Tahdon takaisin kotiin!!!
Minulla on kaksi lasta 4-vuotias ja 1,5-vuotias. Olen ollut esikoisen syntymän jälkeen kotona viime maaliskuuhun asti. Viime talvena alkoi kotona olo jotenkin tympiä ja kerroinkin tulevani töihin maaliskuussa, tosin tekemään vajaata työviikkoa.
No, oikeastaan alusta asti olen rankasti katunut päätöstäni. Ensinnäkin minusta tuntuu inhottavalta viedä lapset vieraalle hoitoon (ovat pph:lla, joka kyllä varmasti hyvä hoitaja pitkällä kokemuksella) ja toiseksi tuntuu, että olen ihan " pihalla" lasten elämästä ne päivät jolloin olen töissä, enkä tiedä mitä he ovat syöneet & leikkineet jne.
Toinen asia on, että töissä on aika stressaavaa, en ehdi vajaalla viikolla tehdä kaikkea mitä tarvitsisi ja paineet kokoviikon tekemiseen ovat kovia. Ennen lapsia nautin työstäni, nyt se tuntuu turhalta paperinpyörittelyltä, oikeaa työtä olisi tehdä ruokaa lapsille ja siivota...
Mutta olisipa se nyt noloa ilmoittaa muutaman kuukauden töissä olon jälkeen jäävänsä taas kotiin.... ja ainakin olisi keksittävä jokin rahanlähde kotihoidontuen lisäksi. voi kun olisin tajunnut pysyä kotona niin kauan kuin vain mahdollista!
Kommentit (4)
minä mietin myös voisinko/uskaltaisinko jäädä taas kotiin, mutta olen töissä pienessä yrityksessä, jossa on laskettu paljon sen varaan, että olen taas töissä.
Ei tietenkään viime kädessä ole minun murheeni miten ilman minua pärjättäisiin, mutta pelkäänpä että minua ei takaisin kaivattaisi ollenkaan jos taas lähtisin.
kun siis itsekkin työskentelen pienessä muutaman hengen firmassa ja mietin tosiaankin asiaa työpaikan kannaltakin vaan tulin sitten tosiaan siihen tulokseen, että kotona minua enempi tarvitaan:). Ainut pelko tässä kotia jäämisessä onkin, että kuinka pahasti tipahdan kärryiltä töissä mutta toisaalta olen miettinyt sitten kokonaan työpaikan vaihtamista tai itseasiassa kokonaan suuntautua muualle niin paras aika sitten sillekkin varmaan olisi hoitovapaan jälkeen. Mutta näillä mietteillä tein sitten oman ratkaisuni.
Minä menin esikoisesta heti 9kk:n jälkeen töihin. Silloin tuntui, että tukehdun kotiin ja minulla ei ollut vakituista työtäkään opiskelun jälkeen. Työnäkymien suhteen oli hyvä että meninkin, mutta lapsen suhteen olo oli kamala. Jatkuvia poissaoloja töistä, aina oli huono omatunto, olitpa töissä tai kotona. Lopulta minusta alkoi tuntua, että lapseni pitää päiväkotia oikeana kotinaan, vaikkeivat hoitopäivät olleetkaan normaalia työpäivää pidempiä. Se jos mikä sai tajuamaan, että minun (tai isän) paikka on kotona, kun lapsi on pieni. Nyt olenkin sitten kotona esikoisen ja kuopuksemme kanssa, enkä takuulla lähde töihin ennenkuin on ihan pakko.
Ja jos joku haluaa kauhistella kuinka pienenä lapsi on mennyt hoitoon, niin sen voi jättää ihan suosiolla tekemättä. Sitä sorttia olen kuullut enemmän kuin tarpeeksi ja itsekin olen nyt sitä mieltä etten ikinä tekisi enää noin. Nämä ovat kuitenkin aina jokaisen omia päätöksiä ja siinä on turha kenenkään alkaa vääntämään suuntaan jos toiseen.
Minä lähdin töihin tammikuun puolessa välissä ja jään nyt sitten kotia heti heinäkuun alusta. Koko ajan olen potenut huonoa omaatuntoa töissäkäynnistä mistä ennen nautin kyllä.. pitkään puntaroin, että mitä teen ja nyt sitten vihdoinkin päätin, että koti on tällä hetkellä tärkeämpi. Minulla ehkä päätöstä helpotti se vielä, että esikoinen lähtee kouluun syksyllä. Tiukkaa tulee rahallisesti olemaan, mutta kaiken jären mukaan meidän pitäisi pärjätä miehen palkalla ja kotihoidontuella. Työpaikalla tuumattiin vain, että jahas, pitänee hommata uusi työntekijä ja niin, näillä näkymin olen kotona siihen asti, että nuorimmainen täyttää sen 3 vuotta. Kerroin tässä vain nyt sitten oman ratkaisuni :)