masennus!

Välillä masentaa enemmän ja välillä vähemmän. Huonompina aikoina on arki kyllä aika hankalaa, kun joku yksinkertainen suihkussa käynti, saati kotityöt, tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. Eipä silloin muuta voi kun koettaa vaan jotenkin saada hoidettua ne ihan välttämättömimmät jutut (ja mulla on ihana mies, joka kyllä huonoina aikoina on tehnyt suurimman osan).



Mulla on ollut lääkityksenä Seroxat ja Seroquel, ollut nyt ehkä pari vuotta. Samoin käyn terapiassa. Niitä kaikkein huonoimpia päiviä on onneksi nykyään harvassa ja muutenkin sujuu jo paremmin. Olo on nykyään lähinnä lattea...

Hyvät sivut kaikenlaisille ongelmille. Siellä voi keskustella anonyymisti livenäkin ammattiauttajien kanssa. Vaatii kuitenkin rekisteröinnit, mutta kysyvät vain sellaisia asioita kuin että oletko mies vai nainen, oletko aikuinen jne



Sivuilla on kaikenlaista. On aikuisen elämästä esimerkiksi työelämän paineet, taloudelliset ongelmat, yksinäisyys, syrjäytyminen, sairaudet, mielenterveysongelmat



on aiheesta parisuhde, koti ja perhe sellaista kuin uskottomuus, väkivalta ja vanhemmuus.



Mielenterveysongelmista on paljon. Eilen oli livekeskustelu, johon osallistui 2 ammattilaista ja 6 osallistujaa ja aiheena oli kroonisen sairauden kanssa eläminen ja sen hyväksyminen ja toi sun kysymys olisi just sivunnut sitä.

Minulla on ja on jo ollut 15 vuotiaasta asti. (ikää nyt 31)

Masennusta ei ennen oikeastaan hoidettu, koska itse katsoin että en halua apua vaan pärjään itsekseni. Kunnes sitten olo paheni lapsen syntymän myötä ja viimein hain apua ja otin eka kertaa elämässäni lääkkeet apuun!! koska elämässäni oli pieni lapsi ja haluan olla hyvä hänelle, masentuneena en olisi.

Jos lasta ei olisi en todennäköisesti olisi tässä enää!

Lapsi on kuitenkin se mitä olen aina halunnut, sairaudesta huolimatta.

Onneksi on hyvä lääkitys ja sen myötä voin elää tasapainoista elämää.

Lääkkeena minulla on Efexor Depot. Ja tämä monen eri lääkkeen jälkeen, mitkä ei sopinut juuri minulle.

Tämän kanssa elää, kun osaa vain hakea ajoissa apua.

Olen kertonut mm. työnantajalle, joka on nainen ja hän on suhtautunut asiaan asiallisesti. Työkavereille en kerro. Tuttavista muutama tietää ja lähisukulaiset myös. En häpeä tätä sairautta. Masennus ON vakava sairaus, mikä pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Se ei ole mikään tekosyy tauti, kuten moni niin luulee ja väittää.

Syy miksi (kuulemma) ihminen masentuu johtuu siitä, että aivoissa ei ole tarpeeksi jotain ainesosaa, minkä myötä ihminen voisi hyvin. Siksi terveet eivät voi asiaa ymmärtää!!

Juuri uskalsin vasta mennä lääkärin pakeille.. ajattelin että oon vaan väsynyt.. Ilmeisesti pitkäänkin jo vaivannut, enkä ole muille sanonut kun miehelleni.. meidän suvun naisilla kun on tapana vaan jaksaa ja jaksaa, niin en osaa äidilleni tästä puhua.. Marraskuussa laskettu aika ja sen jälkeen seurataan tilannetta ja aloitetaan mahdollisesti lääkitys..

Mulla omat ja miehen vanhemmat saivat tietää vähän "väkisin", kun jouduin yhdessä vaiheessa vähäksi aikaa sairaalaan. En olisi halunnut kertoa kenellekään, koska häpesin ihan kamalasti. Mä olin aina ollut se menestyvä, joka suoritti koulut ja yliopistot ongelmitta ja jolla oli isot haaveet ja suunnitelmat, ja kun sitten elämä vei polvilleen, en oikein vieläkään osaa ajatella, että voisin olla "yhtä hyvä" näin vajavaisenakin.



