Mitä lentokoneeseen saa viedä käsimatkatavarana?
Ainakin sen yhden tietyn kokoisen lentolaukun, mutta mitä muuta? Finnairin sivuilla sanottiin että lisäksi saa viedä pienen käsilaukun, pienen kameran tai kiikarin, lastenruokaa, matkalukemista, päällystakin sekä tarvittaessa kävelykepin, kyynärsauvat tai vastaavat kävelyä helpottavat apuvälineet. Kaverit on ainakin vieneet kannettavan dvd-soittimen mukanaan.. Entäs sitten sellainen matkalaukun kahvaan laitettava pieni laukku? Sellaisen saa varmaan ottaa mukaan?
Kommentit (3)
Kyllä käsilaukku ja kameralaukku takkeineen vielä hyvin menee.
Viimeksi Lontoosta kotiin tullessani ei saanut olla kuin yksi laukku, ts. käsilaukkukin piti sulloa käsimatkatavarana olleeseen kassiin!
Samoin ruumaan sai laittaa vain yhden laukun. Minut armahdettiin, kun minulla oli vain kaksi pientä laukkua, muuten olisin joutunut maksamaan 60 puntaa ylimääräistä!
Käsimatkatavaroihin ei saa enää ottaa kuin enintään desin vetoisia purkkeja kosmetiikkaa ja ne pitää laittaa enintään litran vetoiseen muovipussiin. Ei saa siis olla esim. isoa shampoopulloa, jossa on tilkka pohjalla.
Vauvanruoista ja lääkkeistä on omat sääntönsä, kannattaa tarkistaa Ilmailuhallituksen sivuilta.
Ei ainakaan toista laukkua ja käsittääkseni tuollaiset kannettavat dvd:t yms. pitää mahtua sinne sun käsimatkatavaraan, ei niitä käsissään sinne voi mielin määrin kai kantaa. Muutatko sä, vai mitä ihmettä kyselet?
Vierailija: