Johtuuko tämä jostakin 30 kriisistä vai ?

Mulla nuo pari aiempaa ei ole olleet mitenkään huonoja juttuja.... siksi siis varmasti pohdinkin. Miksi olen moiseen ratkaisuun aikanani päätynyt. Kai sitä onnellisena miettii olisiko valitessaan toisin ollut onnellien?



Ap.

mutta en silti kaipaa entisiäni yhtään. Oma aviomieheni on tosi ihana, ehkä sisksi en osaa kaivata entisiä tai muita miehiä!

Mulla on edelliset pitkät suhteet päättyneet enemmän tai vähemmän traagisesti, joten en kyllä osais edes kaivata niitä. Eikä ne kovin hyviä olleet edes kestäessään.



Mutta joskus huomaan miettiväni jotain lyhyempiä juttuja, jotka päätty ihan vaan omaan mahdottomuuteensa tai siihen, että ne vaan oli tarkotettu yhden/parin illan ihastuksiks... Muutama niistä on jääny kaihertaan...



Kyllä toi on ihan normaalia.



Mä mietin monesti vanhoja kavereitani, jotka on joskus olleet hyvinkin tärkeitä, mutta joiden kanssa ei oo enää missään tekemisissä. Tekis mieli soittaa, mut pelottaa et ei ookkaan mitään puhumista...

mä just pari päivää sitten lausahdin miehelle että olispa kiva nähä Teemua... (mun entistä poika ystävää, joka petti mua mun kaverin kanssa) oma mies oli tietty ihan ihmeisään ja suuttu ja mäkin tajusin vasta kun olin puhunu että mitä helkuttia menin sanoon... se oli vaan niin automaattinen reaktio, että ihmeettelin itteeni... Suhteesta on kuitenkin yli kymmenen vuotta ja se ei mikään kauhean herttainen ollut, mutta mun eka tärkeä. Jotenkin niitä ihmisiä vaan välillä kaipaa, vaikka tällä hetkellä meidän parisuhde on tosi hyvässä kunnossa ja menee paremmin kuin pitkään aikaan. Emmä sitten tiedä että tuleeko noi ajatukset päähän sillon kun on onnellinen? Meillä ihmisillä on vaan joskus tapana, ainakin mulla elää niissä surkeuksissa ja sitten kun menee hyvin niin ajatukset ei pysy koossa! :)



ja kohtahan sitä 30v ollaan, nyt oon 27v ja kauhulla odotan marraskuuta kun täytän 28v.



no tulipas pitkä juttu mutta näin meillä :)