Kuka tykkää oikeasti Kaurismäki-leffoista?

Vierailija kirjoitti:

Ennen teeskentelin pitäväni kaikista taide-elokuvista, mutta totuushan on, että monet niistä eivät ole kovin hyviä. Pahimpia ehkä oli Greenawayn Zed and Two Noughts, joka keskittyi mätänemiseen.  Se on minusta todella huono elokuva, vaikka yritin aikoinaan vakuuttaa itselleni, että tämä on hienoa taidetta. Tuo elokuva on minusta melkein väkivaltaa katsojaa kohtaan, ohjaaja käyttää valtaansa katsojaan.

 

Nykyään annan itselleni luvan nauttia vaikka Terminaattori 2:sta ja viis veisaan, mikä on taidetta.

Minä kyllä tykkään sekä Terminaattoreista että Aki Kaurismäen leffoista. Terminaattorihan puhuukin vähän samoin kuin tyypit Kaurismäen leffoissa. 😁 lyhyillä lauseilla ja ilman ilmeitä.

Olen akateeminen, mutta Kaurismäen elokuvat eivät ole suosikkejani.

Vierailija kirjoitti:

Ennen teeskentelin pitäväni kaikista taide-elokuvista, mutta totuushan on, että monet niistä eivät ole kovin hyviä. Pahimpia ehkä oli Greenawayn Zed and Two Noughts, joka keskittyi mätänemiseen.  Se on minusta todella huono elokuva, vaikka yritin aikoinaan vakuuttaa itselleni, että tämä on hienoa taidetta. Tuo elokuva on minusta melkein väkivaltaa katsojaa kohtaan, ohjaaja käyttää valtaansa katsojaan.

 

Nykyään annan itselleni luvan nauttia vaikka Terminaattori 2:sta ja viis veisaan, mikä on taidetta.

Mä taas tykkään sekä taide-elokuvista että Terminaattoreista, Robocopista, Star Warsista ja vaikka Johnny Watersin elokuvista. Ei niiden tarvitse sulkea toisiaan pois.

Eihän ketään se ärsytä, jos joku tykkää vaikkapa Aki Kaurismäen elokuvista mutta itse ei. Vaan se, jos nämä Kaurismäki-tykkääjät suhtautuvat ylimielisesti ja halveksuen niihin, jotka eivät tykkää.

Tarinat kertovat usein yhteiskunnan laitamilla olevista ihmisistä, työttömistä, siirtolaisista ja duunareista. Vaikka maailma on kylmä, hahmojen välille syntyy aitoa, mutkatonta ja uskomattoman sitkeää välittämistä, eikä Hollywood kliseitä. 

Vierailija kirjoitti:

Aloita nyt ensin sillä, että kummasta Kaurismäestä puhut.

Viite: Varjoja paratiisissa Teemalla.

Aki Kaurismäki on tehnyt koko uransa mielistelemällä suomalaisten suurinta ennakkoluuloa, että rikkaat ovat pahoja ja köyhät jaloja. Menestynyt, oikeudenmukainen ja hyvinvoiva rikas on tietysti mahdottomuus suomalaisessa elokuvassa. Siksi kukaan ei katsonut Sarasvuo-leffaa.

Osasta tykkään, osasta en. Aina tuo Hollywoodin tyhmän populaation perseennuolennan voittaa silloinkin, kun aihepiiri ei puhuttelisi itseä.

Vierailija kirjoitti:

Aki Kaurismäki on tehnyt koko uransa mielistelemällä suomalaisten suurinta ennakkoluuloa, että rikkaat ovat pahoja ja köyhät jaloja. Menestynyt, oikeudenmukainen ja hyvinvoiva rikas on tietysti mahdottomuus suomalaisessa elokuvassa. Siksi kukaan ei katsonut Sarasvuo-leffaa.

Eiköhän nuo rikkaat ole saaneet tässä ajassa ihan törkeän yliedustuksen kaikilla osa-alueilla, joten liekö tuo kovin vaarallista jos fantasian tasolla köyhät nostetaan joskus sinne kaapin päälle.

Täällä! Akilta on Varjoja paratiisissa paras ja Mikalta Arvottomat ja myös Klaani hyvä. Monia muitakin tietysti olen nähnyt. 

Vierailija kirjoitti:

Tarinat kertovat usein yhteiskunnan laitamilla olevista ihmisistä, työttömistä, siirtolaisista ja duunareista. Vaikka maailma on kylmä, hahmojen välille syntyy aitoa, mutkatonta ja uskomattoman sitkeää välittämistä, eikä Hollywood kliseitä. 

Sean Baker on lähes ominut Kaurismäen tyylin riippumattoman elokuvan tekijänä. Tosin päähenkilöt eivät ole yhtä rosoisia kuin Kaurismäellä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tykkää Turhapuro-elokuvista?

Mutta minusta ap on siinä oikeassa, että Kaurismäki-leffat ovat daideilijaeliitin keskinäistä hierontaa, jonka synnyttämiseen on tarvittu kolme vuorokautta putkeen Kosmoksessa.

Vaikkapa Veikko Aaltonen tai Alli Haapasalo on tehnyt oikein hyvää suomalaista elokuvaa mutta he eivät ilmeisesti ole tämän itsensä ylentäneen porukan keskuudessa.

