Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit tilanteessani (liittyy katumukseen/koiraan)?
20.10.2026 |
Tähän voi vastata nekin keillä ei koiraa, kysymys on enemmän siitä, kannattaako yrittää uudelleen, mitä itse tekisitte? Tätä ajatusta voi siis soveltaa muuhunkin kuin tähän aiheeseen. Ja miten yleisesti ajattelette kun olette tehneet jonkin virheellisen päätöksen jota ei voi korjata? Olen yllättynyt kuinka kipeältä tämä on tuntunut, kun on tehnyt mahdollisesti virheellisen päätöksen, mutta se johtuu siitä, että se liittyy lapsiin. En olisi uskonut että on näin vaikea päästä yli.
En halua vinkkejä koiranhoitoon yms. enkä nyt sen tarkemmin rupea avaamaan ongelmia. Tiedän nyt jo asioita, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että minua kalvaa ajatus, että luovuin perheemme koiranpennusta (6 kk) ehkä liian ajoissa. Pelkäsin että koira ei vain sovi ympäristöömme ja lapset kiintyvät liikaa ja myöhemmin olisi hankala luopua. Olin vaan niin uupunut ja pelkäsin turhia asioita ja uupumisen jälkeen olen tajunnut, että mitä olisin voinut vielä tehdä (vaikka silloinkin treenasin asioita yms., mutta ehkä liikaakin, olisi pitänyt höllätä). Yksilö ei ollut helpoin, mutta ei mikään mahdottominkaan (ei siis purrut tms.), stressiherkkä oli (lenkit oli hankalia, haukkui myös ohikulkijoita jne.) Tiedän että koiraihmiset tulevat jakelemaan neuvoja, mutta uskokaa tai älkää, olen oppinut parin viimeisen vuoden aikana PALJON itsestäni ja koirista. En nyt ala sitä ruotimaan, koska kysymys on nyt muusta.
Välissä on kulunut pari vuotta ja lapset ovat jo teini-ikäisiä, haluavat edelleen kovasti koiran. Tuntuu, että tuo tilaisuus meni, heidän ensimmäinen koiransa. Pari vuotta on paljon tuossa iässä. Kadun kuitenkin asiaa paljon. Olen kyllä itsekkin koiraihminen, tiedän ettei sitä lasten takia hankita. Mutta mietin vaan kokoajan tuota, mitä menetimme ja kun luovutin liian ajoissa. Kaikki päättyikin noin. Koira voisikin olla jo hyvin rauhoittunut. En voinut uskoa kuinka paljon tulen katumaan tätä lasten takia. Varsinkin nuorempi lapsi suri asiaa syvästi. Surettaa se että he joutuivat siitä luopumaan ja pahinta on se, että tajuan nyt, että ehkä ei olisi ollut pakko, olisi voitu vielä vähän enempi yrittää ja odottaa että pentu kasvaa. Koen tästä syyllisyyttä ja tiedän että omat skenaariot olivat pahempia mitä todellisuus, olin vaan uupunut siihen tilanteeseen. Suren lasten puolesta asiaa niin paljon. Näen sen kaiken nyt paremmin. Harmittaa niin paljon, koska koiran hankkiminen ei ole mikään läpihuutojuttu.
Ehkä vähän sekavasti ilmaistu, mutta mitä itse tekisit, yrittäisitkö silti uudelleen vaikka hyöty lapsille on tietty pienempi kun ovat jo vanhempia ja asuvat vähemmän aikaa enää kotona (verrattuna edelliseen koiraan)?
Ajatuksia, vertaistukea yms. otetaan vastaan.
Kommentit (31)
Mielestäni teit ihan oikein, noin nuoren pennun on helppo löytää uusi koti ja ongelmat olisivat vain pahentuneet ajan mittaan. Uutta koiraa on turha hankkia ja vahinko on jo tapahtunut, syyllisyys asiasta on parempi käsitellä muilla tavoin kuin uuden koiran ottamisella. Pian lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat ottaa oman koiran, jota voit sitten ehkä hoidella, kun heillä on muita menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai korjaus, koira kyllä puri paljon pentumaiseen tapaan (niinkuin monet pennut tekevät, toki tämä teki sitä tosi paljon), tarkoitin siis ettei ollut sellainen agressiivinen purija, murissut, ollut resurssiagressiivinen tms.
