Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit tilanteessani (liittyy katumukseen/koiraan)?
20.10.2026 |
Tähän voi vastata nekin keillä ei koiraa, kysymys on enemmän siitä, kannattaako yrittää uudelleen, mitä itse tekisitte? Tätä ajatusta voi siis soveltaa muuhunkin kuin tähän aiheeseen. Ja miten yleisesti ajattelette kun olette tehneet jonkin virheellisen päätöksen jota ei voi korjata? Olen yllättynyt kuinka kipeältä tämä on tuntunut, kun on tehnyt mahdollisesti virheellisen päätöksen, mutta se johtuu siitä, että se liittyy lapsiin. En olisi uskonut että on näin vaikea päästä yli.
En halua vinkkejä koiranhoitoon yms. enkä nyt sen tarkemmin rupea avaamaan ongelmia. Tiedän nyt jo asioita, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että minua kalvaa ajatus, että luovuin perheemme koiranpennusta (6 kk) ehkä liian ajoissa. Pelkäsin että koira ei vain sovi ympäristöömme ja lapset kiintyvät liikaa ja myöhemmin olisi hankala luopua. Olin vaan niin uupunut ja pelkäsin turhia asioita ja uupumisen jälkeen olen tajunnut, että mitä olisin voinut vielä tehdä (vaikka silloinkin treenasin asioita yms., mutta ehkä liikaakin, olisi pitänyt höllätä). Yksilö ei ollut helpoin, mutta ei mikään mahdottominkaan (ei siis purrut tms.), stressiherkkä oli (lenkit oli hankalia, haukkui myös ohikulkijoita jne.) Tiedän että koiraihmiset tulevat jakelemaan neuvoja, mutta uskokaa tai älkää, olen oppinut parin viimeisen vuoden aikana PALJON itsestäni ja koirista. En nyt ala sitä ruotimaan, koska kysymys on nyt muusta.
Välissä on kulunut pari vuotta ja lapset ovat jo teini-ikäisiä, haluavat edelleen kovasti koiran. Tuntuu, että tuo tilaisuus meni, heidän ensimmäinen koiransa. Pari vuotta on paljon tuossa iässä. Kadun kuitenkin asiaa paljon. Olen kyllä itsekkin koiraihminen, tiedän ettei sitä lasten takia hankita. Mutta mietin vaan kokoajan tuota, mitä menetimme ja kun luovutin liian ajoissa. Kaikki päättyikin noin. Koira voisikin olla jo hyvin rauhoittunut. En voinut uskoa kuinka paljon tulen katumaan tätä lasten takia. Varsinkin nuorempi lapsi suri asiaa syvästi. Surettaa se että he joutuivat siitä luopumaan ja pahinta on se, että tajuan nyt, että ehkä ei olisi ollut pakko, olisi voitu vielä vähän enempi yrittää ja odottaa että pentu kasvaa. Koen tästä syyllisyyttä ja tiedän että omat skenaariot olivat pahempia mitä todellisuus, olin vaan uupunut siihen tilanteeseen. Suren lasten puolesta asiaa niin paljon. Näen sen kaiken nyt paremmin. Harmittaa niin paljon, koska koiran hankkiminen ei ole mikään läpihuutojuttu.
Ehkä vähän sekavasti ilmaistu, mutta mitä itse tekisit, yrittäisitkö silti uudelleen vaikka hyöty lapsille on tietty pienempi kun ovat jo vanhempia ja asuvat vähemmän aikaa enää kotona (verrattuna edelliseen koiraan)?
Ajatuksia, vertaistukea yms. otetaan vastaan.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehty mikä tehty. Kuulostaa siltä, että sulla oli paljon lautasellasi ja väsyit. Jossittelu ei enää auta, pitää katsoa, mitä lautasellasi nyt on.
Haluatko itse koiran? Mikä päätös olisi, jos lapset ja heidän mielihalunsa eivät olisi kuviossa mukana?
Nyt teini-ikäiset lapset lähtevät vielä mahdollisen koiran elinaikana opiskelemaan ja perustamaan perhettä. Jos joku heistä ei ole aito koirahullu ja vie koiraa mukanaan, se jää sinun vastuullesi.
