En voisi ikinä olla miehen kanssa, joka ei osta kukkia tai lahjoja. Mun vanha isä on tälläinen. Äiti täytti kesällä 80v ja isä poimi lupiine
ja pihalta ja laittoi ne parvekkeelle. Ei myöskään ostanut lahjaa. Ei ole koskaan muistanut äitiäni. Äiti osti aikoinaan lahjoja isälle, mutta hänkin lopetti ne sitten ajan saatossa.Mun mies taas muistaa minua aina.
Kommentit (60)
Täytyy olla todella lapsellinen mieli jos vaatii kukkia ja lahjoja jotta suhde voi toimia. Onneksi oma puoliso ei ole tuollainen.
Mulla just toisinpäin. Isäni aina muistaa äitiäni ja ostaa kukkia arkenakin ihan vaan ilahduttaakseen. Exäni taas ei koskaan huomioinut mua millään tavalla eikä ymmärtänyt kun toivoin että ostaisi vaikka joskus kukkia. Musta on maailman luonnollisinta hemmotella omaa rakasta ja kyllä se tuntu pahalta huomata kuinka yhdentekevä olin exälle. Nyt olemme onneksi jo eronneet enkä enää huoli ihan ketä tahansa kumppaniksi.
No, odotahan kun oma miehesi on 80 vuotta. Tuskin saat edes itse poimittuja kukkia! Jotkut naiset arvostaa miehen itse poimimia kukkia muuten enemmän kuin kaupasta ostettua valmista kimppua..
Meillä avioliitto 50 v ei perustunut lahjoihin. Edes isoina merkkipäivinä koska kaikki oli yhteistä. Lapsia muistetaan lahjoilla .
Miten syvää rakkautta ja muistamista kun vanha mies poimii luonnosta kukkia elämänkumppanilleen, äitienpäivänä tuo pajunoksia.
Se on syvempää yhtenäisyyttä kuin hyötymielessä vaaaditut kalliit korut.
Saat multa horsman, se rentun ruusu on...
Onko parisuhde jostakin lahjoista ja kukista kiinni? Eikö parisuhde voi toimia ilman niitä? Onko lahjat ja kukat ainoa tapa osoittaa rakkautta?
Ymmärrän lahjan ja kukkakimpun ostamisen jos on joku merkkipäivä tai vuosipäivä mutta ei kai niitä pidä joutua puolisolle ammatikseen kantelemaan
Ja kauniin kukkakimpun saa kerättyä myös esimerkiksi luonnonkukista
Ja rakkautta pystyy osoittamaan muutenkin kuin pelkillä lahjoilla ja kukilla
💥 I Am Ready To Rokkenroll 💥
Mä tykkään lupiineista. Ja jos mies muistaisi tämän ja kävisi itse poimimassa niitä ja laittaisi yllätyksenä maljakkoon, arvostaisin kovasti. Mä saan itsekin ostettua tavaraa. Toisen mieltymysten muistaminen ja pieni vaivannäkö tekee isomman vaikutuksen.
Saispa edes lupiineja tai horsmia! Joo, voin ostaa itselleni ruusukimpun mutta ei se ole lainkaan sama asia. Tiedän, että kun kuolen tästä pois, perheen miesväki tuo minun haudalle kauneimmat kukat mutta kun haluaisin ne jo nyt!
Minä arvostaisin enempi sitä, että mies huolehtisi sen kukkakimpun roskiin kun se kuihtuu. Voin ihan itse kerätä kimpun koska se on hauskaa.
Pääasia, että arki sujuu hyvin. Ei tarvitse ostaa lahjoja ja kukkia.
Vierailija kirjoitti:
Pääasia, että arki sujuu hyvin. Ei tarvitse ostaa lahjoja ja kukkia.
Sujuvan arjen lisäksi voi antaa lahjoja! Ei ole mikään joko tai -valinta enkä tajua tätä suomalaista "merkkipäivien muistaminen on ihan turhaa hienostelua" -meininkiä. Mun mielestä se on vaan tökeröä ja junttia, kukkakimpun hankkiminen ja sen antaminen puolisolle ei ole kenellekään suuri vaiva.

No en edes halua lahjoja. Tykkään enemmän, kun toinen valmistaa vaikka hieman paremman illallisen ja vietetään aikaa yhdessä.

Miksi et halua lahjoja? Etkö pidä itseäsi lahjojen arvoisena?
Vierailija kirjoitti:
Meillä avioliitto 50 v ei perustunut lahjoihin. Edes isoina merkkipäivinä koska kaikki oli yhteistä. Lapsia muistetaan lahjoilla .
Se että toista ilahduttaa ei tarkoita että parisuhde perustuisi lahjoille. Se on vain lisä kaiken muun päälle joka saa sen parisuhteen tuntumaan vielä entistä mukavammalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääasia, että arki sujuu hyvin. Ei tarvitse ostaa lahjoja ja kukkia.
Sujuvan arjen lisäksi voi antaa lahjoja! Ei ole mikään joko tai -valinta enkä tajua tätä suomalaista "merkkipäivien muistaminen on ihan turhaa hienostelua" -meininkiä. Mun mielestä se on vaan tökeröä ja junttia, kukkakimpun hankkiminen ja sen antaminen puolisolle ei ole kenellekään suuri vaiva.
No en edes halua lahjoja. Tykkään enemmän, kun toinen valmistaa vaikka hieman paremman illallisen ja vietetään aikaa yhdessä.
Onhan sekin omalla tavallaan lahja. Toinen lahjoittaa sinulla aikaansa ja näkee vaivaa.
Ihan vaan asiaa kukkakaupasta ostetuista kukkakimpuista. Sain kesällä muutaman oikein ison ja komean kukkakimpun jossa oli erilaisia kukkia kuten ruusuja, liljoja neilikoita ym. Paljon myöskin nupussa olevia kukkia. Pettymys oli kun nuput ei kuitenkaan auenneet vaan kuihtuivat. Myös oli hankalaa löytää niin suurisuisia maljakoita, että valtavat kimput mahtuivat. Hyvä ettei ämpäriin joutunut laittamaan. Kimput oli tehty näyttäviksi siten, että esim. ruusuista oli käytetty myös alaoksat joissa ei ollut kuin lehtiä ja piikkejä tukevoittamaan ja muka komeuttamaan kimppua, ilmankos ei meinannut maljakkoon mahtua. Kohtuus kaikessa. Huonosti mahtui myös kuihduttuaan roskikseen. Voi osoittaa kiintymystä myös ihan vaan pikkukimpulla tai yhdellä kukalla.
"Onko parisuhde jostakin lahjoista ja kukista kiinni? Eikö parisuhde voi toimia ilman niitä? Onko lahjat ja kukat ainoa tapa osoittaa rakkautta? "
No harvoin parisuhde on mistään yhdestä asiasta kiinni. Kyse on kokonaisuudesta jossa sen osaset tekevät siitä joko vähän paremman tai huonomman. Toisen muistaminen on useimmille ihmisille yksi sellainen asia joka tekee siitä vielä vähän paremman.
En voisi ikinä olla naisen kanssa joka hakee vikoja miehistä tai vaatii jotain kukkia ja lahjoja.