Vierailija kirjoitti:
Tai korjaus, koira kyllä puri paljon pentumaiseen tapaan (niinkuin monet pennut tekevät, toki tämä teki sitä tosi paljon), tarkoitin siis ettei ollut sellainen agressiivinen purija, murissut, ollut resurssiagressiivinen tms.
ja siis -ap
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni teit ihan oikein, noin nuoren pennun on helppo löytää uusi koti ja ongelmat olisivat vain pahentuneet ajan mittaan. Uutta koiraa on turha hankkia ja vahinko on jo tapahtunut, syyllisyys asiasta on parempi käsitellä muilla tavoin kuin uuden koiran ottamisella. Pian lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat ottaa oman koiran, jota voit sitten ehkä hoidella, kun heillä on muita menoja.
Mutta harmittaa etten yrittänyt enempää ja katsonut edes vuoden ikään asti. Kuitenkin nähtiin jo koiran hankkimiseen vaivaa ja kouluttamiseen, sisäsiisteyden opetteluun yms. Kaikki olikin turhaa, kun en katsonut asiaa loppuun vaan pelon takia luovuin liian ajoissa. Jälkikäteen lukenut, että monilla on hankalaa ja helpottaa vuoden ikään mennessä. Tiedän ettei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta silti niin vaikea päästä yli.
-ap
Omaatuntoa rauhoittaakseni ottaisin hyvin käyttäytyvän, aikuisen kodinvaihtajakoiran enkä enää pentua joka pitää opettaa alusta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua antaa koiranhoito-ohjeita. En edes koe olevani siihen pätevä, vaikka itselläni on ollut monta koiraa. Koirat on yksilöitä, eli mikä toimi toiselle koiralle, ei välttämättä toimikaan toiselle. Koiran pentuaika on yleensä rankkaa. Sillä ei ole mitään tapoja ja aamuisin saatat astua koirankakkaan puoliunissasi. Ja se kestää vuosia ennenkuin siitä tulee "koirapuistokelpoinen aikuinen".
Älä ota koiraa, jos et ole varma asiasta. On väärin koiraa kohtaan kun sitä heitellään perheestä toiseen jatkuvasti. Koiraan pitäisi suhtautua kuin lapseen. Kun se kerran otetaan niin se on siinä rinnalla kunnes jompikumpi kuolee. Tai lapsihan aikuistuu ja lähtee omilleen, koira ei koskaan.
Erään koirapoliisin sanoin "Koira on osa ihmisen elämää, mutta sille koiralle oma ihminen on koko elämä".
Vierailija kirjoitti:
Omaatuntoa rauhoittaakseni ottaisin hyvin käyttäytyvän, aikuisen kodinvaihtajakoiran enkä enää pentua joka pitää opettaa alusta lähtien.
Tuotakin olen miettinyt, mutta todella vaikeaa löytää hyvin käyttäytyvä kodinvaihtaja, tuntuu olevan kova kilpailu. Vinkkejä saa toki antaa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taaaaaaas?
Otitko siis kuitenkin uuden pennun, vaikka ei niin kovin kauaa sitten kaduit sitäkin?
Pitäisikö sun ihan oikeasti hakea itsesi holhoukseen?
Teit päätöksen sen hetken voimavarojen perusteella, joten se on ollut silloin oikea päätös. Koiralla on varmasti paljon parempi nyt olla uudessa kodissaan, jossa se toivottavasti saa hoivaa ja rakkautta ilman, että on samalla stressi ja rasite.
Tilanteesi on nyt eri, lapset kasvavat muutamassa vuodessa todella paljon ja sinulla on nyt eri tavalla voimavaroja. Älä jää vatvomaan menneisyyttä, et voi muuttaa sitä. Voit ottaa siitä opiksesi tähän hetkeen. Millaisen koiran ottaisit nyt, mitä asioita täytyy ottaa huomioon koiran luonteeseen, hoitoon jne. liittyen.
