Onko lastesi isä vai "isä". Oikea isä muualla.
Kommentit (36)
Suurimman osan lapsista isä on se jonka nimi on papereissa. Vain hyvin pieni osa on jonkun muun. Tämä on ihan fakta jota vähä-älyiset ei vain halua uskoa.
Ainoan lapseni isä on se jonka nimi on papereissa. Ihan suunniteltu lapsi eikä todellakaan käynyt edes mielessä pettää miestä.
Ap selkeesti ei halua, että se puliukko, joka sen siitti, olis sen oikea isä. Mutta niinpä vain on ja samat paskat geenit pojalla.
Naapurin Peran tietysti. Paremmat geenit.
Ap:lla on isäongelma ja lisäksi muuta mt-ongelmaa ja jatkuva ulina päällä siitä, että häntä viisaammat hankkivat hoitoa ongelmiinsa vaikka hän ei sitä uskalla tehdä, kun kuvittelee joutuvansa pakkohoitoon. Mikä olisi kyllä tarpeellinen ja onnellinenkin alku hänen toipumiselleen.
Kun psykoosisairaus sementoituu krooniseksi, toipuminen on lähes mahdotonta. Raukkaparka vielä tappaa itsensä jossain kohtaa, toivottavasti mahdollisimman tehokkaasti ja muita vahingoittamatta.
Testaa ittes ja isäs, ap. Sillähän sun ongelmien syy selviää. Ja mene hoitoon. Naiset eivät tapa eivätkä rskaa miehiä, voit olla ihan rauhassa ja syrjäytyä haisevaan helvettiisi häiritsemättä meitä.
Mies on lapsen isä, kun lapsi kutsuu häntä isäkseen. Sodassakin sotilas suojelee vihollisen lasta ja toimii kuin lapsi olisi oma. Sitä kutsutaan miehen kunniaksi ja maineeksi.
Mies luuserit ovat erikseen, joita joikaisen naisen pitäisi juosta karkuun, eikä laskea edes kahta metriä läheäksi. He ovat alinta sakkia.
Rikollisen ja raskauskin tapahtui rikollisesti. En ole missään tekemisissä "isän" tai "lapsen" kanssa.
Noin käy vain näille luuserimiehille, jotka joutuvat tyytymään mihin vain.
Hyvä mies ei edes tarvitse miettiä noita asioita, kun hän on valinnut itselleen arvoisensa puolison.
Vierailija kirjoitti:
Noin käy vain näille luuserimiehille, jotka joutuvat tyytymään mihin vain.
Hyvä mies ei edes tarvitse miettiä noita asioita, kun hän on valinnut itselleen arvoisensa puolison.
Ja sä olet varma ettei petä. Älä ole hölmö! Tutkimusten mukaan 80 % naisista pettää sopivassa tilaisuudessa. Varma tieto!

Sun harhat ei edelleenkään ole mikään varma tieto. Missään tutkimuksessa ei ole tuollaista tulosta. Miehet pettää edelleen enemmän kuin naiset.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan 5 - 8 % miehistä kasvattaa lasta, joka ei ole hänen alulle saattamansa. Ylivoimainen enemmistö tietämättään. Eiköhän nuo luvut ole ihan päteviä täällä Suomessakin.
Olimme melkein 10 vuotta naimisissa. Lapsen isä halusi erota. Hän muutti ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisten tutkimusten mukaan 5 - 8 % miehistä kasvattaa lasta, joka ei ole hänen alulle saattamansa. Ylivoimainen enemmistö tietämättään. Eiköhän nuo luvut ole ihan päteviä täällä Suomessakin.
Niin eli erittäin selkeä vähemmistö. Suurin osa on edelleen sen miehen jonka nimi on papereissa.
Itse luulin näiden isyysjuttujen kuuluvan iltapäivälehtiin ja avomielisille anneleille tapahtuviksi vahingoiksi. Viime vuosien tapahtumat ovat muuttaneet käsitykseni. Suvussani on aikuistunut kaksi mieshenkilöä, jotka ovat alkaneet muistuttaa biologisia isiään, vaikka ovat syntyneet avioliitoissa. Isät olen tuntenut nuorina ja pojat ovat ihan tulleet biologisiin isiinsä, pitkiä ja komeita. Tämä yhdennäköisyys on tullut hämmästyttävästi esiin vasta aikuisena. Äidit ovat ihan kunnollisia perheenäitejä, mutta tunnistettavat isät paikkakuntien naissankareita, renttuja. Nämä tunnistukset on tehnyt usea sukujuhlissa ollut, mutta luultavasti pojat eivät tiedä asioista. Onko se edes tärkeääkään. Vanhoja asioita ja oma perheenisä kuitenkin rakas.
On aviopuolison lapsi. Mies on ensimmäinen minulle. Olin neitsyt kun tapasimme.
Vierailija kirjoitti:
Rikollisen ja raskauskin tapahtui rikollisesti. En ole missään tekemisissä "isän" tai "lapsen" kanssa.
Suoraselkäisen miehen puhetta, ei feminismiä lutkuttava sivari.
Vierailija kirjoitti:
On aviopuolison lapsi. Mies on ensimmäinen minulle. Olin neitsyt kun tapasimme.
Hienoa, jos puhut totta. Harvinaista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisten tutkimusten mukaan 5 - 8 % miehistä kasvattaa lasta, joka ei ole hänen alulle saattamansa. Ylivoimainen enemmistö tietämättään. Eiköhän nuo luvut ole ihan päteviä täällä Suomessakin.
Niin eli erittäin selkeä vähemmistö. Suurin osa on edelleen sen miehen jonka nimi on papereissa.
Suomessa syntyy tällä hetkellä noin 55.000 lasta vuodessa. Tuo tarkoittaa sitä, että noin 3.000 lapsen kohdalla isä on joku muu kuin oletettu isä. Vaikka on vähemmistö, niin mielestäni aika iso luku, joka ikinen vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Testaa ittes ja isäs, ap. Sillähän sun ongelmien syy selviää. Ja mene hoitoon. Naiset eivät tapa eivätkä rskaa miehiä, voit olla ihan rauhassa ja syrjäytyä haisevaan helvettiisi häiritsemättä meitä.
Naiset syyttävät aina miehiä hulluiksi, koska heillä syvä ongelma sisimmässään, nimittäin omassatunnossa. Tosin narsisti-psykopaateilla ei ole omaatuntoa. Viduttaa heitä kiinnijäämisen pelko, rahaa tulisi miestahvolta vähemmän.
#naisvihanäkyväksi