Uusperheeseen yhteinen lapsi?
Te, jotka olette saanneet yhteisen lapsen uusperheessä. Helpottuiko arki vai tuliko kaikesta vain haastavampaa?
Olen elänyt nyt 7 vuotta uusperheessä, jossa miehellä alakouluikäinen lapsi ja itse olen lapseton. Meillä on mennyt tähän asti ihan hyvin. Tulen lapsen kanssa hyvin toimeen sekä myös mieheni eksä on mukava. Ongelmat suhteessa ovat lähinnä yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat tai lähinnä niiden puuttuminen ja lapsiviikot meillä sekä oma ulkopuolisuuden ajoittainen tunne.
Alkuun lapsi oli meillä aina vuoroviikoin, joka toimi hyvin. Ajan myötä lapsi alkoi kuitenkin olemaan meillä vapailla enemmän ja nyt lapsi on alkanut viettäämään melkein kaikki viikonloput/lomat meillä. Hyvä, että lapsi viihtyy meillä ja totta kai kotiin saa aina tulla. Mutta minusta tuntuu, ettei omaa aikaa sekä parisuhdeaikaa jää mieheni kanssa enää ollenkaan. Olen joutunut monet kerrat perumaan omat menoni lapsen tultua meille ja tuntuu, etten enää edes uskalla tehdä mitään isoja suunnitelmia pidemmälle aikavälille, kun ne eivät kuitenkaan onnistu. Ja miehelle tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, enkä halua hänelle tästä alkaa valittamaankaan. Itsehän tähän suhteeseen lähdin ja hyväksyin lapsen.
Olen myös itse halunnut aina lapsia ja olen yrittänyt mieheltä ajoittain kysellä, milloin voitaisiin lasta alkaa yrittämään. Tuntuu ettei mies ole yhteiseen lapseen sittenkää kovin innokas, vaikka ennen suhdetta puhuttiin lapsista ja mies halusi myös yhteisen lapsen. Mies vetoaa kaikessa lapseensa. Tuntuu, että kaikki pyörii vain ja ainoastaan nykyisen lapsen ympärillä. Mitään tulevaisuuden suunnitelmia ei voi tehdä, koska lapsi. Arvostan miestä siinä, että hän asettaa lapsensa etusijalle ja ottaa lapsen huomioon eri asioissa, mutta miksi hän on edes alkanut suhteeseen kanssani, jos aika ei riitä minulle.
Tuntuu, että minulla ei ole päätäntävaltaa mihinkään. Joustan vain jatkuvasti kaikessa ja toimin kodin- sekä lapsenhoitajana. Ikää alkaa jo olemaan molemmilla sen verran, ettei lapsentekoa voi enään lykätä. Pelottaa ottaa asia puheeksi, sillä olen aika varma, että mies ei lasta halua. Mutta vaikka suostuisikin, kuinka paljon vaikeammaksi arki menisi? Tulisiko enemmän tunne, että ollaan oikeasti perhe, enkä ole vain joku ulkopuolinen ihminen tässä perheessä. Tuntuisi myös ihanalta, jos kerrankin saisi päättää asioista, eikä olisi pelkkää vastuuta ja velvollisuutta.
Kommentit (15)
Teette lapsen, arki vaikeutuu ja kaikki viestissäsi mainitut ihmiset tulevat syyttämään siitä sinua.
Siis miten lisälapsen saanti helpottaisi arkea en ymmärrä?
Tämä avaus kertoo hyvin osuvasti etteivät uusperheet ole oikeita perheitä.
Lasta ei kannata hankkia ratkaisemaan jotain olemassa olevaa ongelmaa.
Joustan vain jatkuvasti kaikessa ja toimin kodin- sekä lapsenhoitajana
Tätä tulee moninverroin lisää, jos teette yhteisen lapsen.
Onko tämä miehen lapsi tyttö vai poika? Jos poika, jossain vaiheessa tulee vaihe, jolloin hän haluaa viettää vielä enemmän aikaa isänsä kanssa ja tehdä "poikien juttuja", jolloin teidän suhteelle jää vielä vähemmän aikaa ja jäät vielä pahemmin syrjään. Eikä mies todellakaan halua rajoittaa tätä, vaan se olet sinä, joka jälleen kerran joustat.
Ja hei, osaa ne teiniprinsessatkin pyörittää isänsä pikkusormensa ympärille, nähty on.
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa, kuin ap ja olin hölmö, kun kuvittelin -jopa yhdessä miehen kanssa tästä usein puhuttiin suhteen alussa- että elämä helppaa, kun hänen (kolme) lastaan kasvaa, mutta nääpä pisti isänsä elämän täysin sekaisin kun teini-ikä alkoi painaa päälle. Aikani yritin joustaa, sitten nostin kytkintä ja häivyin. Varmasti yksi elämäni parhaita päätöksiä!
Ap, mitä isommaksi tämä miehen lapsi kasvaa, sen haluttomampi hän on vauva-arkeen enää lähtemään.
Reps, joo ainahan se arki helpottaa kun vaan tekee lisää lapsia. :D
Jo olemassa oleva lapsi tulee ensin.
"toimin kodin- sekä lapsenhoitajana"
Miksi luulet, että sinut on hommattu?
Ja sulla olisi jo se lapsi jos mies sitä aidosti olisi sinun kanssa halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Tämä avaus kertoo hyvin osuvasti etteivät uusperheet ole oikeita perheitä.
Jaa, minä kun ajattelin lukiessani, että kuulostaa ihan normaalilta ydinperheeltä. Lapsi menee muiden asioiden edelle ja parisuhde jää siinä kakkoseksi.
Meille syntyi yhteinen toivottu lapsi 6v yhdessäolon jälkeen. Minun lapseni olivat tuolloin jo teinejä tai täysi-ikäistymässä. Kyllä tuo pikkusisko sinetöi perheen. Kuudessa vuodessa muutenkin elämä oli jo asettunut kohdilleen ja jokainen löytänyt paikkansa perheessä, mitään isoja ongelmia ei ollut.
Meille tämä perhe on se ydinperhe vielä nyt 30v yhdessäolon jälkeenkin. Iso kiitos kuuluu toki miehelleni jolla oli suuri sydän ja rohkeutta ryhtyä perheelliseksi mieheksi kertaheitolla
Järjestät miehelle yllätysraskauden. Kun kerta ikää alkaa olemaan ja jos todella haluat lapsen niin näin kannattaa toimia. Kyllä mies siihen uuteen lapseen tottuu kun se tulee.
Lähtisin tuosta suhteesta ja etsisin miehen joka on oikeasti kiinnostunut minusta. Ja sitten lasta suunnittelemaan. Älä hukkaa elämääsi tässä suhteessa. Nainen voi tehdä lapsen myös yksin.
Oma valintansi tuo on.
Eroa jos kerran ei tunnu hyvältä. Se on aina hyvinvointiteko kuten jotkut sarjapettäjät tapaavat sanoa.