Ammenna kokemuksesta, älä jää rypemään siihen. Et voi muuttaa menneisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni teit ihan oikein, noin nuoren pennun on helppo löytää uusi koti ja ongelmat olisivat vain pahentuneet ajan mittaan. Uutta koiraa on turha hankkia ja vahinko on jo tapahtunut, syyllisyys asiasta on parempi käsitellä muilla tavoin kuin uuden koiran ottamisella. Pian lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat ottaa oman koiran, jota voit sitten ehkä hoidella, kun heillä on muita menoja.
Mutta harmittaa etten yrittänyt enempää ja katsonut edes vuoden ikään asti. Kuitenkin nähtiin jo koiran hankkimiseen vaivaa ja kouluttamiseen, sisäsiisteyden opetteluun yms. Kaikki olikin turhaa, kun en katsonut asiaa loppuun vaan pelon takia luovuin liian ajoissa. Jälkikäteen lukenut, että monilla on hankalaa ja helpottaa vuoden ikään mennessä. Tiedän ettei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta silti niin vaikea päästä yli.
-ap
Ei se välttämättä helpota, vaan muuttuu pahemmaksi, koska koira on isompi, voimakkaampi ja itsevarmempi. Vasta lähempänä parin vuoden ikään koiran käytös on vakiintuneempaa, mutta ei sillä tavalla, että mahdolliset ongelmat noin vain katoaisivat. Sen jälkeen se on aikuinen ja itsevarmempi myös mahdollisessa ongelmakäytöksessään.
Rotu oli mahdollisesti teille liian vaikea, ikä ei vaikuta koiraan siten kun ajattelet. Koira oli oppinut miten teitä käsitellään, mutta te ette olleet oppineet käsittelemään sitä eivätkä ongelmat olisi kadonneet. Teit ihan oikein. Koiralle oli myös noin parempi.
Et hanki enää uutta koiraa, ei sovellu sinulle. Siitä kärsisivät kaikki: koira, lapset ja sinä itse. Käsittele syyllisyytesi vaikka terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teit päätöksen sen hetken voimavarojen perusteella, joten se on ollut silloin oikea päätös. Koiralla on varmasti paljon parempi nyt olla uudessa kodissaan, jossa se toivottavasti saa hoivaa ja rakkautta ilman, että on samalla stressi ja rasite.
Tilanteesi on nyt eri, lapset kasvavat muutamassa vuodessa todella paljon ja sinulla on nyt eri tavalla voimavaroja. Älä jää vatvomaan menneisyyttä, et voi muuttaa sitä. Voit ottaa siitä opiksesi tähän hetkeen. Millaisen koiran ottaisit nyt, mitä asioita täytyy ottaa huomioon koiran luonteeseen, hoitoon jne. liittyen.
Ammenna kokemuksesta, älä jää rypemään siihen. Et voi muuttaa menneisyyttä.
Sepä tässä onkin, kun lapset ovat kasvaneet. Pari vuotta tuota ainutlaatuista aikaa menetetty ja sitä ei saa takaisin. Itselläni ollut lapsuudessani koira joten tiedän kuinka se voi olla lapselle tärkeää.
Totta toki sekin, etten voi muuttaa menneisyyttä. Täytyisi vaan yrittää ottaa tästä opiksi. En ymmärrä, miten tämä onkaan näin vaikeaa mennä tästä eteenpäin. Vaikka ihmiset tekevät virheitä, mutta jotenkin tämä on osunut ja lujaa. Jotenkin vaan se suru lasten puolesta, kun päätin näin ja lapset menettivät koiran. Siitä se syyllisyyskin tulee, koska näin jälkikäteen en ole varma, oliko ratkaisu oikea.
-ap
Minäkin ihmettelen että taas tätä samaa ahdistunutta vuodatusta. Ihan aloituksen perusteella, älä ota koiraa. Koskaan. Olet niin sekaisin päästäsi, ihan jo tekstistäsi huomaa, ettei mikään ole muuttunut. Eikä tule muuttumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehty mikä tehty. Kuulostaa siltä, että sulla oli paljon lautasellasi ja väsyit. Jossittelu ei enää auta, pitää katsoa, mitä lautasellasi nyt on.