Koirat ovat myös erilaisia ja seuraava voi luonteeltaan olla rauhallisempi tai hallittavampi. Mieti asiaa koiran rodun ja hankintapaikan kohdalla. Tai ehkä kyseeseen voisi tulla aikuinen kodinvaihtaja.
Koirapalstoilla tulee välillä vastaan ylitunnollisia suorittajia, joille koirasta tulee Suuri ja Tärkeä Projekti, tekstistäsi tulee hieman sama tunne. Se on voinut heijastua suhteeseen sinun ja koiran välillä. Onko sellaisia kohtia koiran hoidossa tai koulutuksessa, joissa voit ottaa rennommin?
Sitten on ilmiö nimeltä puppy blues eli koira kun on aika iso ja mullistava hankinta, niin toiset stressaa ja masentuu siitä, vaikka pentu onkin kiva asia. Se voi hellittää ajan kanssa tai kun pentu oppii talon tavoille ja pelko epäonnistumisesta hälvenee. Mutta en tiedä, toimiiko se niin kaikilla.
Voisitteko ottaa koiria hoitoon? Somessa on ryhmiä, joissa voi tarjoutua hoitopaikaksi, jos ei tuttavapiiristä joku tarvitse lomahoitajaa koiralleen. Siitä saisi vähän käsitystä, miten koira toimii arjessa ja jaksaako itse. Tai saa koiraseuraa, jos päätyykin siihen, ettei halua sitoutumista ja surua eläinlääkärikuluista.
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Olin varmasti tuo ylitunnollinen suorittaja, olen sellainen luonteeltani. Jälkikäteen tajusin kohtia jossa olisin voinut höllätä ja olen myös tajunnut mitkä pelot ovat turhia (tai turhan isossa mittakaavassa). Tuosta puppy bluesista luin, mutta turhan myöhään. Tuo puppy blues varmasti itsellä olikin.
Olen miettinyt myös tota koirien hoitamista. Lapset toki haluaisivat oman koiran. Ja on minulla kyllä koirasta ennestään lapsuudessa kokemusta, vaikka tietysti kaikki yksilöitä onkin. Kyllä koiran itsekkin haluaisin, vaikkei se aivan välttämätön asia elämässä ole, lapsille toki tärkeämpi kun eivät ole saaneet sitä elämää kokea. Välillä toki sitä lenkkiseuraakin kaipaa ja muutoinkin seuraa, varsinkin nyt kun on työttömänä eikä perheen lisäksi juuri muuta seuraa ole.
-ap
Niin ja siis pelkäsin, että kepistä lähtee tikkuja ja ne aiheuttava ongelmia tai koira syö kävyn/kiven ja tulee suolitukos. Pahviakaan en antanut syödä, jotkut sanovat että tulee suolitukos, jotkut taas antavat koiralle jyrsittäväksi ettei tuhoa paikkoja. Kaikkea sitä menin netistä lukemaan. En tiennyt enää mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka kyllä lapsuuden koirani keppejä söi eikä tullut ongelmia. Varmaan valtaosa omistaja antaa pureskella keppejä?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaa tunnet syyllisyyttä. Lapsesi eivät sitten saaneetkaan pitää koiraa ja se varmasti tuntui ikävältä. Mutta lapsesi saivat elämänopetuksen joka on myös tärkeää. He oppivat että aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu ja toivottu. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä mutta kaikesta selviää. Ihmisten oma hyvinvointi on aina tärkeintä vaikka sen eteen pitäisi tehdä uhrauksia. Toivottavasti selitit silloin lapsille rehellisesti ja avoimesti miksi koirasta piti luopua.
