyttärelleni, että hänpä osaakin kahta kieltä, kun muut nursery school kaverit osaavat vain yhtä, ja se on porkkana, joka vetää.
Ei ole meilläkään mitään muuta lisättävää kirja/cd/suomi-vierailulistaan, jolla yhteys Suomeen säilyisi. Haluaisin kuitenkin hommata jonkin vakipaikan Suomesta, mökin tms. jossa konkretisoituisi koko Suomi lapsille kerralla. Luulen, että siitä voisi juurtua heille jonkinsortin juuret Suomeen ja pysyvät muistijäljet tulevaisuutta ajatellen.
eli moi! asun kreikassa,naimisissa kreikkalaisen miehen kanssa ja meillä on 3 lasta.lapsille minä puhun suomea ja baba kreikkaa ja ainakin n.3 ikävuoteen asti suomi on ollut se vahvempi kieli,kun kotona mun kanssa ovat.
meilläkin luetaan paljon,dvd ja musiikki-ja satu-cd´t myös kovassa käytössä.
puhumme usein suomen sukulaisista, puhelin myös kovassa käytössä ja lapset usein kyselevät mun lapsuudesta suomessa.
mieheni ymmärtää melko hyvin suomea,ei puhu kuin muutamia sanoja ,ja hänestä on myös tärkeää kahden kulttuurin oppiminen lapsille. suomi-koulussa emme vielä käy,koska lapset vielä pieniä ja asumme suht kaukana kaupungista,jossa koulua pidetään.
suomessa käymme n.kerran kahdessa vuodessa, ja sukulaisia tulee tänne kylään monta kertaa kesässä!!
KIVAA KESÄÄ KAIKILLE!!
Se on mulla ainakin ainoa varsinainen suomalaisuuden vahvistusjuttu oman lapsen kanssa. Tietysti puhutaan myös luonnosta, sukulaisista, suomalaisista tavoista, jne... Ja käydään suomessa niin usein kuin voidaan, eli n. 2krt/v. Puhelinsoitot on tärkeitä, samoin kortit ja kirjeet ja kirjat tietysti ihan ensisijaisia, DVDt ja CDt myös.
Mikä varmasti vaikuttaa on miehen suhtautuminen. Mun mies hyväksyy suomenkielen ja tavat tasa-arvoisina omiinsa verrattuna, joten saadaan kotona aika hyvin pidettyä tasapuolisena molempien kulttuurien tarjonta... :) Luulen, että kielen vuoksi suomalaisuus tulee olemaan läheisempää, kun mulla on enemmän aikaa viettää aikaa lapsen kanssa ja toiseksi nyt eletään " ylimääräisessä" kulttuurissa muutenkin. (Aika näyttää!?)
Joissakin tuttavaperheissä jompikumpi vanhemmista selvästi arvostaa toista kulttuuria/kieltä enemmän kuin toista, ja siinä on kyllä vaikeeta uida vastavirtaan, kun lapsi kuitenkin omaksuu ajan myötä juuri ne arvostukset, mitkä vanhempien käytöksestä nousee esille.
Sukulaiset tietysti tyrkyttäävät omaa kulttuuriaan, niinkuin " yksikulttuurisilla" on tapana, :), mutta meidän ei tarvitse tällä hetkellä ainakaan elää kenenkään sukulaisen lähipiirissä, joten se neutralisoi arkielämää niin että saadaan aika hyvin omaa linjaa vedettyä.