Pelkääkö muutkin iäkkään vanhemman kuolemaa etukäteen?
Toinen vanhempi kuollut, olen 41 vuotias, äitini on 77 vuotias, pian iän myötäkin voi kuolla. Pelkään etukäteen hänen kuolemaa, sitä tuskaa, sydämen särkymistä, surua. Minulla ei ole kavereita eikä kumppania. Äitini on ainoa joka enää välittää minusta ja pian häntäkään ei enää ole. Olisin täysin yksin sitten.
Kommentit (30)
Oletko jotenkin syrjäytynyt? Ei edes työkavereita? Onko vanhoja ystäviä tai tuttuja joihin voisit yrittää lämmitellä välejä?
Mä en tavallaan ehtinyt pelätä, kun äiti yllättäen 74-vuotiaana sairastui ja kuoli vajaan vuoden päästä. Hän oli aina tosi hyvässä kunnossa ja liikkui paljon, sairastuminen tuli yllätyksenä ja jotenkin olin sokissa siihen saakka että hön kuoli. Siitä on nyt viisi vuotta ja tuntuu että en ehkä
Vieläkään ole päässyt yli asiasta ja äitiä on välillä kova ikävä😔
Jos äitisi on suht koht terve edelleen niin hyvinkin elää vaikka 20 vuotta vielä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tavallaan ehtinyt pelätä, kun äiti yllättäen 74-vuotiaana sairastui ja kuoli vajaan vuoden päästä. Hän oli aina tosi hyvässä kunnossa ja liikkui paljon, sairastuminen tuli yllätyksenä ja jotenkin olin sokissa siihen saakka että hön kuoli. Siitä on nyt viisi vuotta ja tuntuu että en ehkä
Vieläkään ole päässyt yli asiasta ja äitiä on välillä kova ikävä😔
Voimia sulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko jotenkin syrjäytynyt? Ei edes työkavereita? Onko vanhoja ystäviä tai tuttuja joihin voisit yrittää lämmitellä välejä?
Ei ole työkavereita, koska en ole työllistynyt. Olen ollut kaveriton koko ikäni. Ap
Miksi pitäisi pelätä?..perintöähän sieltä sitten pukkaa,mitä nopeammin,sen parempi.
Minä soisin että vanha muistsairas äitini jo saisi kuolla pois.
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on suht koht terve edelleen niin hyvinkin elää vaikka 20 vuotta vielä.
Eikö muistihäiriöitä ala tulla siinä 80-90 vuotiaana? Sitäkin pelkään, että äitini ei enää tunnistaisi minua muistisairauden vuoksi. Ap
Ap, miten pelkääminen helpottaa elämääsi?
Täytyy olla pahasti elämän reaaliteeteistä vieraantunut kun pelkää vanhan ihmisen kuolemaa, suostu hyväksymään sitä eikä pärjää itse. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa aikuisuuteen ja päästää heistä irti, ei elää heitä varten niin kauan etteivät uskalla edes kuolla.
Vai mitä sinä ap haluat? Sitäkö että kuolet itse ensin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko jotenkin syrjäytynyt? Ei edes työkavereita? Onko vanhoja ystäviä tai tuttuja joihin voisit yrittää lämmitellä välejä?
Ei ole työkavereita, koska en ole työllistynyt. Olen ollut kaveriton koko ikäni. Ap
Mutta ei oma äitisi voi olla ainoa paras ystäväsi, ei vain voi.
Tämä vuosi oli rankka. Tiesin, että äitini ei elä pitkään. Oli vuodepotilas 2 vuotta. Alkuvuodesta hän sitten menehtyi. Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin lähti isäni. Eli olemme veljen kanssa nyt kaksin. Kunpa tulisi jotain muutakin kuin pelkkää kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on suht koht terve edelleen niin hyvinkin elää vaikka 20 vuotta vielä.
Eikö muistihäiriöitä ala tulla siinä 80-90 vuotiaana? Sitäkin pelkään, että äitini ei enää tunnistaisi minua muistisairauden vuoksi. Ap
Muistihäiriöitä voi tulla nuoremmillekin. Myös sinulle. Jatka vaan pelkäämistä.
En pelkää. Suhde äitiin on asiallinen ei läheinen. Isä niin sairas, että toivoisin jo saavan levon. En pelkää omaakaan kuolemaa.
Mutta ymmärrän, jos ei ole muuta elämässä kuin omat vanhemnat, niin onhan se varmasti ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä vuosi oli rankka. Tiesin, että äitini ei elä pitkään. Oli vuodepotilas 2 vuotta. Alkuvuodesta hän sitten menehtyi. Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin lähti isäni. Eli olemme veljen kanssa nyt kaksin. Kunpa tulisi jotain muutakin kuin pelkkää kuolemaa.
Älä draamaile. Kuolema kuuluu elämään. Ja syntymä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on suht koht terve edelleen niin hyvinkin elää vaikka 20 vuotta vielä.
Eikö muistihäiriöitä ala tulla siinä 80-90 vuotiaana? Sitäkin pelkään, että äitini ei enää tunnistaisi minua muistisairauden vuoksi. Ap
Isäni ei enää tunnista. Meillä se eteni niin pikkuhiljaa, että se ei tullut sitten yllätyksenä.
Pelkään. Isäni on 70, äitini 69. Molemmat toki hyvässä kunnossa ja olettaisin heidän elävän vielä ainakin parikymmentä vuotta, mutta silti pelkään. Meillä on tosi läheiset välit, enkä tiedä miten ikinä pärjäisin ilman heitä. Itsellänikään ei ole kumppania, joitain kavereita löytyy, mutta pidämme yhteyttä vain muutaman kerran vuodessa. Onneksi mulla on veli ja ihan varmasti tukeudutaan toisiimme sitten kun vanhemmista joskus aika jättää, mutta ajatuksena ihan hirveä ja toivoisin että en koskaan joutuisi menettämään vanhempiani. Tuntuu että menettämisen tuska olisi helpompi kestää jos olisi oma perhe johon keskittyä, mutta en usko että tulen koskaan löytämään miestä itselleni, saati sitten että ehtisin vielä lapsiakin hankkia.
Juurihan siitä oli pitkä ketju jossa irvisteltiin että joku iäkäs oli kuollut muka yllättäen.