Kuinka suuren osan miehistä luulette olevan täysin osattomia seksuaalirikoksiin
Eli
- ei ole syyllistynyt itse seksuaalirikokseen (esim. ahdistelu, häirintä, kajoaminen, r aiskaus)
- ei ole kuluttanut seksuaalirikollista sisältöä (esim. porno joka sisältänyt huumaamista, ihmiskauppaa)
- ei ole ollut avunantajana seksuaalirikokseen (kannustanut seksuaalirikokseen, auttanut sellaisen toteuttamisessa, ollut passiivinen sellaisen tapahtuessa)
- ollut tietoinen seksuaalirikoksesta, mutta jättänyt ilmoittamatta sen poliisille
- syyllistänyt uhria
Lisäksi itse laskisin tähän vielä sellaisen hiljaisen hyväksynnän, että jos joku poikaporukassa halventaa naisia tai puhuu naisista rikollisesti, esimerkiksi naisen yksityisyydensuojaa rikkoen ja naisesta häpäiseviä tarinoita kertoen, mies on osallistunut seksuaalirikokseen ihan tätä kuuntelemalla
Itse veikkaisin että 0-1% miehistä on oikeasti kaikista eksuaalirikoksista puhdas
Tuli vaan mieleen kun naista moralisoitiin somessa siitä, että abortoi nimenomaan poikalapsen, ja jotkut naiset suhtautuivat tähän positiivisesti rikoksia ennaltaehkäisevänä ja toiset saivat hysteriakohtauksen siitä, että poika tuomittiin rikolliseksi ennen syntymäänsä. Niin kuinka suuri osa miehistä sitten todella on sellaisia, jotka eivät syyllisty seksuaalirikoksiin millään tavalla tai tasolla
Kommentit (130)
Hyvin pieni prosentti, korkeintaan 3%.
Suurin ongelma misogyniakulttuurissa on hiljaisten hyväksyjien suuri osuus.
Jos kysymys muotoillaan näin jyrkästi, että jopa porno otetaan mukaan tähän, niin aniharva mies. Tuskin kukaan selvittää kuluttamassa viihteen näyttelijättären taustoja.
Jos taas aikuisviihde jätetään huomiotta, niin täysin "puhtaita" arvelen olevan noin kolmannes. Toivottavasti edes sen verran. Perusteluja näinkin pienelle porukalle suuri hiljaisten hyväksyjien joukko.
Varsinaiseen seksuaaluseen väkivaltaan arvelen syyllistyvän noin 10-15% miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuhkamunat nyt ainakin. Ei onnistu nussiminen vaikka haluaisi.
Pornon katselu on kollektiivisen r aiskaamisen muoto.
Päteekö se kaikkeen pornoon?
Entä jos kyseessä on feministinen porno?
Pitää ottaa tarkasti selvää millaisesta tuotteesta on kyse. Yrittäjälläkin on velvollisuus selvittää yhteiskumppaninsa taustat, ettei syyllisty rahanpesuun, joten sinä otat selvää onko porno mitä kulutat eettisesti tuotettua. Tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että noin 40 % on täysin syyttömiä. Lisäksi ehkä 20 % on syyllisiä tietämättömyyttään (esim pornoa katsomalla). Eli reilu puolet hyvin aikein liikkeellä. Loput kusipäitä tässä ja kaikissa muissakin asioissa.
Väität että 40% miehistä ei ole koskaan ahdistellut, painostanut, katsonut pornoa, tai kuunnellut halventavia tarinoita naisista?
Aikamoista. Missä päin maailmaa näin on? Muutan heti sinne.
No laita tänne linkki tutkimustulokseen jossa on oikeat prosentit. Ei mitään "mä kyllä tiedän" tai "ihan varmasti näin on" olettamuksia, haluan oikeaa faktatietoa.
Sinähän voit mennä vaikka yliopistoon sitä tuottamaan. Eivät miehet halua tätä tutkia ja tuoda julki, tietenkään. Mutta samaan hengenvetoon kuitenkin väittävät, että esim. kaikki miehet katsovat pornoa, ja tämän lausunnon perusteella vastaus ap:n kysymykseen olisi 0%.
Ymmärrätkö, että joku mies ei ole = miehet yleisesti?
Ymmärrätkö, että teet asiallasi haittaa näillä yleistyksillä?
Vierailija kirjoitti:
Ap on taas näitä katkeroituneita naisia jotka eivät kykene parisuhteeseen, eikä yksikään normaali mies jaksa tuollaisen kanssa olla. Joten eikun purkamaan katkeruus ja paha olo Vauva-palstalle vihaamalla miehiä :D
T.Nainen
Sehän se on naisen elämän suurin saavutus, miehen "saaminen". Onneksi olkoon vaan.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Jos kysymys muotoillaan näin jyrkästi, että jopa porno otetaan mukaan tähän, niin aniharva mies. Tuskin kukaan selvittää kuluttamassa viihteen näyttelijättären taustoja.
Jos taas aikuisviihde jätetään huomiotta, niin täysin "puhtaita" arvelen olevan noin kolmannes. Toivottavasti edes sen verran. Perusteluja näinkin pienelle porukalle suuri hiljaisten hyväksyjien joukko.
Varsinaiseen seksuaaluseen väkivaltaan arvelen syyllistyvän noin 10-15% miehistä.
Aivan, eli kun rikosvastuu jaetaan niin 0%. Näin vähän arvelinkin.
