Olen tajunnut näin kolmekymppisenä, että olen aina ollut erilainen eikä minun ole tarkoitus elää normaalien perinteiden mukaisesti
Yritin kyllä olla kuin muut mutta se johti vain päihdeongelmiin, vääränlaisiin porukoihin, todella huonoihin parisuhteisiin ja itsensä kadottamiseen. Minun ei ole oikeasti koskaan kuulunut seurustella tai perustaa perhettä, saatika elää arkea kuten monet muut. En todellakaan sano, että olisin millään tasolla muita parempi vaan olen todennut tässä kolmekymppisenä, että olen todella erilainen loppuen lopuksi mitä suurin osa ihmisistä.
Jos yritän elää kuin mitä normaalisti odotetaan, niin masennun ja uuvun todella pahasti. Minun on saatava olla vapaa, enkä ole kiinnostunut materiastakaan juurikaan tai juurtumisesta minnekään. Minulla ei ole mitään omaa porukkaa tai muutakaan, ihan sellainen yksinäinen susi ja sivusta tarkkalijana täällä kuljen. Puutun epäkohtiin kun sellaisia ilmenee, sisäisesti paljon kasvutyötä ja yritän saada selvää tästä elämästä ja siitä mikä on minua varten.
Muita sieluja, jotka eivät kykene sullomaan itseään juuri minkäänlaisiin lokeroihin?
Kommentit (8)
Onneksi olkoon, millenniaali. Olet tullut huomaamaan tärkeän asian. Me emme elä kaveriporukalle, vaan meidän pitää löytää oma tie. Tehdä niitä asioita, jotka tekevät oman itsen iloiseksi ja onnelliseksi. Toivotan sinulle hyvää syksyn jatkoa! N72
Löytyy. Mutta en halua kuljeksia. Vapaus ok.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon, millenniaali. Olet tullut huomaamaan tärkeän asian. Me emme elä kaveriporukalle, vaan meidän pitää löytää oma tie. Tehdä niitä asioita, jotka tekevät oman itsen iloiseksi ja onnelliseksi. Toivotan sinulle hyvää syksyn jatkoa! N72
Kiitos samoin!
Aloittaja
Eihän se ole arvokasta elämää että tehdään just mitä muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole arvokasta elämää että tehdään just mitä muutkin.
Ei minunkaan mielestä. Tavallaan on tietenkin kaunista, että on perinteitä ja joidenkin ihmisten kuuluu vaalia niitäkin, jokaisella roolinsa täällä. Itse en sovi lainkaan sellaiseen enkä pysty millään tavalla väkisinkään itseäni pitämään sellaisessa tilassa tai suhteissa joihin en kuulu, sietokykyni on hyvin matala nykyään siihen, että yritän tukahduttaa itseni sopimaan mihinkään mihin en sovi. En ole löytänyt vielä sitä minne kuulun mutta uskon, että elämän mittaan valkenee paljonkin asioita.
Aloittaja
On myös mahdollista, että olet kasvanut melko ahtaassa kuplassa, jossa ns kaikki tekevät samalla tavalla, ja nyt alat havahtua siihen, että muitakin polkuja on.
Kuulostaa ihan normaaleilta mustalaisperinteiltä.