Jaetaan erikoisia tilanteita intuitiosta! Mitä intuitiosi kertoi, joka selvisi todeksi?
Minulle tämä on nykyään todella yleistä ja olen vaikeuksien kautta oppinut kuuntelemaan sisäistä viisauttani.
Yksi viimeisin oli kokemus kun tapasin työpaikalla erään miehen. Esittäydyin ja samalla sekunilla kun häntä kättelin, niin päähäni tupsahti ajatus: "Tuosta ihmisestä tulee vielä ongelmia" ja se oli todella selkeä, ilman, että ehdin mitään käsitystä hänestä ihmisenä edes ajattelemaan. Mikään ei viitannut siihen, että hänestä tulisi ongelmia mutta tiesin sen siinä hetkeässä selkeästi.
Unohdin asian mutta hänen takiaan jouduin lopulta vaihtamaan työpaikkaa, intuitoni oli oikeassa jo heti ensisekunneista lähtien.
Kertokaa omia kokemuksianne intuitiosta.
Kommentit (26)
Heräsin ikävään tunteeseen unessa oli mies joku Espanjan pääministeri. Nimeä en tiennyt, kätteli makeasti, jotain ällöä oli kaverissa. En tiedä miten intuitio päättyy, mutta lukaisin, että Espanjassa on nyt paljon mielenosoituksia ja jotain korruptiohässäkkää myös. Tuskin tuo huonoa auraansa minulle, mutta ehkä jollekin toiselle. Aika näyttää.
Tällainen pilkataan ihmisiä, joiden intuitio toimii -keskustelu. Onhan se ahdistavaa, jos muut osaavat vältellä ikävää ihmistä.
Pyöräilin kerran töistä kotiin äitini asunnon ohitse. Kun vilkaisin ikkunoita, niin saman tien tuli ajatus, että noinkohan äiti enää näkee seuraavaa äitienpäivää ( oli ihan hyväkuntoinen, eikä edes erityisen vanha). Seuraavana äitienpäivänä hän kuoli aivoverenvuotoon, jonka sai viikkoa aiemmin.
Menin snagarille aika kännissä ku intuitio sano että älä mene. no en mennyt vaan naapurikorttelin snagarille jossa sain taas turpaani. lähti halvalla se kipeä hammas.