Linnut muuttavat taas pois. Mitä tunteita se herättää?
Kommentit (37)
Minulle se on aina herättänyt ajatuksen, että eipä niilläkään ole helppoa.
Ei pahemmin herätä mitään tunteita. Kissa jää kaipaamaan lokkeja, sen suurinta hupia on kytätä lokkeja kaiken kesää ja nyt ei ole mitään kivaa katseltavaa.
Hyvä mieli, kun pääsevät talveksi pois.
Älykkäitä ovat, ihailua herättää. Todistus Jumalan olemassaolosta. Kaikki on Korkeimman käsissä.
Linnutkin tajunneet että Suomi on konkurssi kypsä maa, joten muuttavat pois.
Etttä ennemmin kaikki vihreät ja vassarit saisivat muuttaa pois. Ja takaisin ei tarvitsisi tulla milloinkaan.
Linnutkin ovat fiksumpia kuin maamut. Muuttavat pois.
Siinähän noita näkyi syömässä pihlajan marjoja.
Ei mitään oikeastaan, normaalia vuodenkiertoa. Nyt on syksy ja hyvä niin. Ja kevään tullessa linnut palaavat, niin se menee. Pidän jokaisesta vuodenajasta.
Vielä jännempää on, että osa perhosista muuttaa, esim
Amiraalliperhonen lähtee mrraskuun alussa muutomatkalle
Vähän haikeutta.
Meilläpäin on iso avonainen tallirakennus. Se on ollut haarapääskysten tukikohta jo vuosikymmeniä.
Ympäristössä riittää ötököitä kahdellekin poikaskerralle. Mieli kohenee taas keväällä, kun aina pesineet
pääskyt palaavat suhahtelemaan tutulle katolle.
Vierailija kirjoitti:
Minulle se on aina herättänyt ajatuksen, että eipä niilläkään ole helppoa.
Enpä tiedä sitä. Ainakin niiden elämässäololle on selkeä tarkoitus: jäädä eloon ja lisääntyä. Ihminen taas on olio, joka filosofisesti ei tiedä tietä sisään, eikä ulos ja on enemmän tai vähemmän psykologisesti hukassa oman tietoisuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vielä jännempää on, että osa perhosista muuttaa, esim
Amiraalliperhonen lähtee mrraskuun alussa muutomatkalle
Oho. Minne se lähtee?
Paluumuutto - väestönvaihto loppuu!
Nyt menneet kyllä melko suoraa kyytiä kun aiemmin hanhet pyöri koko päivän ympyrää.
Ihan kiva ois olla lintunen joka vaan voi lentää täältä kylmästä Suomesta pois . Edes lentoa ei tarvitse maksaa .
Vapaat lähtemään ja tulevat ensi vuonna takaisin.