Nyt sinun ei missään tapauksessa tule ottaa koiraa lasten takia. Uusi koira ei kuittaa tapahtunutta asiaa vaan saattaa lisätä pelkoa siitä koska tästä uudestakin koirasta pitää luopua. Lisäksi lapset joutuvat siitä luopumaan joka tapauksessa parissa vuodessa kun muuttavat pois kotoa. Sinun pitää löytää jokin muu tapa käsitellä asiaa. Itse kehottaisin sinua miettimään mistä noin vahva reaktio asiaan syntyy. Mikä tunne tuossa aiheuttaa suurinta tuskaa ja herättääkö tämä tunne sinussa jotain alitajuisia muistoja jostain muusta tilanteesta. Itse näen että todellinen ongelma on se että sinä et pääse yli tuosta asiasta mutta sillä ei lopulta ole mitään tekemistä sen koiran kanssa joten uuden koiran hankinta ei korjaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehty mikä tehty. Kuulostaa siltä, että sulla oli paljon lautasellasi ja väsyit. Jossittelu ei enää auta, pitää katsoa, mitä lautasellasi nyt on.
Haluatko itse koiran? Mikä päätös olisi, jos lapset ja heidän mielihalunsa eivät olisi kuviossa mukana?
Nyt teini-ikäiset lapset lähtevät vielä mahdollisen koiran elinaikana opiskelemaan ja perustamaan perhettä. Jos joku heistä ei ole aito koirahullu ja vie koiraa mukanaan, se jää sinun vastuullesi.
Koirat ovat myös erilaisia ja seuraava voi luonteeltaan olla rauhallisempi tai hallittavampi. Mieti asiaa koiran rodun ja hankintapaikan kohdalla. Tai ehkä kyseeseen voisi tulla aikuinen kodinvaihtaja.
Koirapalstoilla tulee välillä vastaan ylitunnollisia suorittajia, joille koirasta tulee Suuri ja Tärkeä Projekti, tekstistäsi tulee hieman sama tunne. Se on voinut heijastua suhteeseen sinun ja koiran välillä. Onko sellaisia kohtia koiran hoidossa tai koulutuksessa, joissa voit ottaa rennommin?
Sitten on ilmiö nimeltä puppy blues eli koira kun on aika iso ja mullistava hankinta, niin toiset stressaa ja masentuu siitä, vaikka pentu onkin kiva asia. Se voi hellittää ajan kanssa tai kun pentu oppii talon tavoille ja pelko epäonnistumisesta hälvenee. Mutta en tiedä, toimiiko se niin kaikilla.
Voisitteko ottaa koiria hoitoon? Somessa on ryhmiä, joissa voi tarjoutua hoitopaikaksi, jos ei tuttavapiiristä joku tarvitse lomahoitajaa koiralleen. Siitä saisi vähän käsitystä, miten koira toimii arjessa ja jaksaako itse. Tai saa koiraseuraa, jos päätyykin siihen, ettei halua sitoutumista ja surua eläinlääkärikuluista.
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Olin varmasti tuo ylitunnollinen suorittaja, olen sellainen luonteeltani. Jälkikäteen tajusin kohtia jossa olisin voinut höllätä ja olen myös tajunnut mitkä pelot ovat turhia (tai turhan isossa mittakaavassa). Tuosta puppy bluesista luin, mutta turhan myöhään. Tuo puppy blues varmasti itsellä olikin.
Olen miettinyt myös tota koirien hoitamista. Lapset toki haluaisivat oman koiran. Ja on minulla kyllä koirasta ennestään lapsuudessa kokemusta, vaikka tietysti kaikki yksilöitä onkin. Kyllä koiran itsekkin haluaisin, vaikkei se aivan välttämätön asia elämässä ole, lapsille toki tärkeämpi kun eivät ole saaneet sitä elämää kokea. Välillä toki sitä lenkkiseuraakin kaipaa ja muutoinkin seuraa, varsinkin nyt kun on työttömänä eikä perheen lisäksi juuri muuta seuraa ole.
-ap
Niin ja siis pelkäsin, että kepistä lähtee tikkuja ja ne aiheuttava ongelmia tai koira syö kävyn/kiven ja tulee suolitukos. Pahviakaan en antanut syödä, jotkut sanovat että tulee suolitukos, jotkut taas antavat koiralle jyrsittäväksi ettei tuhoa paikkoja. Kaikkea sitä menin netistä lukemaan. En tiennyt enää mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka kyllä lapsuuden koirani keppejä söi eikä tullut ongelmia. Varmaan valtaosa omistaja antaa pureskella keppejä?
