Se oli skitsofreenikko joka hukutti vauvansa tammikuussa (ov)
Riski on tehdä lapsia noin sairaan ihmisen kanssa. Pitäsiköhän mieleltään vakavasti sairaiden jättää lisääntymättä, tämän valossa vastaus on kyllä.
Iltapäivälehdestä tämä seuraava:
Määrättiin mielentilatutkimukseen
Äiti hukutti lapsensa
29.5.2007 16:16
Oulun käräjäoikeus määräsi tiistaina lapsensa hukuttaneen naisen mielentilatutkimukseen. Oikeuden mukaan nainen on syyllistynyt tekoon. Oikeus ei kuitenkaan vielä ratkaissut, onko kyseessä murha vai tappo.
Syyttäjä vaatii haukiputaalaiselle naiselle elinkautista vankeusrangaistusta lapsensa murhasta. Puolustuksen mukaan kyseessä on kuitenkin tappo. Oikeus antaa lopullisen tuomion mielentilatutkimuksen valmistuttua.
Vuonna 1977 syntynyt nainen hukutti viiden kuukauden ikäisen lapsensa tämän vuoden tammikuussa. Hukuttamisen jälkeen äiti oli käärinyt lapsen pyyhkeisiin ja vienyt hänet makuuhuoneeseen. Kun perheen isä oli saapunut kotiin, nainen kertoi, mitä hän oli tehnyt. Mies löysi lapsensa kuolleena makuuhuoneen parivuoteesta.
Nainen on sairastanut vuosia paranoidista skitsofreniaa.
Oikeus käsitteli asiaa omaisten pyynnöstä osittain suljetuin ovin. Lisäksi osa tutkintamateriaalista määrättiin salaiseksi.
STT
Kommentit (12)
todellisuudessa harvoin väkivaltaisia.
väkivaltaisia mielenterveysongelmaisia. Skitsofreenikot lähinnä tappavat itsensä.
t. omainen
Ei pöpilässä saa loppuikää olla. Hyvä jos pari vuotta pitävät ja sitten avohoitoon.
On pahoinpidellyt meitä kaikkia ihan vauvasta asti
yrittänyt hukuttaa siskoni
ravistellut pikkuveljeäni niin että tämä joutui sairaalaan
ihan vauvoina siis
kukaan ei koskaan puuttunut millään tavalla. Hengissä olemme kaikki 4 lasta kuitenkin ,ja aikuisia. Ja terapeutilla hommaa..
Surullinen tapaus tuo.
Vierailija:
Riski on tehdä lapsia noin sairaan ihmisen kanssa. Pitäsiköhän mieleltään vakavasti sairaiden jättää lisääntymättä, tämän valossa vastaus on kyllä.
Mitä tarkoittaa paranoidinen?
Skitsofrenia jaetaan viiteen alatyyppiin, joiden oireet poikkeavat hieman toisistaan:
* paranoidinen skitsofrenia (vaino- ja kuuloharhat)
* hebefreeninen tai hajanainen skitsofrenia (taantuminen, harkitsematon käytös ja puhe)
* katatooninen skitsofrenia (oudot kasvojen ilmeet ja kehon asennot, autismi, nykyään harvinainen)
* jäsentymätön skitsofrenia (mikään edellä mainituista alatyypeistä ei sovi, yleisin)
* jäännöstyyppinen skitsofrenia (positiiviset oireet puuttuvat, negatiiviset oireet)
Ja vielä varmuuden vuoksi ehkäisykapseli ihon alle.
Mieheni on asunut äitinsä ja isovanhempiensa kanssa koko lapsuutensa ja nuoruutenta. Tämä taannut hyvän kiiintymyssuhteen (lähinnä mummuun ja pappaan) ja taannut melko normaalit kasvuolot miehelleni lapsena. Voi olla siis selviytymistarinoitakin.
Tavallaan äiti on syytön jos sairastuu!
Vierailija:
On pahoinpidellyt meitä kaikkia ihan vauvasta asti
yrittänyt hukuttaa siskoni
ravistellut pikkuveljeäni niin että tämä joutui sairaalaan
ihan vauvoina siiskukaan ei koskaan puuttunut millään tavalla. Hengissä olemme kaikki 4 lasta kuitenkin ,ja aikuisia. Ja terapeutilla hommaa..
Surullinen tapaus tuo.
Mitäs jätti lapsen tuollaiselle. Olisi itse jäänyt hoitamaan lasta tai järjestyttänyt tukihoitajan tms.
ovat usein hyvin vaarallisia, siis hengenvaarallisia. No kyseinen rouva ei tulevaisuudessa enää pääse tappamaan ketään.