Musta ei koskaan tai useinkaan tunnu siltä että oikeasti "elän".

Itsestäkin tuntui aikoinaan noin ja pakko sanoa, että elämäni alkoi oikeastaan tuntua elämältä vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin luopua tavallisista leikkeleistä ja siirtyä todelliseen gastronomiseen sivistykseen. En enää pysty katsomaan Atrian saunapalvia tai jotain tarjouskinkkua ilman tietynlaista myötähäpeää.

Kun kerran maistaa oikeaa laatua, ei paluuta enää ole.

Aamiaiseni alkaa nykyään esimerkiksi seuraavilla tuotteilla:

Jamón Ibérico de Bellota 100 % – vähintään 48 kuukautta kypsytettyä tammenterhoilla ruokittua mustasikaa. Pähkinäinen aromi ja rasvan samettinen sulavuus ovat asioita, joita ei voi selittää ihmiselle, joka ostaa leikkeleensä kilohinnan perusteella.

Joselito Gran Reserva – espanjalaisen leikkelekulttuurin kruununjalokivi. Jokainen siivu on käytännössä pieni taideteos.

Culatello di Zibello DOP – Parman alueen harvinaista herkkua, jonka valmistuksessa on enemmän käsityötaitoa kuin keskivertokuluttajan koko keittiössä.

Prosciutto di Parma 30–36 mesi – vähintään kolme vuotta kypsytettyä kinkkua. Ei mitään kosteaa markettimuovia.

Bresaola della Valtellina – ilmakuivattua naudan sisäfileetä, kevyesti maustettuna. Erinomainen esimerkiksi aamuisin, kun haluaa jotain kevyttä ennen päivän ensimmäistä samppanjaa.

Pâté en croûte de luxe – käsintehtyä ranskalaista lihapiirasta tryffelillä ja hanhenmaksalla.

Jambon de Bayonne IGP – silloin kun haluaa vaihtelua, mutta ei kuitenkaan halua alentaa standardejaan.

Näiden rinnalla tarjoilen luonnollisesti 36 kuukautta kypsytettyä Parmigiano Reggianoa, valkoista tryffeliä, käsin poimittuja Castelvetrano-oliiveja ja pienen lasillisen vuosikertasamppanjaa.

Leivätkin ovat oma lukunsa. En osta tavallista paahtoleipää, vaan haen artesaanileipomosta hapanjuurileipää, jonka juurella on tiettävästi enemmän historiaa kuin joidenkin sukujen koko sukupuussa.

Asumme puolisoni kanssa varsin mukavasti, ja olen huomannut, että kun ympäröi itsensä laadulla, myös elämän pienet asiat alkavat tuntua merkityksellisiltä. Liinavaatteet ovat egyptiläistä puuvillaa, kylpyhuoneessa on italialaiset marmoritasot ja kahvi jauhetaan käsin valituista erikoispavuista.

En väitä olevani muita parempi, mutta kyllä elämänlaadussa on valtava ero siinä, syökö aamulla 2,99 euron kinkkusuikaleita vai 180 euroa kilolta maksavaa ibéricoa.

Tätä ei tietenkään tarvitse ymmärtää. Kaikille riittää oma tasonsa.

Itse en vain enää suostu elämään niin, että ruokailu olisi pelkkää ravinnonsaantia. Elämä on liian lyhyt keskinkertaisille leikkeleille. Ja jos joku pitää tätä snobbailuna, niin suosittelen kokeilemaan kunnon culatelloa. Saatatte ensimmäistä kertaa elämässänne ymmärtää, miksi herääminen maanantaiaamuna voi olla suorastaan nautinto.

Vierailija kirjoitti:

Itsestäkin tuntui aikoinaan noin ja pakko sanoa, että elämäni alkoi oikeastaan tuntua elämältä vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin luopua tavallisista leikkeleistä ja siirtyä todelliseen gastronomiseen sivistykseen. En enää pysty katsomaan Atrian saunapalvia tai jotain tarjouskinkkua ilman tietynlaista myötähäpeää.