-ap
Etkö ole puruluista ja leluista kuullut? Miten ihmeessä olet pärjännyt lastesi kanssa jos olet noin neuroottinen. Sinun ei missään tapauksessa tule ottaa uutta koiraa jos olet noin pienistä asioista menettänyt hermosi.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tunnet syyllisyyttä. Lapsesi eivät sitten saaneetkaan pitää koiraa ja se varmasti tuntui ikävältä. Mutta lapsesi saivat elämänopetuksen joka on myös tärkeää. He oppivat että aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu ja toivottu. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä mutta kaikesta selviää. Ihmisten oma hyvinvointi on aina tärkeintä vaikka sen eteen pitäisi tehdä uhrauksia. Toivottavasti selitit silloin lapsille rehellisesti ja avoimesti miksi koirasta piti luopua.
Nyt sinun ei missään tapauksessa tule ottaa koiraa lasten takia. Uusi koira ei kuittaa tapahtunutta asiaa vaan saattaa lisätä pelkoa siitä koska tästä uudestakin koirasta pitää luopua. Lisäksi lapset joutuvat siitä luopumaan joka tapauksessa parissa vuodessa kun muuttavat pois kotoa. Sinun pitää löytää jokin muu tapa käsitellä asiaa. Itse kehottaisin sinua miettimään mistä noin vahva reaktio asiaan syntyy. Mikä tunne tuossa aiheuttaa suurinta tuskaa ja herättääkö tämä tunne sinussa jotain alitajuisia muistoja jostain muusta tilanteesta. Itse näen että todellinen ongelma on se että sinä et pääse yli tuosta asiasta mutta sillä ei lopulta ole mitään tekemistä sen koiran kanssa joten uuden koiran hankinta ei korjaa mitään.
Kiitos viestistäsi ja hyvistä, lohduttavista näkökulmistasi. Selitin lapsille kyllä, kuinka vaikeaa koiran kanssa on ja minkä vuoksi pitää luopua. Toki silti tulee olo etten ollut rehellinen, koska jälkikäteen on tullut ajatus, että en voi tietää, olisiko voitu saada se ajan kuluessa parempaan suuntaan. Luovutettiinko liian nopeasti.
Nuorin on siis 12 vuotias, joten hän tietysti ehtisi viettämään koiran kanssa vielä aikaa.
Mutta olet varmasti oikeassa tuossa, että ehkä tässä on kyse silti jostain muusta kuin tästä koirasta. Olen sitä yrittänyt itsekkin miettiä. Kun on sitä tähän mennessä kaikenlaista elämässä tullut, mutta ei ikinä näin pahaa syyllisyyden tunnetta. Toki lapset kasvavat (mikä tietysti hienoa), mutta ehkä sekin suru tässä ohessa on ja se, että se ainutlaatuinen aika on juuri nyt, sitä ei uudestaan saa. Jotenkin se että teki tuollaisen päätöksen ja lapsi joutui sitä suremaan, en tiedä olinko siinä uupumuksessa edes tarpeeksi läsnä sille surulle. Ja vaikka lapset sanovatkin, etteivät enää kaipaa sitä koiraa varsinaisesti vaan haluavat uuden, niin pelkään että peittävät surunsa. Voi olla että minun on vaikea aiheuttaa heille surua, johtuen jostain omista tiedostamattomista asioista. Helpompi olisi ollut hyväksyä jos tämä ei olisi ollut oma päätös vaan olisi ollut jokin vääjäämätön asia, esim. allergia tai koiran agressiivinen käytös.
Mutta kiitos vielä pohdinnoistasi, niissä on varmasti perää ja näitä olen itsekkin miettinyt.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehty mikä tehty. Kuulostaa siltä, että sulla oli paljon lautasellasi ja väsyit. Jossittelu ei enää auta, pitää katsoa, mitä lautasellasi nyt on.
Haluatko itse koiran? Mikä päätös olisi, jos lapset ja heidän mielihalunsa eivät olisi kuviossa mukana?
