Lue keskustelun säännöt.
Odotan toista lastani enka haluaisi ollenkaan puhua odotuksestani kenenkaan kanssa!! Ahdistaa ihmisten kyselyt! On koko ajan sellainen olo ettei kaikki ole hyvin!
15.06.2007 |
Olen nyt raskauden puolessa välissä ja sen verran on maha pyöristynyt, että muutama ihminen on jo kysellyt (jotka siis ei tiedä!) että olenko raskaana ja nyt pitäisi lähes päivittäin vointia selitellä heille.
Mulla vaan on alusta asti ollut sellainen olo ettei kaikki ole kunnossa, en tiedä miksi! Voiko tämä johtua esikoisen ennenaikaisesta syntymisestä ja sen aikaisista masennusoireista, joita ei hoidettu?
Ennen kaikkea haluaisin tuntea vauvan liikkeitä jatkuvasti. Esikoisesta tunsin viikolla 17 alkaen, tästä vasta viikolla 18 ja nekin ovat tosi epämääräisiä eli toisinsanoen en tiedä onko se vauva vai ilmavaivat kun mahaa liikuttaa.
Pääsen onneksi pian ultraan näkemään vauvani, mutta sitten onkin loput 20 viikkoa täyttä odottamisen tuskaa. En olisi lainkaan uskonut, että voisin tuntea näin.
Onko kellään muulla samankaltaisia tuntemuksia? olisi kiva kuulla miten olette selvinneet ajatuksistanne, jos olette!
Kommentit (3)
Hehkuttaminen ei tunnu oikealta. Itse olen iloinen raskaudestani, mutta samalla pelkään että jokin menee pieleen.
Nyt raskaus alussa, ja yhtään ei tee mieli kertoa esim. esikoisen isovanhemmille, ystäville tai sukulaisille. Pakko kai viimeistään syksyllä on kertoa lähes kaikille, ehkä isovanhemmat yms. jo heinäkuussa, kun kriittiset viikot takana. Inhottaa kun kaikki on aina niin varmoja että ongelmitta sujuu. Itse suhtaudun vähän kaikkiin asioihin varauksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla jotenkin kolmannen raskauden aikana oli tuntemuksia ettei kaikki ole hyvin, vaikka lääkärit muuta väittivätkin. En halunnut puhua raskaudestani ja olin tosi varovainen sanomisissani. Sanoin ennemmin että " odotan vauvaa" kuin että olisin sanonut " meille tulee vauva" . Kaikenkaikkiaan mulla oli just noita samoja tuntemuksia kuin sulla. Aiemmissa raskauksissani mulla ei ollut noita fiiliksiä. Ja niin sitten kävi että vauvani kuoli kaksiviikkoisena. Väitän että kyllä äiti jotenkin vaistoaa että kaikki ei tunnukkaan menevän hyvin... Tiedä sitten. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin kuitenkin.
Onneksi oli niin pieni maha, ettei kukaan älynnyt kyselläkään ennen kuin ihan viimeisilläni, jos silloinkaan. Neljännessä raskaudessa minulla oli veriryhmävasta-aineita ja silloin pelotti lapsen puolesta. Siksi en kertonut koko raskaudesta kenellekään, edes sukulaisille. Sama oli viidennen kanssa. Enpä pahemmin hehkuttanut aikaisempiakaan raskauksia. Hyvin kaikki on aina loppujen lopuksi mennyt, vaikka yksi lapsi joutuikin verenvaihtoon.