Ja Veikolla on hyvin tiivis yhteys Kaurismäkiin. Etkö tuota ole tiennyt?

Osa on tosi hyviä, esim Mies ilman menneisyyttä. Ei kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aki Kaurismäki on tehnyt koko uransa mielistelemällä suomalaisten suurinta ennakkoluuloa, että rikkaat ovat pahoja ja köyhät jaloja. Menestynyt, oikeudenmukainen ja hyvinvoiva rikas on tietysti mahdottomuus suomalaisessa elokuvassa. Siksi kukaan ei katsonut Sarasvuo-leffaa.

Eiköhän nuo rikkaat ole saaneet tässä ajassa ihan törkeän yliedustuksen kaikilla osa-alueilla, joten liekö tuo kovin vaarallista jos fantasian tasolla köyhät nostetaan joskus sinne kaapin päälle.

Joka toinen suomalainen elokuva kertoo neroista. Mistä tunnistaa suomalaisen neron? Hajusta. Nero on tietysti mies. Se huutaa nerouttaan 24 tuopin jälkeen ja viheltää. Vihellys ei kuulu huulista, vaan maksasta ja haimasta. Nero pettää naisia, ja sen lapset haluavat vielä vuosikymmenienkin psykoterapian jälkeen amputoida puolet DNA:staan. Työpaikkoja suomalainen miesnero näkee vielä harvemmin kuin aviottomia lapsiaan. Iltaisin miesnero vaipuu itsesääliin ja runkkaa kyynelten sekoittuessa siemennesteeseen. Timo Koivusalo on jo vuosikausia maksanut ruokkonsa tekemällä leffoja näistä pettävistä ja ryyppäävistä aikuisvauvoista. Olen yrittänyt pitää Koivusalon leffoista ainoastaan siksi, että Suomen tekotaiteellinen elokuvaeliitti haukkuu niitä. Mutta ei se onnistu mindfullnessista, hypnoosista ja ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta huolimatta. Koivusalon leffat suomalaisista ”neroista” ovat kuin 6-vuotiaan kirjoittama ja säveltämä Wikipedia-artikkeli.

Kiitos näistä aikuisvauvaelokuvista, joita ohjaavat aikuisvauvat. Ehkä mieselokuvat kertovat myös ohjaajien toiveesta normalisoida oma surkeutensa? Miehisyyden rima on Suomessa niin alhaalla, että sen yli voi hoippua jurrissa diabeteksen turvottamilla jaloilla. Rakastamme Matti Nykästä ja Vesa Keskistä, koska menestyksestä huolimatta he ovat rassukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aki Kaurismäki on tehnyt koko uransa mielistelemällä suomalaisten suurinta ennakkoluuloa, että rikkaat ovat pahoja ja köyhät jaloja. Menestynyt, oikeudenmukainen ja hyvinvoiva rikas on tietysti mahdottomuus suomalaisessa elokuvassa. Siksi kukaan ei katsonut Sarasvuo-leffaa.

Eiköhän nuo rikkaat ole saaneet tässä ajassa ihan törkeän yliedustuksen kaikilla osa-alueilla, joten liekö tuo kovin vaarallista jos fantasian tasolla köyhät nostetaan joskus sinne kaapin päälle.

Joka toinen suomalainen elokuva kertoo neroista. Mistä tunnistaa suomalaisen neron? Hajusta. Nero on tietysti mies. Se huutaa nerouttaan 24 tuopin jälkeen ja viheltää. Vihellys ei kuulu huulista, vaan maksasta ja haimasta. Nero pettää naisia, ja sen lapset haluavat vielä vuosikymmenienkin psykoterapian jälkeen amputoida puolet DNA:staan. Työpaikkoja suomalainen miesnero näkee vielä harvemmin kuin aviottomia lapsiaan. Iltaisin miesnero vaipuu itsesääliin ja runkkaa kyynelten sekoittuessa siemennesteeseen. Timo Koivusalo on jo vuosikausia maksanut ruokkonsa tekemällä leffoja näistä pettävistä ja ryyppäävistä aikuisvauvoista. Olen yrittänyt pitää Koivusalon leffoista ainoastaan siksi, että Suomen tekotaiteellinen elokuvaeliitti haukkuu niitä. Mutta ei se onnistu mindfullnessista, hypnoosista ja ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta huolimatta. Koivusalon leffat suomalaisista ”neroista” ovat kuin 6-vuotiaan kirjoittama ja säveltämä Wikipedia-artikkeli.

Kiitos näistä aikuisvauvaelokuvista, joita ohjaavat aikuisvauvat. Ehkä mieselokuvat kertovat myös ohjaajien toiveesta normalisoida oma surkeutensa? Miehisyyden rima on Suomessa niin alhaalla, että sen yli voi hoippua jurrissa diabeteksen turvottamilla jaloilla. Rakastamme Matti Nykästä ja Vesa Keskistä, koska menestyksestä huolimatta he ovat rassukoita.

Kaikessa on kyse köyhistä, ketään pidä palkita hyvästä suorituksesta, kun se on heti pois joltakulta toiselta. 

Jesus saves, Moses invest aikansa huumoria.