Nyt teini-ikäiset lapset lähtevät vielä mahdollisen koiran elinaikana opiskelemaan ja perustamaan perhettä. Jos joku heistä ei ole aito koirahullu ja vie koiraa mukanaan, se jää sinun vastuullesi.
Koirat ovat myös erilaisia ja seuraava voi luonteeltaan olla rauhallisempi tai hallittavampi. Mieti asiaa koiran rodun ja hankintapaikan kohdalla. Tai ehkä kyseeseen voisi tulla aikuinen kodinvaihtaja.
Koirapalstoilla tulee välillä vastaan ylitunnollisia suorittajia, joille koirasta tulee Suuri ja Tärkeä Projekti, tekstistäsi tulee hieman sama tunne. Se on voinut heijastua suhteeseen sinun ja koiran välillä. Onko sellaisia kohtia koiran hoidossa tai koulutuksessa, joissa voit ottaa rennommin?
Sitten on ilmiö nimeltä puppy blues eli koira kun on aika iso ja mullistava hankinta, niin toiset stressaa ja masentuu siitä, vaikka pentu onkin kiva asia. Se voi hellittää ajan kanssa tai kun pentu oppii talon tavoille ja pelko epäonnistumisesta hälvenee. Mutta en tiedä, toimiiko se niin kaikilla.
Voisitteko ottaa koiria hoitoon? Somessa on ryhmiä, joissa voi tarjoutua hoitopaikaksi, jos ei tuttavapiiristä joku tarvitse lomahoitajaa koiralleen. Siitä saisi vähän käsitystä, miten koira toimii arjessa ja jaksaako itse. Tai saa koiraseuraa, jos päätyykin siihen, ettei halua sitoutumista ja surua eläinlääkärikuluista.
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Olin varmasti tuo ylitunnollinen suorittaja, olen sellainen luonteeltani. Jälkikäteen tajusin kohtia jossa olisin voinut höllätä ja olen myös tajunnut mitkä pelot ovat turhia (tai turhan isossa mittakaavassa). Tuosta puppy bluesista luin, mutta turhan myöhään. Tuo puppy blues varmasti itsellä olikin.
Olen miettinyt myös tota koirien hoitamista. Lapset toki haluaisivat oman koiran. Ja on minulla kyllä koirasta ennestään lapsuudessa kokemusta, vaikka tietysti kaikki yksilöitä onkin. Kyllä koiran itsekkin haluaisin, vaikkei se aivan välttämätön asia elämässä ole, lapsille toki tärkeämpi kun eivät ole saaneet sitä elämää kokea. Välillä toki sitä lenkkiseuraakin kaipaa ja muutoinkin seuraa, varsinkin nyt kun on työttömänä eikä perheen lisäksi juuri muuta seuraa ole.
-ap
Niin ja siis pelkäsin, että kepistä lähtee tikkuja ja ne aiheuttava ongelmia tai koira syö kävyn/kiven ja tulee suolitukos. Pahviakaan en antanut syödä, jotkut sanovat että tulee suolitukos, jotkut taas antavat koiralle jyrsittäväksi ettei tuhoa paikkoja. Kaikkea sitä menin netistä lukemaan. En tiennyt enää mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka kyllä lapsuuden koirani keppejä söi eikä tullut ongelmia. Varmaan valtaosa omistaja antaa pureskella keppejä?
-ap
Aivan kuin koirasi olisi ollut basset! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tunnet syyllisyyttä. Lapsesi eivät sitten saaneetkaan pitää koiraa ja se varmasti tuntui ikävältä. Mutta lapsesi saivat elämänopetuksen joka on myös tärkeää. He oppivat että aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu ja toivottu. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä mutta kaikesta selviää. Ihmisten oma hyvinvointi on aina tärkeintä vaikka sen eteen pitäisi tehdä uhrauksia. Toivottavasti selitit silloin lapsille rehellisesti ja avoimesti miksi koirasta piti luopua.
