Lue keskustelun säännöt.
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
09.11.2026 |
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (39)
Sama kokemus, mutta ylemmän keskiluokan puolison kanssa eläminen on opettanut paljon. Hän soittaa kotona klassista musiikkia, osaa myös itse soittaa ja minäkin olen opetellut aikuisena soittamaan. Matkustellaan, kierretään näyttelyitä, kokataan muutakin kuin nakkikastiketta ja makaroonilaatikkoa. Pukeutumisen osalta olen luottanut hänen makuunsa. Muutoin ostaisin halpaa ja olisin myös homssuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ap, tiedän tunteen. Itse olen ratkaissut asian muuttamalla lähiöön jossa suurin osa on matalammin koulutettuja. Mulla on paljon kotoisampi olo täällä. Suosittelen samaa sulle!
Olen kotoisin kaukaa pk-seudulta, pieneltä paikkakunnalta. On ollut järkytys huomata pk-seudulla, miten monilla on jotenkin hieno tausta. Työkaverini on kuuluisan poliitikon lapsi, toinen sukutausta on aatelinen, kolmannen vanhempi on näkyvä tv-kasvo jne. Ei meillä tällaista ollut. Se oli jo fiiniä, jos jonkun koulukaverin äiti oli paikallislehden toimittaja tai isä lääkäri. Sitten kun tulee ihmisten kanssa taustasta puhe, niin saa itse nolona sopertaa, että äiti on ollut hoitoalalla ja isä sai elantonsa metsätöistä. Ja toiset huokaisevat kyllästyneenä, että onpa sulla tylsä tausta ja jatketaan me vähän paremmasta taustasta tulevat juttua keskenämme.
Suurempana haasteena olen pitänyt sitä, etten tunne olevani lainkaan suomalainen. Suomessa luokista puhuminen on kuin kuvittelisi akateemisen maailman olevan jostain halvasta Ali Hazelwood novellista. Todellisuus on paljon harmaampaa ja tylsää, jopa Yhdysvalloissa. Siksi varmaan neurotieteiden professori päätyikin kirjoittelemaan kliseistä harlekiini roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen täysin duunaritaustasta toinen vanhempi tehdastyöläinen ja toinen lähihoitaja. Työttömyyttä oli lapsuusperheessäni myös laman aikana. Mulla on kaksi yliopistotutkintoa ja hyväpalkkainen duuni. En ole edes koskaan yrittänyt sopeutua useimpien työkavereiden maailmaan, johin kuuluvat suht' hienot omakotitalot, vene/mökki, uudet autot, rapujuhlat yms.
Itse asun puolisoni kanssa kerrostalokaksiossa eikä ole autoa puhumattakaan veneestä tai kesämökistä. Voisin toki hankkia jotain tuollaista, mutta ei kiinnosta. Ystävät tilevat lähinnä omista pitkäaikaisista lapsena ja nuoruuden harrastuksista (mm. partio).
Hyvä ystäväni asuu parin miljoonan talossa, mutta ei se ole vaikuttunut mitenkään ystävyyteemme. Hän on yhtä mukava kuin ennenkin. Ollaan tunnettu kouluajoista lähtien. Ei kaikki muutu vaikka vaurastuu ja käyttää sitä rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus itsellä. Mutta lisäisin sen, että koen itseni ulkopuoliseksi myös ns. kotiseudullani. Siellä minua pidetään "hienostelevana", kun asun Helsingissä, olen hyväpalkkaisessa työssä ja alallani näkyvässä tehtävässä. Niin tai näin, niin aina väärinpäin.
Ehkä oma käytöksesi on muuttunut ja vaikutat nykyään hienostelevalta? Mulle on sanottu, että onpa mukavaa, kun olen se sama vanha kuten ennenkin.