Kun kerran maistaa oikeaa laatua, ei paluuta enää ole.

Aamiaiseni alkaa nykyään esimerkiksi seuraavilla tuotteilla:

Jamón Ibérico de Bellota 100 % – vähintään 48 kuukautta kypsytettyä tammenterhoilla ruokittua mustasikaa. Pähkinäinen aromi ja rasvan samettinen sulavuus ovat asioita, joita ei voi selittää ihmiselle, joka ostaa leikkeleensä kilohinnan perusteella.

Joselito Gran Reserva – espanjalaisen leikkelekulttuurin kruununjalokivi. Jokainen siivu on käytännössä pieni taideteos.

Culatello di Zibello DOP – Parman alueen harvinaista herkkua, jonka valmistuksessa on enemmän käsityötaitoa kuin keskivertokuluttajan koko keittiössä.

Prosciutto di Parma 30–36 mesi – vähintään kolme vuotta kypsytettyä kinkkua. Ei mitään kosteaa markettimuovia.

Bresaola della Valtellina – ilmakuivattua naudan sisäfileetä, kevyesti maustettuna. Erinomainen esimerkiksi aamuisin, kun haluaa jotain kevyttä ennen päivän ensimmäistä samppanjaa.

Pâté en croûte de luxe – käsintehtyä ranskalaista lihapiirasta tryffelillä ja hanhenmaksalla.

Jambon de Bayonne IGP – silloin kun haluaa vaihtelua, mutta ei kuitenkaan halua alentaa standardejaan.

Näiden rinnalla tarjoilen luonnollisesti 36 kuukautta kypsytettyä Parmigiano Reggianoa, valkoista tryffeliä, käsin poimittuja Castelvetrano-oliiveja ja pienen lasillisen vuosikertasamppanjaa.

Leivätkin ovat oma lukunsa. En osta tavallista paahtoleipää, vaan haen artesaanileipomosta hapanjuurileipää, jonka juurella on tiettävästi enemmän historiaa kuin joidenkin sukujen koko sukupuussa.

Asumme puolisoni kanssa varsin mukavasti, ja olen huomannut, että kun ympäröi itsensä laadulla, myös elämän pienet asiat alkavat tuntua merkityksellisiltä. Liinavaatteet ovat egyptiläistä puuvillaa, kylpyhuoneessa on italialaiset marmoritasot ja kahvi jauhetaan käsin valituista erikoispavuista.

En väitä olevani muita parempi, mutta kyllä elämänlaadussa on valtava ero siinä, syökö aamulla 2,99 euron kinkkusuikaleita vai 180 euroa kilolta maksavaa ibéricoa.

Tätä ei tietenkään tarvitse ymmärtää. Kaikille riittää oma tasonsa.

Itse en vain enää suostu elämään niin, että ruokailu olisi pelkkää ravinnonsaantia. Elämä on liian lyhyt keskinkertaisille leikkeleille. Ja jos joku pitää tätä snobbailuna, niin suosittelen kokeilemaan kunnon culatelloa. Saatatte ensimmäistä kertaa elämässänne ymmärtää, miksi herääminen maanantaiaamuna voi olla suorastaan nautinto.

Öööh selvä

Työnteko imee ainakin omasta elämästä suurimman elämänilon ja energian. Jäljelle jää vain tyhjä kuori, ei sitä oikein elämiseksi voi sanoa. 

Mulla masennus ja ahdistus aiheuttaa tämmöisiä tunteita. Kivat harrastukset ja musiikin kuuntelu onneksi auttavat ja tulee parempi mieli.

Vierailija kirjoitti:

Mulla masennus ja ahdistus aiheuttaa tämmöisiä tunteita. Kivat harrastukset ja musiikin kuuntelu onneksi auttavat ja tulee parempi mieli.

Joo olen kyllä koko ikäni kkärsinyt ahdistuksesta. Kun lähdin reissuunkin sielläkin ahdisti kaikki asiat

Elämä On