Nyt sinun ei missään tapauksessa tule ottaa koiraa lasten takia. Uusi koira ei kuittaa tapahtunutta asiaa vaan saattaa lisätä pelkoa siitä koska tästä uudestakin koirasta pitää luopua. Lisäksi lapset joutuvat siitä luopumaan joka tapauksessa parissa vuodessa kun muuttavat pois kotoa. Sinun pitää löytää jokin muu tapa käsitellä asiaa. Itse kehottaisin sinua miettimään mistä noin vahva reaktio asiaan syntyy. Mikä tunne tuossa aiheuttaa suurinta tuskaa ja herättääkö tämä tunne sinussa jotain alitajuisia muistoja jostain muusta tilanteesta. Itse näen että todellinen ongelma on se että sinä et pääse yli tuosta asiasta mutta sillä ei lopulta ole mitään tekemistä sen koiran kanssa joten uuden koiran hankinta ei korjaa mitään.
Kiitos viestistäsi ja hyvistä, lohduttavista näkökulmistasi. Selitin lapsille kyllä, kuinka vaikeaa koiran kanssa on ja minkä vuoksi pitää luopua. Toki silti tulee olo etten ollut rehellinen, koska jälkikäteen on tullut ajatus, että en voi tietää, olisiko voitu saada se ajan kuluessa parempaan suuntaan. Luovutettiinko liian nopeasti.
Nuorin on siis 12 vuotias, joten hän tietysti ehtisi viettämään koiran kanssa vielä aikaa.
Mutta olet varmasti oikeassa tuossa, että ehkä tässä on kyse silti jostain muusta kuin tästä koirasta. Olen sitä yrittänyt itsekkin miettiä. Kun on sitä tähän mennessä kaikenlaista elämässä tullut, mutta ei ikinä näin pahaa syyllisyyden tunnetta. Toki lapset kasvavat (mikä tietysti hienoa), mutta ehkä sekin suru tässä ohessa on ja se, että se ainutlaatuinen aika on juuri nyt, sitä ei uudestaan saa. Jotenkin se että teki tuollaisen päätöksen ja lapsi joutui sitä suremaan, en tiedä olinko siinä uupumuksessa edes tarpeeksi läsnä sille surulle. Ja vaikka lapset sanovatkin, etteivät enää kaipaa sitä koiraa varsinaisesti vaan haluavat uuden, niin pelkään että peittävät surunsa. Voi olla että minun on vaikea aiheuttaa heille surua, johtuen jostain omista tiedostamattomista asioista. Helpompi olisi ollut hyväksyä jos tämä ei olisi ollut oma päätös vaan olisi ollut jokin vääjäämätön asia, esim. allergia tai koiran agressiivinen käytös.
Mutta kiitos vielä pohdinnoistasi, niissä on varmasti perää ja näitä olen itsekkin miettinyt.
-ap
Siis kaiken kaikkiaan on vaikeaa päästä yli, kun tietää ettei tehnyt kaikkea voitavaansa (odottanut pidemmälle, käynyt koirakoulutuksessa tms.). Ja pelkäsi liikaa asioita. Siksi on tullut olo, ettei luopuminen olisi ollut välttämätöntä. Ja sen takia syyllisyydestä vaikea päästää irti.
-ap
Ei. Mikään koira ei ansaitse tuollaista luovuttajaa. Osta posliinikoira hyllylle. Pyyhi välillä pölyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et hanki enää uutta koiraa, ei sovellu sinulle. Siitä kärsisivät kaikki: koira, lapset ja sinä itse. Käsittele syyllisyytesi vaikka terapiassa.
Tämä. Täähän on ihan sekaisin koko äm mä. Ja nyt pitäisi uusi koira saada kun per se hedelmät haluavat..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tunnet syyllisyyttä. Lapsesi eivät sitten saaneetkaan pitää koiraa ja se varmasti tuntui ikävältä. Mutta lapsesi saivat elämänopetuksen joka on myös tärkeää. He oppivat että aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu ja toivottu. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä mutta kaikesta selviää. Ihmisten oma hyvinvointi on aina tärkeintä vaikka sen eteen pitäisi tehdä uhrauksia. Toivottavasti selitit silloin lapsille rehellisesti ja avoimesti miksi koirasta piti luopua.