Sivusta. Oon kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa koulutusta pidettiin lesoiluna. Lukion jälkeen oli sosiaalisesti hyväksyttyä lähteä lähikaupunkien amk:n opiskelemaan. Yliopistoonkin vain, jos oli lähikaupungissa ja joku "helposti ymmärrettävä" ala, tyyliin opettaja. Mutta auta armias, jos lähdit lukemaan lääkikseen tai oikikseen - mitä oikein kuvittelit olevasi! Humanistiset tieteet taas olivat jotain ituhippeilyä ja kauppiksesta ei koko paikkakunnalla puhuttukaan, kun kunnon nuoret lähtivät lukemaan tradenomeiksi.
T. Omalla kohdalla pelkkä yliopistopaikan saaminen Helsingistä tulkittiin hienosteluksi, kun ei maakunnan oma yliopisto ja opekoulutus kelvannut
Vierailija kirjoitti:
Joo ap, tiedän tunteen. Itse olen ratkaissut asian muuttamalla lähiöön jossa suurin osa on matalammin koulutettuja. Mulla on paljon kotoisampi olo täällä. Suosittelen samaa sulle!
Omalla asuinpaikkakunnallani ongelma on siinä, että matalammin koulutettujen lähiöön muuttaessa tulee valitettavasti mukana myös ongelmat. On turvallisempaa ja helpompaa asua rauhassa paremmalla alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus itsellä. Mutta lisäisin sen, että koen itseni ulkopuoliseksi myös ns. kotiseudullani. Siellä minua pidetään "hienostelevana", kun asun Helsingissä, olen hyväpalkkaisessa työssä ja alallani näkyvässä tehtävässä. Niin tai näin, niin aina väärinpäin.
Ehkä oma käytöksesi on muuttunut ja vaikutat nykyään hienostelevalta? Mulle on sanottu, että onpa mukavaa, kun olen se sama vanha kuten ennenkin.
Sivusta. Oon kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa koulutusta pidettiin lesoiluna. Lukion jälkeen oli sosiaalisesti hyväksyttyä lähteä lähikaupunkien amk:n opiskelemaan. Yliopistoonkin vain, jos oli lähikaupungissa ja joku "helposti ymmärrettävä" ala, tyyliin opettaja. Mutta auta armias, jos lähdit lukemaan lääkikseen tai oikikseen - mitä oikein kuvittelit olevasi! Humanistiset tieteet taas olivat jotain ituhippeilyä ja kauppiksesta ei koko paikkakunnalla puhuttukaan, kun kunnon nuoret lähtivät lukemaan tradenomeiksi.
T. Omalla kohdalla pelkkä yliopistopaikan saaminen Helsingistä tulkittiin hienosteluksi, kun ei maakunnan oma yliopisto ja opekoulutus kelvannut
Meidän pikkukylästä moni lähti etelään opiskelemaan. Oltiin iloisia toisten puolesta vaan.
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Eiköhän aika monella luokkanousun tehneellä ole ulkopuolinen olo. Ihmiset eivät vain puhu tuosta, kun niin moni keskittyy näyttämään ulospäin siltä, että kuuluu tuohon ylempään luokkaan. Harva haluaa antaa itsestään alaluokkaisempaa kuvaa kuin oikeasti onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Oletko koskaan asunut ulkomailla, jos pidät suomalaisia luokkaeroja valtavina? Mitä tulee aamuysiltä kaljan juontiin, ei siinä ole kysymys yhteiskuntaluokasta vaan sairaudesta.
-se jota lainasit.
Vierailija kirjoitti:
Voi, kun parisuhdeasioissa enemmän puhuttaisiin siitä, miten iso merkitys sillä omalla yhteiskuntaluokalla on! En itse tajunnut tätä nuorena, kun ihastuin kivannäköiseen ja samoja bändejä kuunnelleeseen poikaan. Olimme ihan eri taustoista. Minä olin keskiluokkaisen kodin kiltti tyttö, hän oli matalasti koulutettujen, sivistystä väheksyneiden vanhempien lapsi. Pojan vanhemmat eivät pitäneet minusta lainkaan, koska olin "liian kunnollinen". En esimerkiksi ymmärtänyt lainkaan, mitä hauskaa siinä on, että keski-ikäiset vanhemmat pyörivät ympäripäissään kotona ja lapset ryyppäsivät vanhempiensa kanssa. Omassa kodissani olen saanut mallin, että alkoholia käytetään sivistyneesti vain vähän ja vanhemmat eivät ole koskaan olleet humalassa, kun olen läsnä.