Nyt asiasta tietää jo aika moni. Olen tullut puhuneeksi vanhojen ystävien kanssa, miehen sisarusten, omien lähisukulaisten, ja mm. opiskelunvalvojan kanssa. Mitään hyljeksintää tai paheksuntaa en ole onneksi saanut osakseni.



t. eka vastaaja (2)

näillä sivuilla:



http://www.mielenterveys-taimi.fi/index.htm



Keskustelut ovat auttaneet kovasti, sieelä olen itseäni purkanut.

Minä masennuin rankan elämänvaiheen keskellä. Olen pienten lasten äiti. Masennus meni niin pahaksi että en jaksanut oikein olla lasten kanssa. Päässä pyöri kuolemantoiveita ja ajatuksia siitä, että parempi kuin minua ei olisikaan, ajattelin ettei elämä voi enää tarjota minulle mitään. Itkin päivisin ja varsinkin aamut oli hirmu vaikeita. Olin peloissani ja tuntui että sekoan. Oli pakko soitella miehelle töihin jne.



Pääsin neuvolan kautta mt-toimiston asiakkaaksi, sieltä minua rohkaistiin varaamaan lääkäriaika terkkariin. Lääkäri ehdotti masennuslääkitystä, johon suostuin pitkin hampain, pelkäsin mitä minulle tapahtuu. Mutta lääkkeet auttoivat muutaman viikon kuluttua selvästi. Annosta nostettiin pikku hiljaa ja tuli aika, jolloin ihmettelin, voiko elämä oikeasti olla näin kivaa!



Jaksoin siis paljon paremmin lasten kanssa, vaikka jouduin pitämään heitä osan viikkoa päiväkodissa. Elämässä koitti "kevät". Sittemmin lääkkeen teho hävisi jonnekin ja merkkiä jouduttiin vaihtamaan, mutta senkin notkahduksen jälkeen elämä on taas raiteillaan. Jaksoin lähteä työelämään, mitä en aiemmin pystynyt kuvittelemaankaan. En enää itkeskele, ole niin lyhytpinnainen ja apaattinen. Masennuksen väistyessä on kuin olisin saanut jonkun raskaan talviturkin päältäni pois ja se osa minusta, mitä masennus on kauan varjostanut, pääsee esille.



Lisäksi pääsin maksuttomaan terapiaan psykiatrian poliklinikalle.



Älä pelkää kokeilla lääkitystä. Nykyään ymmärretään paljon aivojen kemiasta, sen tasapainoon vaikuttamalla voidaan lievittää paljon tuota henkistä kärsimystä. Eikä se tarkoita suinkaan ongelmien lakaisua maton alle. Pikemminkin aloin nähdä elämässäni selvemmin syy-seuraussuhteita, miksi minulla on vaikeaa. Pystyin kohtaamaan vaikeita asioita, kun kipu ei ollut niin ahdistavana koko ajan päällä.Tajusin mm, että masentuminen on ollut mieleni reaktio siihen, että olen ollut liian kiltti, en ole sanonut ei ja olen kätkenyt paljon vihaa ja surua.



Uudet masennuslääkkeet eivät muuta persoonallisuutta eivätkä tee pöhnäistä oloa, vaan kokemukseni mukaan ennemmin piristävät tai "kirkastavat" ajatuksia. Masennuksen kärsiminen yksin voi johtaa sen kroonistumiseen, alituiseen epätasapainotilaan ja itsemurha-ajatukset voivat ottaa yhä enemmän valtaa ajatuksista.



Masennuslääke toimii samoin kuin kipsi katkenneen jalan ympärillä. Ilman sitäkin jalka voi parantua, mutta se kestää kauemmin ja on tuskallisempaa.



Masennuslääkitys voi kestää useita vuosiakin, eikä aina löydy heti sopivaa merkkiä. Tarvitaan siis kärsivällisyyttä. Lääkkeiden tehokin alkaa vasta 3-4 viikon päästä ja alussa voi olla ikäviä sivuvaikutuksia kuten kuvottavaa tunnetta.



Masennuslääkkeitä käyttää 400 000 suomalaista, joten meitä on aika paljon... asiasta ei tarvitse kertoa kenellekään, jos et halua. Mutta itsekään en ole koskaan kohdannut muuta kuin myötätuntoista ja rohkaisevaa asennetta, kun jollekin olen kertonut.



Kerro rohkeasti lääkärissä tästä ongelmastasi. Masennus on mahdollisuus: se "pakottaa" sinut kohtaamaan elämässäsi asioita, jotka eivät ole kohdallaan. Vaikka se on tuskallistakin, se on silti kannattavaa kohdata ja hoitaa. Saatat tehdä löytöretken itseesi, jolla on kauaskantoiset vaikutukset tulevaisuuteen!!