Yle käyttää 500 miljoonaa vuodessa mihin?
Kommentit (35)
Yleisradiota on perinteisesti sanottu ”eduskunnan radioksi”, sillä yhtiötä koskevat päätökset on haluttu tehdä parlamentaarisesti – hallituspuolueet ja oppositiopuolueet yhdessä.
Pari vuotta sitten Ylen rahoitusta ja tehtäviä pohtinut työryhmä päätyi vähentämään Ylen budjettia rahtusen. Samalla kansanedustajat edellyttivät, että Ylen pitäisi avata rahankäyttöään aktiivisesti.
Yle käyttää joka vuosi yli 500 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa. Perinteisesti yhtiö on ollut hyvin kitsas kertomaan, mihin kaikkeen veronmaksajien raha oikein kuluu.
Tuo on semmoinen summa että sillä tekisi monta laaduksta suomalaista sarjaa ja dokumenttia. Mutta eihän sellaista voi tapahtua. ;)
Mitä väliä? Ei Suomalaiset siitä nosta meteliä, vaikka kaikki menisi Saksalaisille. ;)
Suomalaisen kulttuurin ja tiedon välittämiseen, säilyttämiseen ja kartuttamiseen yhdellä maailman harvinaisimmista kielistä.
Mutta eihän persut arvosta mitään suomalaista. Persut haluaa liittää tämän maan Venäjään.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitettu.
Ilmoitettu? Taidat olla töissä Ylellä. Miksi ei tuollainen summa kestä totuutta? Tuolla summalla poistaisi suomalaisten talousongelmat hetkessä.
Toimimalla koko kansan Netflixinä ja tuottamalla kommunistipropagandaohjelmia.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisen kulttuurin ja tiedon välittämiseen, säilyttämiseen ja kartuttamiseen yhdellä maailman harvinaisimmista kielistä.
Mutta eihän persut arvosta mitään suomalaista. Persut haluaa liittää tämän maan Venäjään.
Kerrohan vähän tarkemmin siis ne kohteet jonne nuo miljoonat vyörytellään?
En tiedä mutta mielelläni kuuntelen radiosta (Areenasta) ajankohtaisohjelmia, dokumentteja, uutisia, urheilua jne. Ainakin sen veron verran, helposti.
TV sarjoihin missä vihataan kristittyjä ja vakooja sarjoihin missä Mossad ja TV sarjoihin missä tapetaan niin että syylliseksi lavastetaan kristityt. Muu uskontoiset näyttelee kristittyjä. Hallinto Räsänen - Kontula. Palkkiot ja Novosti venäläinen YLE.
Tuossa vastinetta YLE-maksuille. Kyllä tähänkin varmaan pari miltsiä saatiin uppoamaan?
Sellainen sana kuin uusi ei käy uusintoihin. Ylen kielitaito !
Vierailija kirjoitti:
Tuo on semmoinen summa että sillä tekisi monta laaduksta suomalaista sarjaa ja dokumenttia. Mutta eihän sellaista voi tapahtua. ;)
Aikas laadukkaita juttuja sillä on aikaan myös saatu
Helluntailainen hormonit TV sarjassa laatikollinen hieromasauva Dildoja oli kyllä liikaa jo taviksillekin.
Ööh, vaikka nyt Tiitisen listan salailuun ja metsien hakkauttamisen datakeskuksia varten ja moneen muuhun sinulle, ap, äärettömän tärkeään asiaa.
Wokeiluun ja korruptioon.