Meidän perhe ei käy juuri koskaan missään eikä meillä käy vieraita. Kohtalotovereita?

ystävistä saa voimaa ja iloa elämään, ja uusia näkökulmia asioihin.

perheen yhteinen aika on kortilla ja töissä molemmilla juuri nyt tosi rankkaa, toinen lapsi sairastellut paljon (astma). Sairauskierteestä työhön ja takaisin.



Tuntuu että kaikki ei vain tajua, miten tokkurassa tässä välillä mennään. Olen kyllä sitten ajatellut tylysti, että jos ei tajua, ei tajua. Lasten ystävistä pidän kiinni kynsin hampain, mutta jos omani eivät ymmärrä niin ei sitten.

Paitsi mä teen kahta vuoroa, eikä meillä oikein oo ystäviä, ollaan pari vuotta sitten muutettu uuteen kaupunkiin. Mutta ei jaksa lähteä mihinkään edes yrittämään ystävien löytämistä. Nyt eletään näin. Mä olen kyllä hyvin sosiaalinen ihminen ja kaipaisin illanistujaisia kavereiden kanssa, mutta nyt ei jaksa...

mä ainakin kutsun meille, jos ei jakseta minnekään lähteä. Ja ollaanhan me silloinkin koko perhe yhdessä, vaikka meillä olisi joku muukin. 2

sitä vaan raahautuu päivästä toiseen.

Avioerossa menivät kaikki ystävätkin. Kaipaisin illanistujaisia ja kyläilyjä ystävien kanssa, mutta ei ole enää ketä kutsua eikä kukaan kutsu meitä. Miksen hanki uusia ystäviä? En tiedä. Mistä niitä hankkisi? Ei tässä iässä enää löydy uusia ystäviä niin helposti.

Toisten lapsiperheiden kanssa illanistujaiset jäivät aika vähäiseksi, kun lapset olivat pieniä. Nyt kouluikäisten lasten kanssa olisi aikaa ja voimia kyläillä ja istua iltaakin, mutta missä ne ystävät nyt ovat?