Nyt sinun ei missään tapauksessa tule ottaa koiraa lasten takia. Uusi koira ei kuittaa tapahtunutta asiaa vaan saattaa lisätä pelkoa siitä koska tästä uudestakin koirasta pitää luopua. Lisäksi lapset joutuvat siitä luopumaan joka tapauksessa parissa vuodessa kun muuttavat pois kotoa. Sinun pitää löytää jokin muu tapa käsitellä asiaa. Itse kehottaisin sinua miettimään mistä noin vahva reaktio asiaan syntyy. Mikä tunne tuossa aiheuttaa suurinta tuskaa ja herättääkö tämä tunne sinussa jotain alitajuisia muistoja jostain muusta tilanteesta. Itse näen että todellinen ongelma on se että sinä et pääse yli tuosta asiasta mutta sillä ei lopulta ole mitään tekemistä sen koiran kanssa joten uuden koiran hankinta ei korjaa mitään.
Kiitos viestistäsi ja hyvistä, lohduttavista näkökulmistasi. Selitin lapsille kyllä, kuinka vaikeaa koiran kanssa on ja minkä vuoksi pitää luopua. Toki silti tulee olo etten ollut rehellinen, koska jälkikäteen on tullut ajatus, että en voi tietää, olisiko voitu saada se ajan kuluessa parempaan suuntaan. Luovutettiinko liian nopeasti.
Nuorin on siis 12 vuotias, joten hän tietysti ehtisi viettämään koiran kanssa vielä aikaa.
Mutta olet varmasti oikeassa tuossa, että ehkä tässä on kyse silti jostain muusta kuin tästä koirasta. Olen sitä yrittänyt itsekkin miettiä. Kun on sitä tähän mennessä kaikenlaista elämässä tullut, mutta ei ikinä näin pahaa syyllisyyden tunnetta. Toki lapset kasvavat (mikä tietysti hienoa), mutta ehkä sekin suru tässä ohessa on ja se, että se ainutlaatuinen aika on juuri nyt, sitä ei uudestaan saa. Jotenkin se että teki tuollaisen päätöksen ja lapsi joutui sitä suremaan, en tiedä olinko siinä uupumuksessa edes tarpeeksi läsnä sille surulle. Ja vaikka lapset sanovatkin, etteivät enää kaipaa sitä koiraa varsinaisesti vaan haluavat uuden, niin pelkään että peittävät surunsa. Voi olla että minun on vaikea aiheuttaa heille surua, johtuen jostain omista tiedostamattomista asioista. Helpompi olisi ollut hyväksyä jos tämä ei olisi ollut oma päätös vaan olisi ollut jokin vääjäämätön asia, esim. allergia tai koiran agressiivinen käytös.
Mutta kiitos vielä pohdinnoistasi, niissä on varmasti perää ja näitä olen itsekkin miettinyt.
-ap
Siis kaiken kaikkiaan on vaikeaa päästä yli, kun tietää ettei tehnyt kaikkea voitavaansa (odottanut pidemmälle, käynyt koirakoulutuksessa tms.). Ja pelkäsi liikaa asioita. Siksi on tullut olo, ettei luopuminen olisi ollut välttämätöntä. Ja sen takia syyllisyydestä vaikea päästää irti.
-ap
Mene vit tu hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hanki koiraa. Lapset lähtevät kohta kotoa, niiden takia ei ainakaan. Koira ei ole statussymboli eikä käyttöesine. Sinulla ei riitä rahkeet koiran hoitoon. Keskity muihin asioihin.
Ei ap:lle mutta yleisesti ihmisille: älkää ottako koiraa jos ette viitsi/jaksa/pysty kouluttaa sitä,näkee liian paljon kouluttamattomia ja huonosti käyttäytyviä koiria väärillä ihmisillä,se rotu on kaikenlisäksi haastava joka kaipaisi ammattilaisen apua,myös moni pieni koirarotu on haasteellinen liian paljon suojeluviettiä näkee joka sotketaan vaan siihen että koira vaan muka innostuu ja haluaa tutustua,todellisuudessa se hampaat irvessä rähisevä turre puolustaa omistajaansa joka vaan möllöttää eikä komenna koiraansa, "koiran tehtävä on haukkua" ne sanoo ja antaa koiransa vaan rähistä lähes henkitoreissaan.