Yhtäkään kirjainta raamatusta ei kirjoitettu silloin kun Jeesus oli elossa. Miten muka se virheettömästi kertoisi Jeesuksen elämästä?

Kristinuskoa ei voi tarkastella irrallisena ja täysin uutena uskontona, joka olisi syntynyt tyhjästä. Se muodostui historiallisessa ympäristössä, jossa oli jo tuhansia vuosia vanhoja uskonnollisia perinteitä, myyttejä, rituaaleja ja mysteerikultteja. Sen juuret ovat juutalaisuudessa, mutta sen myöhempään kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti myös kreikkalais-roomalainen kulttuuri, egyptiläiset uskonnolliset perinteet, persialainen ajattelu ja antiikin filosofiset koulukunnat.

Jo paljon ennen kristinuskoa eri uskonnoissa esiintyi kertomuksia jumalallisista olennoista, ihmeellisistä syntymistä, kuoleman voittamisesta, ylösnousemuksesta, pelastuksesta ja ihmisen mahdollisuudesta saavuttaa ikuinen elämä. Egyptiläisen Osiriksen kuoleman ja elämän jatkumisen teema, kreikkalaisen Dionysoksen jumalallinen luonne ja rituaalinen symboliikka sekä persialaisen zarathustralaisuuden käsitykset viimeisestä tuomiosta, kuolleiden ylösnousemuksesta ja hyvän lopullisesta voitosta pahasta tarjoavat mielenkiintoisia historiallisia vertailukohtia kristinuskon oppeihin.

Myös antiikin mysteeriuskonnoissa oli käytäntöjä ja ajatuksia, jotka muistuttavat myöhempiä kristillisiä rituaaleja. Niihin kuuluivat vihkimykset, pyhät ateriat, rituaalinen puhdistautuminen, pelastuksen tavoittelu ja usko kuolemanjälkeiseen elämään. Esimerkiksi ehtoollisen symboliikkaa voidaan tarkastella osana tätä laajempaa antiikin uskonnollista maailmaa. Kristinusko ei siis kehittynyt kulttuurisessa tyhjiössä, vaan omaksui ja tulkitsi uudelleen ympäristössään jo tunnettuja uskonnollisia käsitteitä ja symboleja.

Erityisen merkittävä vaikutus oli hellenistisellä maailmalla. Kun kristinusko levisi juutalaisen yhteisön ulkopuolelle, se joutui vuorovaikutukseen kreikkalaisen filosofian ja muiden uskonnollisten perinteiden kanssa. Esimerkiksi Logos-käsite, käsitykset sielusta, kuolemattomuudesta ja jumalallisesta järjestyksestä saivat kristillisessä teologiassa uudenlaisia tulkintoja. Myös kristillinen oppirakenne muotoutui vähitellen kirkkoisien filosofisen työn ja myöhempien kirkolliskokousten kautta, eikä kaikkia nykyisin keskeisinä pidettyjä oppeja esitetty alun perin yhtenä valmiina kokonaisuutena.

On myös huomionarvoista, että monet kristinuskon keskeisistä kertomuksista ja symboleista voidaan ymmärtää osana ihmiskunnan paljon vanhempaa myyttistä perinnettä. Valon ja pimeyden taistelu, jumalallinen pelastaja, uhri, sovitus, kuolema ja uudestisyntyminen sekä maailman lopullinen uudistuminen ovat teemoja, joita esiintyy eri muodoissa lukuisissa muinaisissa uskonnoissa. Kristinusko antoi näille teemoille oman tulkintansa ja sitoi ne juutalaiseen pyhään historiaan sekä Jeesus Nasaretilaisen ympärille muodostuneeseen uskoon.

Tämä ei tarkoita, että kristinusko olisi yksinkertaisesti kopio yhdestä vanhemmasta uskonnosta tai että Jeesuksen kertomus olisi suoraan lainattu jostakin yksittäisestä mysteerikultista. Historiallisesti perustellumpaa on todeta, että kristinusko on monikerroksinen uskonnollinen synteesi, jonka perustana on juutalainen perinne mutta jonka käsitteistöön, rituaaleihin, teologiaan ja symboliikkaan ovat vaikuttaneet laajemmat antiikin uskonnolliset ja filosofiset virtaukset.

Kun kristinuskoa tarkastellaan tässä historiallisessa kokonaisuudessa, käy ilmi, ettei se ole syntynyt irrallaan ihmiskunnan aikaisemmasta uskonnollisesta kehityksestä. Se on osa pitkää jatkumoa, jossa vanhoja myyttejä, jumalakuvia, rituaaleja ja hengellisiä käsityksiä on tulkittu uudelleen, yhdistelty ja muokattu vastaamaan uusia aikakausia ja yhteiskunnallisia olosuhteita.