Pentulive 2026 OFFICIAL
Kommentit (5120)
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän sitä ei alunperin sitten rakennettu sinne alas 🤔. No siinäpähän säätävät.
Mielenkiinnolla odotamme mitähän tämä kausi tuokaan vielä.
Emäntä on selostanut miksi ensin oli yläkerrassa ja miksi nyt myöhemmin alakerrassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos noista tulisi joku pentu mulle niin olisin aivan tosi mielissäni että pennut siirtyvät ilmeisesti jostain perimmäisestä makuuhuoneesta keskelle arjen elämää. Kasvattaja on mahtava, että yksityisyyden "hankaluuden" kustannuksellakin (koska Pentulive) pitää kiinni kasvatusperiaatteistaan ja mikrofoneista huolimatta haluaa pennut okohuoneeseen.
Ainakin nämä 4 viimeisintä jota olen seurannut ovat olleet esimerkillisiä kasvattajia joiden isot koirat ovat perheenjäseniä ja asuvat ihmisten kanssa, ja pennutkin syntyvät ja kasvavat ihmisten asuintiloissa, samana laumana. 2 ensimmäistä kautta en katsonut, joten niistä ei puolta sanaa.
Mutta harmittavan iso osa asiallisestikin kasvatetuista pennuista joutuu elämään alkuviikkonsa ihan toisin, isot koirat pahimmillaan koko elämänsä. Tämä tarinan olen kertonut jo aiemminkin, mutta joutaahan tässä vapaapäivänä siitä uusintaesityksen pitämään. Olin töissä kennelissä jossa koirille oli hulppea oma rakennus. Siellä koirille oli pieniä häkkejä joissa koirat olivat todella huonolla säällä ja öisin. Isommat koirat yksinään ja pienemmät pareittain. Yleensä aina koirat asuttivat kahta ulkotarhaa, kaikki sekaisin, isot ja pienet. Aamuni alkoi sisähäkkien putsauksella siitä itsestään. Oli kuivaa, oli löysää ja sitä oli koirissakin, sillä ne häkit olivat todellakin pienet ja koirat väkisinkin itsensä sotkivat. Seuraavaksi sitten ulkotarhojen putsi siitä itsestään ja sitä oli paljon. Paskahommia siis kaikin puolin.
Työhaastattelussa annettiin ymmärtää, että minut opetettaisiin trimmaamaan, osallistuisin koirien hoitoon ja lenkitykseen, sekä saisin kouluttaa suurehkoa nuorta urosta. Trimmaamisen opettaminen oli sitä, että leikkelin koirista takkuja ja sain haukut kun pilasin turkit. Koirien hoitoon osallistuminen oli siis paskahommia, koirien ruoaksi tuotujen kalojen suolistamista, isäntaparin oman asunnon siivoamista jne. Lenkitys? Siis mikä lenkitys? Koirat ulkoilivat vain tarhoissa, niitä ei todellakaan pistetty taluttimeen ja viety lenkille. Koiran koulutus? Sekin sopivasti unohtui, vaikka monta kertaa huomautinkin, että olihan puhe että kouluttaisin koiraa ja opettaisin sen koirien tavoille kun siitä piti näyttelytähti kuulemma tulla. Enpä juuri koiria nähnyt muuta kuin ulkotarhoissa ja kun leikkelin niitä hemmetin takkuja - miksi oli turkki- ja trimmattavia rotuja jos niitä ei vaivauduttu edes harjaamaan vaan koirat olivat käveleviä takkukasoja.
Jatkuu
Oloni aikana syntyneitä pentuja en nähnyt. Emo synnytti kennelrakennuksen pienessä erillisessä huoneessa ja eli siellä pentujensa kanssa. Kaipa isäntäpari kävi niitä välillä tsekkaamassa että elävät ja voivat hyvin. Aika huoletonta. Olin aika järkyttynyt, mutta niissä paremmissakin kenneleissä jalostuskoirat ja pennut hyvin usein elävät täysin erillään ihmisistä, toki hoiva ja huolehtiminen saattaa olla ihan toista kuin näillä mainitsemillani. Pikku vinkki, ostakaa pentuja kuitenkin vain pienimuotoisilta kotikasvattajilta, eikä niiltä joilla on ne hienotkin kennelrakennukset. Koirien täytyy olla perheenjäseniä ja elää ihmislaumansa kanssa. Koirat saattavat suurkenneleissä olla hyvinkin hyviä, palkittuja ja hyvinvoivia, mutta se ei ole koiran elämää se.
Lähdin vetämään heti kun pystyin, mutta kun olin työsopimuksen allekirjoittanut, niin hampaat irvessä piti kestää ja sydän särkyä koirien vuoksi. Ikäviä tapauksiakin sattui kuten mm. yksi isompi uros tappoi pienemmän ulkotarhassa, heidän muotovalio uroksensa periytti sairaita yksilöitä mm. silmäpuutoksia, mutta silti sitä ja sen silmäpuolta tytärtä käytettiin jalostukseen ja koko elämänsä narunjatkeensa elänyt palveluskoirarotuinen jalostusuroksensa pääsi irti ja puri ohikulkijaa. Kennelissä oli kaikkiaan 5 eri rotua ja kuudetta harkittiin kun sopivanikäinen narttu oli kodinetsijänä. En sitten tiedä hankkivatko he koiran, mutta luultavasti kyllä kun omaa urostani pyydettiin jalostukseen. Ei helvetissä, ei ikinä. Sori, tuli pitkä epistola, mutta on vain yksi esimerkki millainen koirien kasvattaja voi olla. Tämäkin oli paperilla ihan hyvä ja ainakin osa koirista menestyi näyttelyissäkin, mutta terveys ja luonne? Voi herrajumala!
Vierailija kirjoitti:
Jos noista tulisi joku pentu mulle niin olisin aivan tosi mielissäni että pennut siirtyvät ilmeisesti jostain perimmäisestä makuuhuoneesta keskelle arjen elämää. Kasvattaja on mahtava, että yksityisyyden "hankaluuden" kustannuksellakin (koska Pentulive) pitää kiinni kasvatusperiaatteistaan ja mikrofoneista huolimatta haluaa pennut okohuoneeseen.
Mä pidän tästä kasvattajasta paljon. Vaikuttaa vastuulliselta ja hyvältä tyypiltä
Ihanaa tuo emännän juttelu 🥰 Huumoria ja asiaa!
Ai taatana, nyt tulee tulpiin!

