Kuinka paljon stressiä ja painetta ihminen kestää? Mistä tietää milloin mennään äärirajoilla?

riittämättömyyden tunnetta, tärkeysjärjestys hämärtyy, kaaosta, ahdistusta, virheet lisääntyy, viikonloppu ei riitä palautumiseen. Uupunut ihminen ei näitä edes huomaa, vaan menee vain eteenpäin.

joka selvisi äärimmäisen harvinaiseksi ja vakavaksi stressireaktioksi.

Mistä sen itse tietää, tai ulkopuolinen voi havaita, jos toinen on romahtamaisillaan?

ap

Vierailija:

joka selvisi äärimmäisen harvinaiseksi ja vakavaksi stressireaktioksi.

Täällä taidetaan kohta murtua...

työkuviot on sekaisen ja asunto syksyksi puuttuu, mutta pakko uskoa, että elämä kantaa.

Unettomia öitä alkaa olla takana, vaikea keskittyä mihinkään, ahdistaa, vituttaa ja itkettää

pahan paniikkihäiriön (josta ollut jo aika lailla terve) toisella kertaa kun stressasin loppuraskaus aikana jotakin tuli verisuonikasvain etusormen päähän, alkoi viiltohaavasta. se poltettiin synnytyksen jälkeen sitten pois. Joulun alla tapeltiin kämpän kans kun tuli vesivahinko ym niin puhkesi raju ihottuma.

En ehtinyt oikein nukkua, ja silloin kun olisin ehtinyt, en saanut unta. Mua itketti helposti, verenpainen oli 240/130 (mikä on aika käsittämättömän korkea 23v:lle).. Ja lopullinen pimahdus oli, että aloin pelätä ovia. Siis ihan tosiaasani pelkäsin, enkä yksinäni uskaltanut avata yhtään ovea.



Olisin varmaan tarvinnu hoitoa ja lääkitystä, mutta ylpeys ei antanut periksi. niinpä hankkiuduin eroon näistä kasaantuneista paineista, ja opettelin elämään vähän pienemmällä taakalla.

Nyt todellakin tiedän mitä on kun mieli murtuu. Mä olin ihan sekaisin. En nukkunut juurikaan ilman lääkkeitä, lääkkeistäkin olin tokkurainen, ilmankaan en pärjännyt. Olin kuin sumussa tai kotelossa ja käyttäytyin kuin hullu, sain raivareita koin asiat epänormaalisti, kuvittelin ja kuulin omiani yms. Olin rauhaton ja hermostunut ja koin olevani kuin zombie, en elänyt mutta en ollut kuollutkaan. Kaikki lipui ohi ja olin kaiken ulkopuolella. Sellaista.



Mutta sen voin jo sanoa että kun on itse myrskyn silmässä ei näe missä mennään. Onneks ulkopuoliset hoitivat mut avun piiriin ja kuntouduin. Ihminen kestää yllättävän paljon, se on vaan kumma juttu se pakko, pakko potkii eteenpäin. Paljon olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana vauvani kuoleman jälkeen. Ikävä ja suru ei häviä minnekkään, siltikään en halua liimautua ikävään kiinni, elämäni jatkuu ja tosiasiat on vain hyväksyttävä ja niiden kanssa pitää sopeutua elämään vaikka miten kipeää ottaisikin. Aina voi itkeä vähän pahaa oloa pois sisältä ja taas jatkaa eteenpäin.



Mä vaan.

Vierailija:

Nyt todellakin tiedän mitä on kun mieli murtuu. Mä olin ihan sekaisin. En nukkunut juurikaan ilman lääkkeitä, lääkkeistäkin olin tokkurainen, ilmankaan en pärjännyt. Olin kuin sumussa tai kotelossa ja käyttäytyin kuin hullu, sain raivareita koin asiat epänormaalisti, kuvittelin ja kuulin omiani yms. Olin rauhaton ja hermostunut ja koin olevani kuin zombie, en elänyt mutta en ollut kuollutkaan. Kaikki lipui ohi ja olin kaiken ulkopuolella. Sellaista.

Mutta sen voin jo sanoa että kun on itse myrskyn silmässä ei näe missä mennään. Onneks ulkopuoliset hoitivat mut avun piiriin ja kuntouduin. Ihminen kestää yllättävän paljon, se on vaan kumma juttu se pakko, pakko potkii eteenpäin. Paljon olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana vauvani kuoleman jälkeen. Ikävä ja suru ei häviä minnekkään, siltikään en halua liimautua ikävään kiinni, elämäni jatkuu ja tosiasiat on vain hyväksyttävä ja niiden kanssa pitää sopeutua elämään vaikka miten kipeää ottaisikin. Aina voi itkeä vähän pahaa oloa pois sisältä ja taas jatkaa eteenpäin.

Mä vaan.

Kyllä se vaan niin on että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Niin kliseistä kuin se onkin, niin silti totta. Tosin aika on myös kaiken a ja o. Sitä tarvitsee, jotta pystyy näkemään asiat oikein. Itse meinasin vetää lapseni hautajaisissa äitiäni turpaan kun tämä hoki mulle " iloitse siitä mitä sulla on äläkä sure mitä sulta puuttuu" yms. Oikeassa hän oli mutta ajoitus oli niin päin puuta kuin olla voi...



Se mä vaan, kenen lapsi kuoli.