Haluatko itse koiran? Mikä päätös olisi, jos lapset ja heidän mielihalunsa eivät olisi kuviossa mukana?
Nyt teini-ikäiset lapset lähtevät vielä mahdollisen koiran elinaikana opiskelemaan ja perustamaan perhettä. Jos joku heistä ei ole aito koirahullu ja vie koiraa mukanaan, se jää sinun vastuullesi.
Koirat ovat myös erilaisia ja seuraava voi luonteeltaan olla rauhallisempi tai hallittavampi. Mieti asiaa koiran rodun ja hankintapaikan kohdalla. Tai ehkä kyseeseen voisi tulla aikuinen kodinvaihtaja.
Koirapalstoilla tulee välillä vastaan ylitunnollisia suorittajia, joille koirasta tulee Suuri ja Tärkeä Projekti, tekstistäsi tulee hieman sama tunne. Se on voinut heijastua suhteeseen sinun ja koiran välillä. Onko sellaisia kohtia koiran hoidossa tai koulutuksessa, joissa voit ottaa rennommin?
Sitten on ilmiö nimeltä puppy blues eli koira kun on aika iso ja mullistava hankinta, niin toiset stressaa ja masentuu siitä, vaikka pentu onkin kiva asia. Se voi hellittää ajan kanssa tai kun pentu oppii talon tavoille ja pelko epäonnistumisesta hälvenee. Mutta en tiedä, toimiiko se niin kaikilla.
Voisitteko ottaa koiria hoitoon? Somessa on ryhmiä, joissa voi tarjoutua hoitopaikaksi, jos ei tuttavapiiristä joku tarvitse lomahoitajaa koiralleen. Siitä saisi vähän käsitystä, miten koira toimii arjessa ja jaksaako itse. Tai saa koiraseuraa, jos päätyykin siihen, ettei halua sitoutumista ja surua eläinlääkärikuluista.
Harmittaa kuinka uupumus vääristi koko kuvan ja tajusin sen vasta noin puoli vuotta luopumisen jälkeen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni teit ihan oikein, noin nuoren pennun on helppo löytää uusi koti ja ongelmat olisivat vain pahentuneet ajan mittaan. Uutta koiraa on turha hankkia ja vahinko on jo tapahtunut, syyllisyys asiasta on parempi käsitellä muilla tavoin kuin uuden koiran ottamisella. Pian lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat ottaa oman koiran, jota voit sitten ehkä hoidella, kun heillä on muita menoja.
Mutta harmittaa etten yrittänyt enempää ja katsonut edes vuoden ikään asti. Kuitenkin nähtiin jo koiran hankkimiseen vaivaa ja kouluttamiseen, sisäsiisteyden opetteluun yms. Kaikki olikin turhaa, kun en katsonut asiaa loppuun vaan pelon takia luovuin liian ajoissa. Jälkikäteen lukenut, että monilla on hankalaa ja helpottaa vuoden ikään mennessä. Tiedän ettei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta silti niin vaikea päästä yli.
-ap
Minun kokemukseni taas on, että ehkä haastavimmat ajat monen koiran kanssa ovat vuodet 1-4. Pentu toki teettää työtä paljon, mutta on pieni ja tekee asioita "väärin" vahingossa. Pentu on pieni vauva, joka ei välttämättä vielä isottele muille koirille, hauku kovaa, jahtaa saalista tai osoita muuta (rodulle ehkä ominaista) omistajalle hankalaa käytöstä. Yksi-vuotias koira on teini, jonka koulutuksen on oltava todella pitkäjänteistä. Koira ei tottele, mutta juuri siksi sitä on jaksettava kouluttaa.
Koira myös vaistoaa emännän stressin ja reagoi siihen. Kuvaamasi perusteella en usko, että luovutit liian helposti. Päin vastoin; teit päätöksen ajoissa etkä pitkittänyt, kunnes olisit ajautunut umpikujaan.