No kaikki nää on olleet.
Ei tää nyt sen kummallisempi ole.Ei edes välttämättä suosikkini 🤧
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa tuo emännän juttelu 🥰 Huumoria ja asiaa!
Oot niin ihastunut emäntään 🤭
Koirat ei taida olla pääasia. Kunhan isännät ja emännät juttelee kivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa tuo emännän juttelu 🥰 Huumoria ja asiaa!
Oot niin ihastunut emäntään 🤭
Eipäs kun isäntään 🥳
Vierailija kirjoitti:
Koirat ei taida olla pääasia. Kunhan isännät ja emännät juttelee kivoja.
Ai nytkö vasta sä sen hokasit? Käyt kuule hitaalla. Rasvauta rattaasi.
Yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja kolmas katselee isäpappaa sillä silmällä.
Juu, ei me oikeesti noist pennuist välitetä, pidetään live päällä vain sen takii että kuultais ihmisäänii ja nähtäis käsii eikä käpäliä. S'on näin.
Minulle tuo remontti on aivan yhdentekevä, enkä viitsi chattaillakaan. Pääasia että nuo paskekamerat lähtee hevonwattuun ja saadaan paremmat. 😉
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa tuo emännän juttelu 🥰 Huumoria ja asiaa!
Niin on,voisin kuunnella hänen tarinoita ja jutustelua loputtomiin. Tykkään myös keskiviikon lounas chatista jossa tytär ja vävy jutustelevat,mukavia ja huumorintajuisia koko porukka.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuo remontti on aivan yhdentekevä, enkä viitsi chattaillakaan. Pääasia että nuo paskekamerat lähtee hevonwattuun ja saadaan paremmat. 😉
Nooh.. laatikko suurenee, pennut pienenee ja nyt tulee ne härpäkkeet joiden taakse pennut piiloutuu 😂

Ei megasekoilutinta, ei ei ei ja ei! 😳
Höh, moottorisahan pitäisi päristä jo. Mitä siellä laiskotellaan? Ruvettiinko kahvitauolle heti töiden aluksi? Timo? Joonas? Pojat töihin!!

Joo joo. Tottakai pitää tulla. Sekä silta että keinulauta ja toivottavasti teltta.
Vierailija kirjoitti:
Höh, moottorisahan pitäisi päristä jo. Mitä siellä laiskotellaan? Ruvettiinko kahvitauolle heti töiden aluksi? Timo? Joonas? Pojat töihin!!
Tuskin ovat kovin innoissaan keikastaan perjantaina 😐
Molemmat äitisi siis? Noh, huvinsa kullakin.