Tosin, lahkoissa ja luostareissa saattaa olla sellaisiakin, jotka ovat ainakin vanhemmiten irtisanoutuneet moisesta ja katuneet tekojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikoksen tekijä on syyllinen rikokseen, vaikkei koskaan jäisi kiinni ja saisi tuomiota. Äly hoi nyt taas.
Länsimaissa on syytön kunnes toisin todistetaan.
.
Niin, tuomioistuimen näkökulmasta. Mutta jos teet rikoksen olet yksiselitteisesti rikoksentekijä. Ei tämä ole vaikeata.
Ei se, ettei sinua ole tuomittu, pyyhi pois tekoasi, omatuntoasi tai uhrin kokemaa traumaa tai mahdollisesti palauta uhria henkiin.
Kostean illan ja yhdessä tuumin samaan asuntoon päätyneessä tilanteessa, jossa sana sanaa vastaan, niin miehen syyllisyys max. 50%
Riippuu varmaan mikä on seksuaalirikos.
Semmoisiin joista voi tuomita niin suuri enemmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että noin 40 % on täysin syyttömiä. Lisäksi ehkä 20 % on syyllisiä tietämättömyyttään (esim pornoa katsomalla). Eli reilu puolet hyvin aikein liikkeellä. Loput kusipäitä tässä ja kaikissa muissakin asioissa.
Väität että 40% miehistä ei ole koskaan ahdistellut, painostanut, katsonut pornoa, tai kuunnellut halventavia tarinoita naisista?
Aikamoista. Missä päin maailmaa näin on? Muutan heti sinne.
No laita tänne linkki tutkimustulokseen jossa on oikeat prosentit. Ei mitään "mä kyllä tiedän" tai "ihan varmasti näin on" olettamuksia, haluan oikeaa faktatietoa.
Sinähän voit mennä vaikka yliopistoon sitä tuottamaan. Eivät miehet halua tätä tutkia ja tuoda julki, tietenkään. Mutta samaan hengenvetoon kuitenkin väittävät, että esim. kaikki miehet katsovat pornoa, ja tämän lausunnon perusteella vastaus ap:n kysymykseen olisi 0%.
Ymmärrätkö, että joku mies ei ole = miehet yleisesti?
Ymmärrätkö, että teet asiallasi haittaa näillä yleistyksillä?
Minusta on erinomaisen tärkeää että kaikki naiset tietävät millaisten otusten kanssa oikeasti ovat tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on taas näitä katkeroituneita naisia jotka eivät kykene parisuhteeseen, eikä yksikään normaali mies jaksa tuollaisen kanssa olla. Joten eikun purkamaan katkeruus ja paha olo Vauva-palstalle vihaamalla miehiä :D
T.Nainen
Parisuhde on yksi varmin tapa joutua seksuaalirikoksen uhriksi. Lopeta antaminen, parisuhde loppuu. Näin huomaat, että oletkin oikeasti koko ajan ollut ihmissuhteessa joka on perustunut pelkkään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Avioliitossa nainen saa sentään elatuksen tuosta, parisuhteessa ei tule kuin käytetyksi.
Sulla nyt kamala parisuhde on. Mulla on onneksi hyvä ja normaali avioliitto jossa mua ei hyväksikäytetä millään tavalla. Ihanaa kun ei tarvi olla hyväksikäytetty enkä saa elatustakaan :) Ihan on omaakin rahaa.
Miehet on sikoja. Hyvä vaan kun naiset lopettaa pikkuhiljaa heidän kanssa lisääntymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on taas näitä katkeroituneita naisia jotka eivät kykene parisuhteeseen, eikä yksikään normaali mies jaksa tuollaisen kanssa olla. Joten eikun purkamaan katkeruus ja paha olo Vauva-palstalle vihaamalla miehiä :D
T.Nainen
Sehän se on naisen elämän suurin saavutus, miehen "saaminen". Onneksi olkoon vaan.
-eri
Ja jos miehen saadakseen pitää pysyä vaiti naisiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta, jokainen järkinainen äänestää jaloillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on taas näitä katkeroituneita naisia jotka eivät kykene parisuhteeseen, eikä yksikään normaali mies jaksa tuollaisen kanssa olla. Joten eikun purkamaan katkeruus ja paha olo Vauva-palstalle vihaamalla miehiä :D
T.Nainen
Sehän se on naisen elämän suurin saavutus, miehen "saaminen". Onneksi olkoon vaan.
-eri
Mitä?`Eikö muka ole? Ja palstalla vielä vouhkataan nuorista neitseistä, he kun ovat niitä täyden kympin naisia!
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että noin 40 % on täysin syyttömiä. Lisäksi ehkä 20 % on syyllisiä tietämättömyyttään (esim pornoa katsomalla). Eli reilu puolet hyvin aikein liikkeellä. Loput kusipäitä tässä ja kaikissa muissakin asioissa.
Naisetkin katsoo pornoa.
Suomalaisista varmaan 95% ei ole koskaan suorittanut seksuaalirikosta. Keharimaalaisista ma muista varmaan melkein puolet.
Kuinka suuren osan naisista luulette olevan täysin osattomia seksuaalirikoksiin?
Kuinka paljon maailmassa on miehiä, minkälaisissa kulttuureissa he asuvat ja miten mainituissa kulttuuriympristössä suhtaudutaan tyttöihin ja naisiin, onko rauhan vai sodan aika?