Diagnoosien vyöry: ADHD, ADD, ASD, OCD, PTSD, C-PTSD

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olisi parempi, ettei ketään diagnosoitaisi. Mullakin olis varmaan ainakin adhd, mutta koen olevani välillä hieman vilkas, enkä osaa keskittyä... tms. enkä todellakaan halua popsia jotain lääkkeitä, että se saisi minut jotenkin rauhoittumaan zombieksi. Ystävät, tuttavat, sukulaiset, työkaverit näkevät minut näin, aitona ja pitävät minusta juuri siksi. En tee typeryyksiä, en rötöstele, en aiheuta harmeja kenellekään.

No mitäpä sillä diagnoosilla tekee jos se vaiva ei ongelmia aiheuta. Sitten taas kun siitä on haittaa ja haluaa hoitoa, niin se diagnoosi on kyllä välttämätön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kun koko parin sadan oppilaan koulussa oli 1 ADHD? 

Kasvava trendi onkin, että nämä nelikymppiset (naiset) hakevat näitä diagnooseja. 

Yksinkertaisesti siitä syystä että näiden nelikymppisten lapsuudessa tunnistettiin ainoastaan poikien adhd.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäkin mmuuttajaperhessä, olikohan 3 vai 4 AHDH- lasta. Vanhempien ei etsiä töitä pariinkymmeneen vuoteen. Kelasta tulee ja paljon.

Eipä tarvii ihmetellä enää, miksi:

ADHD:n perusteella maksettava Kelan vammaistuki (alle 16-vuotiaan vammaistuki tai 16 vuotta täyttäneen vammaistuki) on porrastettu kolmeen eri suuruusluokkaan hoidon, huolenpidon ja kuntoutuksen tarpeen mukaan: [1]

Perustuki: 109,97 € kuukaudessa

Korotettu tuki: 256,62 € kuukaudessa

Ylin tuki: 496,60 € kuukaudessa (veroton) [1]

Ääliö !!!! Ylin tuki on vaikea vammaisille jotka hoidetaan kirjaimellisesti sänkyyn. 

Tiedoksi vielä, että ADHD diagnoosia eikä lääkitystä saa koskaan koska joku " mamma haluaa ". Asia tutkitaan ja se kestää. ADHD-lääkkeet ovat stimulantteja, eli jos ihmisellä ei ole oikeasti ADHD:ta, hän voi saada niistä manian tai psykoosin. ADHD-aivoja ne rauhoittavat koska ADHD- aivoista puuttuu noradrenaliinia ja dopamiinia, ja kun niitä puuttuu ihminen yrittää pysyä ikään kuin hereillä jolloin se näkyy ylivilkkautena.

 Lääkkeet ovat dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjiä ja kun aivoissa niiden tasot korjaantuvat, niin ihmisen ei tarvitse häseltää ja hyppiä kuin heinäsirkka pysyäkseen hereillä. Kun aloitin lääkityksen, työkaverit ihmettelivät kun en enää höpöttänyt koko ajan. Hiljenin lähes täysin varsinkin aluksi. 

Nuo aivojen välittäjäaineet vaikuttavat muun muassa ajantajuun, niin sanottuun sisäiseen kelloon. 

Ilman lääkettä saatan huomaamattani jumittua niin että myöhästyn. 

Tätä on melko vaikeaa selittää, mutta kaikki stimulantit kuten myös kofeiini, rauhoittavat ADHD-aivoja, mutta ne eivät rauhoita niin kuin vaikkapa rauhoittavat lääkkeet. Ne ikään kuin nostavat aivokemiat normaalille vireystasolle niin että ihminen ei ole ylivilkas eikä myöskään nukahda pystyyn. 

Jos on esim. Flunssa tai yliväsymys, annos ei enää riitä,  eli lääke ei auta. Sille ei voi mitään, joten ADHD-lääke ei riitä ainoastaan pitämään ihmistä kasassa niin sanotusti. Huonoja päiviä tulee jolloin sählää ja tarvitaan paljon ennakointia ja rutiineja joiden avulla selvitä. 

Sählääminen ei ole aina ihan vaaratonta vaan altistaa vahingoille ja onnettomuuksille. 

Lääkkeen käyttö vaatii jatkuvaa verenpaineen tarkkailua, myös lapsilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kun koko parin sadan oppilaan koulussa oli 1 ADHD? 

Kasvava trendi onkin, että nämä nelikymppiset (naiset) hakevat näitä diagnooseja. 

Yksinkertaisesti siitä syystä että näiden nelikymppisten lapsuudessa tunnistettiin ainoastaan poikien adhd.

Niin, mullakin meni koulu täysin penkin alle 90-luvulla. Sitten kun alkoi mennä töissäkin asiat vinoon niin asia tutkittiin ja sain päälle 30-vuotiaana diagnoosin. 

Nyt olen nelikymppinen. Olen sama henkilö joka kommentoi että mun pojallakin ADHD. 

Vammaistuesta: ADHD tuottaa kustannuksia. Lääkkeet voi maksaa yli 100e kuussa riippuen valmisteesta ja annoksesta. 