Kun vuosia kului, alkoi parisuhde rakoilla. Poika koki, että odotan häneltä liikaa ja hän ei ole minulle kyllin hyvä, kun häntä ei kiinnostaneet yliopisto-opinnot, matkustelu tai muu. Hänestä elämä oli jees, kun sai juoda kaljaa, rassata autoja, soittaa kitaraa ja pelata pleikkarilla. Minulle tuo ei olisi ikinä riittänyt. Sääli, etten tajunnut silloin nuorena, että kovin erilaisesta taustasta tulevien suhde ei ole kovin hyvä idea. Olisi pitänyt suoraan katsoa itselle kumppania, jonka kanssa taustat suunnilleen kohtaavat ja tulevaisuuden haaveet hyvän elämän osalta ovat samansuuntaiset.
Mielestäni tausta tai yhteiskuntaluokka ja ihminen itse ovat aivan eri asioita. Taustassa olennaisinta mielestäni on hyvä lämmin suhde vanhempiin tai edes toiseen.
Joku yhteiskuntaluokka on aivan toisarvoinen asia. Puolison löytäminen on muutenkin hirveän vaikeaa. Älyn ja oikeanlaisen kemian lisäksi ei voi paljon muuta enää kumppanilta vaatia.
Miehelläni ja minulla on myös hyvin erilaiset taustat, mutta ei se ole elämäämme häirinnyt.
Mieheni on kouluttamattomien köyhien vanhempien poikkeuksellisen lahjakas lapsi. Anoppini oli harvinaisen lämmin, sosiaalisesti lahjakas ja pidetty ihminen jota minäkin kiitollisena muistelen. Tapasin mieheni opiskeluaikoina korkeakoulun bileissä. Valmistuttuaan mieheni perusti yrityksen ja vaurastui. Olemme monissa asioissa aivan erilaisia, mutta pitkän hyvän avioliiton salaisuus on toisen erilaisuuden hyväksyminen. Ajattelen että täydennämme toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Oletko koskaan asunut ulkomailla, jos pidät suomalaisia luokkaeroja valtavina? Mitä tulee aamuysiltä kaljan juontiin, ei siinä ole kysymys yhteiskuntaluokasta vaan sairaudesta.
-se jota lainasit.
Kun muuallakin ns. luokkaerot tahtovat rajoittua laki- ja yhteiskuntatieteellisiin opintohin. Lääkikseen eksyy muutama snobi, mutta muualla kyllä ollaan ikävän tavallisia täällä ja muualla maailmassa. Kovissa tieteissä substanssilla on kuitenkin enemmän merkitystä kuin sukupuulla.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan niin tämän! Koen alemmuutta, kun tutustun alueen lapsiperheiden kanssa ja kyläilemme toistemme kotona lasten myötä. Meillä kotona on paljon Ikeaa, lattialla on isoäidin tekemät vanhat, värikkäät räsymatot ja koti on sellainen arkisen oloinen. Sitten toisilla on hyvin siistit, simppelit ja beigen harmoniset kodit. Ei yhtään sovita joukkoon tummanpuhuvan kotimme kanssa. :D
Yllättyisit jos tietäisit miten paljon Ikeaa ( tosin valikoidusti) löytyy suomalaisen vauraan yläluokan loma-asunnoista.
Eräs ulkomaalainen miljardöörin rouva suorastaan rakasti Ikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Oletko koskaan asunut ulkomailla, jos pidät suomalaisia luokkaeroja valtavina? Mitä tulee aamuysiltä kaljan juontiin, ei siinä ole kysymys yhteiskuntaluokasta vaan sairaudesta.
