Pelkääkö muutkin iäkkään vanhemman kuolemaa etukäteen?
Toinen vanhempi kuollut, olen 41 vuotias, äitini on 77 vuotias, pian iän myötäkin voi kuolla. Pelkään etukäteen hänen kuolemaa, sitä tuskaa, sydämen särkymistä, surua. Minulla ei ole kavereita eikä kumppania. Äitini on ainoa joka enää välittää minusta ja pian häntäkään ei enää ole. Olisin täysin yksin sitten.
Kommentit (30)
Pikemminkin jokainen vanhempi pelkää ja suree eniten lapsensa kuolemaa.
Kyllä minä pelkään. Myös käytännön asioiden hoitaminen pelottaa. Ihan senkin takia, että hän asuu paikkakunnalla jonne kulkee vain juna neljästi päivässä eikä itselläni ole edes ajokorttia. Äitini on sairastanut syövän ja pelkäämme kumpikin sen uusiutuvan. Minulla ei ole sisaruksia eikä puolisoa tukena. Vain pari etäisempää kaveria. En tiedä miten hoidan käytännön asiat saati miten kestän henkisesti hänen poismenonsa. Tämä pelko vain kasvaa vuosi vuodelta. Olen 40+ ja äitini kaksikymmentä vuotta vanhempi.
Ei se iäkkään vanhemman kuoleminen ja kuolema pelkäämisestä miksikään muutu.
En. Kaikille on aikansa. Iäkkäänä kuolema on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla pahasti elämän reaaliteeteistä vieraantunut kun pelkää vanhan ihmisen kuolemaa, suostu hyväksymään sitä eikä pärjää itse. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa aikuisuuteen ja päästää heistä irti, ei elää heitä varten niin kauan etteivät uskalla edes kuolla.
Vai mitä sinä ap haluat? Sitäkö että kuolet itse ensin?
Tässä esimerkki tunnekylmästä ihmisestä. Vastaukset ovat aina tuollaista empatiakyvyttömyyttä toisen tunteita väheksyvää.
Jokin aika sitten lopetin kaveruuden kaltaisesi ihmisen kanssa. Kuin taakka olisi pudonnut harteilta.
Ensinnäkin 77-vuotias ei ole mitenkään todella vanha, hyviä vuosia voi olla vielä edessä monia! Ja ollenkaan kaikki eivät sairastu muistisairauteen, joten sitäkin on turha pelätä.
Ap, yritä hakea elämääsi muutakin sisältöä kuin äitisi. Ei se toki sitten aikanaan surua ja ikävää poista, mutta sitä on kuitenkin helpompi sitten sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla pahasti elämän reaaliteeteistä vieraantunut kun pelkää vanhan ihmisen kuolemaa, suostu hyväksymään sitä eikä pärjää itse. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa aikuisuuteen ja päästää heistä irti, ei elää heitä varten niin kauan etteivät uskalla edes kuolla.
Vai mitä sinä ap haluat? Sitäkö että kuolet itse ensin?
Tässä esimerkki tunnekylmästä ihmisestä. Vastaukset ovat aina tuollaista empatiakyvyttömyyttä toisen tunteita väheksyvää.
Jokin aika sitten lopetin kaveruuden kaltaisesi ihmisen kanssa. Kuin taakka olisi pudonnut harteilta.
Tunnekylmä? Ei vaan realisti. Kun minulta kuoli lapsi, lopetin kaveruuden kaltaistesi idioottien kanssa. Nyt saan surra rauhassa. Ja sinä voit haistaa oman paskasi.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin 77-vuotias ei ole mitenkään todella vanha, hyviä vuosia voi olla vielä edessä monia! Ja ollenkaan kaikki eivät sairastu muistisairauteen, joten sitäkin on turha pelätä.
Ap, yritä hakea elämääsi muutakin sisältöä kuin äitisi. Ei se toki sitten aikanaan surua ja ikävää poista, mutta sitä on kuitenkin helpompi sitten sietää.
Niin, kumpi heistä onkaan läheisriippuvaisempi, äiti aikuisesta lapsestaan vai aikuinen lapsi äidistään, kun muita ihmissuhteita ei ole eikä yksinkään osaa olla?
Ei, koska monisairaan vanhuksen elämä on usein silkkaa kärsimystä.