Meillä tulee perheessä kuluja siitä että me ei hyödytä koululounaasta ollenkaan vaan joudutaan maksamaan kaikki ruoat itse kun lapsen on pakko lääkityksen takia syödä lounas jo aamulla ennen kouluun lähtöä. 

Mitään kadehdittavaa tässä ei ole. 

Mulla on diagnosoitu pakko-oireinen häiriö joskus 80-luvun lopulla, joka nykyään olisi varmaan OCD. Se on sairaus, josta ei voi parantua, vaan se pitää vain hyväksyä, ja yrittää vain lievittää oireita.

OCD ei ole pelkkiä neurooseja tai ääntelyä ja kiroilua, vaan aivan oma päänsisäinen maailma, ja siksi on välillä vaikeaa elää kahden maailman rajamailla.

Olen siitä huolimatta pystynyt tekemään hyvän työuran ja kasvattamaan lapsia, mutta se on vaatinut paljon tahdonvoimaa ja resilienssiä, varsinkin, kun hyvin vähän saa ymmärtämystä edes perheenjäseniltään, jotka ovat sitä mieltä että minun vain pitäisi olla erilainen.

M42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olisi parempi, ettei ketään diagnosoitaisi. Mullakin olis varmaan ainakin adhd, mutta koen olevani välillä hieman vilkas, enkä osaa keskittyä... tms. enkä todellakaan halua popsia jotain lääkkeitä, että se saisi minut jotenkin rauhoittumaan zombieksi. Ystävät, tuttavat, sukulaiset, työkaverit näkevät minut näin, aitona ja pitävät minusta juuri siksi. En tee typeryyksiä, en rötöstele, en aiheuta harmeja kenellekään.

No mitäpä sillä diagnoosilla tekee jos se vaiva ei ongelmia aiheuta. Sitten taas kun siitä on haittaa ja haluaa hoitoa, niin se diagnoosi on kyllä välttämätön. 

Joo ja voin kokemuksesta sanoa, että ADHD:sta on vaivaa eri tavalla eri elämäntilanteissa. Moni saa sen diagnoosin kun perheellistyy. Sitä on pärjännyt elämässään kun on joutunut vain itsestä huolehtimaan, mutta sitten kun on muutaman vuoden huolehtinut perheestä niin voimavarat loppuukin. 

ADHD polttaa ihmisen loppuun. Jos ei vielä nuorena, niin vanhana. Riippuu myös mitä työtä yms tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kun koko parin sadan oppilaan koulussa oli 1 ADHD? 

Kasvava trendi onkin, että nämä nelikymppiset (naiset) hakevat näitä diagnooseja. 

Yksinkertaisesti siitä syystä että näiden nelikymppisten lapsuudessa tunnistettiin ainoastaan poikien adhd.

Ei tunnistettu sitäkään.

"ADHD-lääkkeet ovat stimulantteja, eli jos ihmisellä ei ole oikeasti ADHD:ta, hän voi saada niistä manian tai psykoosin."

Mahdollinen mania tai psykoosi ei riipu siitä onko ADHD vai ei. 

Persuismi :(  Lat: Psykopatius Per Siimus eli PS

Hyvin kuvaavaa on se, että halutaan diagnoosi, mutta ei hoitoa. Diagnoosi halutaan vain sen takia, että on jotain mihin vedota, kun elämä ei luista niin kuin Insta-influenssereilla. 

Jotain kertoo sekin, miten tavattoman paljon yleisempää tämä diagnoosien hamuaminen on naisilla. Kiltteyteen ja kunnollisuuteen kasvaneet naiset tarvitsevat diagnoosin henkiseksi lohturievuksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksi vielä, että ADHD diagnoosia eikä lääkitystä saa koskaan koska joku " mamma haluaa ". Asia tutkitaan ja se kestää. ADHD-lääkkeet ovat stimulantteja, eli jos ihmisellä ei ole oikeasti ADHD:ta, hän voi saada niistä manian tai psykoosin. ADHD-aivoja ne rauhoittavat koska ADHD- aivoista puuttuu noradrenaliinia ja dopamiinia, ja kun niitä puuttuu ihminen yrittää pysyä ikään kuin hereillä jolloin se näkyy ylivilkkautena.

 

 Lääkkeet ovat dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjiä ja kun aivoissa niiden tasot korjaantuvat, niin ihmisen ei tarvitse häseltää ja hyppiä kuin heinäsirkka pysyäkseen hereillä. Kun aloitin lääkityksen, työkaverit ihmettelivät kun en enää höpöttänyt koko ajan. Hiljenin lähes täysin varsinkin aluksi. 

 

Nuo aivojen välittäjäaineet vaikuttavat muun muassa ajantajuun, niin sanottuun sisäiseen kelloon. 

 

Ilman lääkettä saatan huomaamattani jumittua niin että myöhästyn. 

 

Tätä on melko vaikeaa selittää, mutta kaikki stimulantit kuten myös kofeiini, rauhoittavat ADHD-aivoja, mutta ne eivät rauhoita niin kuin vaikkapa rauhoittavat lääkkeet. Ne ikään kuin nostavat aivokemiat normaalille vireystasolle niin että ihminen ei ole ylivilkas eikä myöskään nukahda pystyyn. 