-se jota lainasit.
Tiedät itsekin, että suurin osa suomalaisista ei ole koskaan asunut ulkomailla, eikä tule asumaankaan. Ja ovathan ne luokkaerot Suomen mittapuulla isoja, miksi Suomen luokkaeroja edes pitäisi verrata muihin maihin? Eikä se kaljanjuonti aamuysiltä pelkästä sairaudesta kerro, vaan yhteiskuntaluokilla on omat tapansa. Se matalasti koulutettu ja huono-osainen Pertti istuu aamuysiltä marketin pihalla kaljalla muiden kaltaistensa kanssa. Korkeasti koulutettu ja vaurasta elämää elävä Paavo taas voi viettää etätyöpäivänsä tiiviisti viinipullo kourassa ja humalassa. Ja Paavon kohdalla sitäkin pidettäisiin tavallisena, jos Paavo kesken työpäivän kävisi lounaalla työkaverin kanssa ja lounaalla ottaisivat lasillisen viiniä. Juu, molemmilla on sairaus, mutta sen ilmenemisessä on melkoisia eroja johtuen luokkaeroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus itsellä. Mutta lisäisin sen, että koen itseni ulkopuoliseksi myös ns. kotiseudullani. Siellä minua pidetään "hienostelevana", kun asun Helsingissä, olen hyväpalkkaisessa työssä ja alallani näkyvässä tehtävässä. Niin tai näin, niin aina väärinpäin.
Ehkä oma käytöksesi on muuttunut ja vaikutat nykyään hienostelevalta? Mulle on sanottu, että onpa mukavaa, kun olen se sama vanha kuten ennenkin.
Sivusta. Oon kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa koulutusta pidettiin lesoiluna. Lukion jälkeen oli sosiaalisesti hyväksyttyä lähteä lähikaupunkien amk:n opiskelemaan. Yliopistoonkin vain, jos oli lähikaupungissa ja joku "helposti ymmärrettävä" ala, tyyliin opettaja. Mutta auta armias, jos lähdit lukemaan lääkikseen tai oikikseen - mitä oikein kuvittelit olevasi! Humanistiset tieteet taas olivat jotain ituhippeilyä ja kauppiksesta ei koko paikkakunnalla puhuttukaan, kun kunnon nuoret lähtivät lukemaan tradenomeiksi.
T. Omalla kohdalla pelkkä yliopistopaikan saaminen Helsingistä tulkittiin hienosteluksi, kun ei maakunnan oma yliopisto ja opekoulutus kelvannut
Terveisiä Pohjois-Savosta, meillä oli samanlainen meno!
Nimimerkillä en todellakaan halunnut kotikonnuille takaisin yliopistovuosien jälkeen. Aina sai kuulla, että kuka oikein kuvittelen olevani, kun ei tavallisempi ammatti kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan niin tämän! Koen alemmuutta, kun tutustun alueen lapsiperheiden kanssa ja kyläilemme toistemme kotona lasten myötä. Meillä kotona on paljon Ikeaa, lattialla on isoäidin tekemät vanhat, värikkäät räsymatot ja koti on sellainen arkisen oloinen. Sitten toisilla on hyvin siistit, simppelit ja beigen harmoniset kodit. Ei yhtään sovita joukkoon tummanpuhuvan kotimme kanssa. :D
Yllättyisit jos tietäisit miten paljon Ikeaa ( tosin valikoidusti) löytyy suomalaisen vauraan yläluokan loma-asunnoista.
Eräs ulkomaalainen miljardöörin rouva suorastaan rakasti Ikeaa.
Ikeallakin tavallaan viestitään ettei sisustushömpötys kiinnosta. Ei ole rahasta kiinni. Rikaskin voi myös valita elämäntyylikseen minimalismin.
Ehkä oma käytöksesi on muuttunut ja vaikutat nykyään hienostelevalta? Mulle on sanottu, että onpa mukavaa, kun olen se sama vanha kuten ennenkin.