Jos sinulla on tuttuja, joiden koirista on tullut 1 vuodesta eteenpäin näennäisen helppoja, johtuu se varmastikin siitä, että heillä on ollut ja on aikaa ymmärtää koiraansa. Koiralle parempi, että hän pääsi pois tilanteesta, jossa siitä olisi voinut tulla hyvinkin hankala ja stressaantunut.
Oikeasti tällä palstalla käydessä välillä ihmettelee, eikö muilla ihmisllä oikeasti ole elämässä mitään todellisia ongelmia. Helpolla olette kyllä päässeet, jos mietityttävät asiat ovat tätä luokkaa.
Taasko? Oliko tämäkin vain jonkun pöytälaatikkotarina? Miksi???
Vierailija kirjoitti:
Tehty mikä tehty. Kuulostaa siltä, että sulla oli paljon lautasellasi ja väsyit. Jossittelu ei enää auta, pitää katsoa, mitä lautasellasi nyt on.
Haluatko itse koiran? Mikä päätös olisi, jos lapset ja heidän mielihalunsa eivät olisi kuviossa mukana?
Nyt teini-ikäiset lapset lähtevät vielä mahdollisen koiran elinaikana opiskelemaan ja perustamaan perhettä. Jos joku heistä ei ole aito koirahullu ja vie koiraa mukanaan, se jää sinun vastuullesi.
Koirat ovat myös erilaisia ja seuraava voi luonteeltaan olla rauhallisempi tai hallittavampi. Mieti asiaa koiran rodun ja hankintapaikan kohdalla. Tai ehkä kyseeseen voisi tulla aikuinen kodinvaihtaja.
Koirapalstoilla tulee välillä vastaan ylitunnollisia suorittajia, joille koirasta tulee Suuri ja Tärkeä Projekti, tekstistäsi tulee hieman sama tunne. Se on voinut heijastua suhteeseen sinun ja koiran välillä. Onko sellaisia kohtia koiran hoidossa tai koulutuksessa, joissa voit ottaa rennommin?
Sitten on ilmiö nimeltä puppy blues eli koira kun on aika iso ja mullistava hankinta, niin toiset stressaa ja masentuu siitä, vaikka pentu onkin kiva asia. Se voi hellittää ajan kanssa tai kun pentu oppii talon tavoille ja pelko epäonnistumisesta hälvenee. Mutta en tiedä, toimiiko se niin kaikilla.
Voisitteko ottaa koiria hoitoon? Somessa on ryhmiä, joissa voi tarjoutua hoitopaikaksi, jos ei tuttavapiiristä joku tarvitse lomahoitajaa koiralleen. Siitä saisi vähän käsitystä, miten koira toimii arjessa ja jaksaako itse. Tai saa koiraseuraa, jos päätyykin siihen, ettei halua sitoutumista ja surua eläinlääkärikuluista.
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Olin varmasti tuo ylitunnollinen suorittaja, olen sellainen luonteeltani. Jälkikäteen tajusin kohtia jossa olisin voinut höllätä ja olen myös tajunnut mitkä pelot ovat turhia (tai turhan isossa mittakaavassa). Tuosta puppy bluesista luin, mutta turhan myöhään. Tuo puppy blues varmasti itsellä olikin.
Olen miettinyt myös tota koirien hoitamista. Lapset toki haluaisivat oman koiran. Ja on minulla kyllä koirasta ennestään lapsuudessa kokemusta, vaikka tietysti kaikki yksilöitä onkin. Kyllä koiran itsekkin haluaisin, vaikkei se aivan välttämätön asia elämässä ole, lapsille toki tärkeämpi kun eivät ole saaneet sitä elämää kokea. Välillä toki sitä lenkkiseuraakin kaipaa ja muutoinkin seuraa, varsinkin nyt kun on työttömänä eikä perheen lisäksi juuri muuta seuraa ole.
-ap
Niin ja asia siis tulee usein esille eri juttujen kautta, esim. lasten kavereilla on koiria ja kuulen lapsilta niistä. Ja sitä kautta sitten syyllisyys ja katumus nousee pintaan.
Yleisesti tämä katuminen ja syyllisyys ovat olleet vaikeita tunteita tässä asiassa, saa siis kertoa miten niistä pääsee yli.
-ap