En pidä mieheni ystävästä
Tilanne on haastava. Ystävä käyttäytyy minua kohtaan useimmiten ikävästi.
Kommentit (9)
Oletko puhunut puolisosi kanssa asiasta?
Älä ole sen henkilön kanssa tekemisissä sitten.
Minä taas en pidä ystäväni miehestä. Todella vastenmielinen tyyppi.
On loukannut monetkin jutut. Välillä tuntuu, että en pääse niistä yli ja asiat vaikuttaa myös parisuhteeseen.
Minut jätettiin ulkopuolelle mm. Kummiksi pyytämisessä. Mieheni ihmettelee, miksi asia harmittaa minua niin paljon. Ihmettelee, miksi en lähde juhliin. Ihmettelee, miksi en halua viettää aikaa lapsen kanssa
Harmillinen tilanne ap:lla. Mutta onneksi on myös sukuja ja perheitä, joissa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat sulassa sovussa yhteiseksi hyväksi. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Ehkä olette naimisissa, jos kummiasia hiertää. Koita ajatella, että olet vapaa velvollisuuksista. Mies voi viettää aikaa kummilapsen kanssa, sinä voit tehdä omia juttuja. Tiedät omat rajasi.
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ulkopuolelle mm. Kummiksi pyytämisessä. Mieheni ihmettelee, miksi asia harmittaa minua niin paljon. Ihmettelee, miksi en lähde juhliin. Ihmettelee, miksi en halua viettää aikaa lapsen kanssa
Jaa. Kyllä meillä exän kanssa oli kummallakin omat kummilapset, ei yhtään yhteistä. Ei koskaan mikään ongelma kenellekään. En enää edes muista minkä ikäinen exän kummilapsi mahtaa nyt olla, saati missä hän edes mahtaa asua.
Minäkään en pidä yhdestä mieheni ystävästä ja luulen, ettei hänkään minusta. Mutta ei se minua haittaa, emme ole juurikaan missään tekemisissä. Emme me vietä aikaa kolmestaan, hän, mieheni ja minä, vaan heillä on omia juttuja.