 

Jos on esim. Flunssa tai yliväsymys, annos ei enää riitä,  eli lääke ei auta. Sille ei voi mitään, joten ADHD-lääke ei riitä ainoastaan pitämään ihmistä kasassa niin sanotusti. Huonoja päiviä tulee jolloin sählää ja tarvitaan paljon ennakointia ja rutiineja joiden avulla selvitä. 

 

Sählääminen ei ole aina ihan vaaratonta vaan altistaa vahingoille ja onnettomuuksille. 

 

Lääkkeen käyttö vaatii jatkuvaa verenpaineen tarkkailua, myös lapsilla. 

Lääkärit määräävät niitä ilman ensimmäistäkään verenpaineen mittausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua raivostuttaa, että kaikki introvertit joilla on mielenterveyden kanssa haasteita, lokeroidaan autismin kirjon laatikkoon. En halua loukata kenenkään tunteita, mutta onneksi omalla polillani on todettu että en ole autisti, ja he ovat sanoneet autismin kirjon olevan tietynlaista kehitysvammaisuutta. Tämän olen ymmärtänyt myös tautiopin kirjallisuutta lukiessani, retrospektiivisesti.

Sulle ei ole missäään polilla sanottu, että autismi ois minkäänkaltaista kehitysvammaisuutta. 

Sulle on varmaan sanottu sen olevan neurologinen kehityshäiriö. Kehitysvamma tarkoittaa ihan eri asiaa. 

"Sulle on varmaan sanottu sen olevan neurologinen kehityshäiriö. Kehitysvamma tarkoittaa ihan eri asiaa. "

Saivartelua, mutta kyllä ne tarkoittavat ihan samaa asiaa.

Kaikki kehitysvammat eivät ole älyllisiä kehitysvammoja (esim. cp-vamma ei ole), mutta kyllä autismiin liittyy usein (ei aina) myös älyllinen kehitysvammaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua raivostuttaa, että kaikki introvertit joilla on mielenterveyden kanssa haasteita, lokeroidaan autismin kirjon laatikkoon. En halua loukata kenenkään tunteita, mutta onneksi omalla polillani on todettu että en ole autisti, ja he ovat sanoneet autismin kirjon olevan tietynlaista kehitysvammaisuutta. Tämän olen ymmärtänyt myös tautiopin kirjallisuutta lukiessani, retrospektiivisesti.

Missä maailmassa tällaista tehdään? Kun todellinen ongelmahan on täysin päinvastainen, eli autismia ei meinata suostua tutkimaan, jos henkilö esim. osaa katsoa silmiin. Ja annetaan autisteille vääriä mielenterveysdiagnooseja sen sijaan. 

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, joka johtuu siitä, että maallikot ovat alkaneet tulkita psykiatrian lukitusjärjestelmää ja löytäneet sieltä itsensä. Autismi-käsitteenä luokitellaan kliinisesti merkittävien poikkeamien perusteella eikä ihmisen oman kokemuksen. Vain koulutettu ammattilainen voi tulkita riittävät poikkeamat.

Kyllä ihminen tunnistaa yleensä itsessään paremmin autismin kirjon piirteet, kuin ulkopuolinen diagnosoija. Se ulkopuolinen kun yrittää diagnosoida ulospäin näkyvien piirteiden perusteella, siinä missä autismi on ennenkaikkea sisäistä kokemusmaailmaa. Sinänsä harmi, ettei meillä vielä ole parempia metodeja autismin kirjon diagnosointiin. 

Itsestäänselvää on, että jos koulutettu ammattilainen torjuu autismin kirjon mahdollisuuden sillä perusteella, että henkilö osaa katsoa silmiin, on hänen ammattitaitonsa täysin puutteellinen. 

Miten oman sisäisen maailman poikkeavuuksien perusteella voi maallikko itsensä diagnosoida kun ei pysty toisten sisäistä maailmaa näkemään. Niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua raivostuttaa, että kaikki introvertit joilla on mielenterveyden kanssa haasteita, lokeroidaan autismin kirjon laatikkoon. En halua loukata kenenkään tunteita, mutta onneksi omalla polillani on todettu että en ole autisti, ja he ovat sanoneet autismin kirjon olevan tietynlaista kehitysvammaisuutta. Tämän olen ymmärtänyt myös tautiopin kirjallisuutta lukiessani, retrospektiivisesti.

Missä maailmassa tällaista tehdään? Kun todellinen ongelmahan on täysin päinvastainen, eli autismia ei meinata suostua tutkimaan, jos henkilö esim. osaa katsoa silmiin. Ja annetaan autisteille vääriä mielenterveysdiagnooseja sen sijaan. 

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, joka johtuu siitä, että maallikot ovat alkaneet tulkita psykiatrian lukitusjärjestelmää ja löytäneet sieltä itsensä. Autismi-käsitteenä luokitellaan kliinisesti merkittävien poikkeamien perusteella eikä ihmisen oman kokemuksen. Vain koulutettu ammattilainen voi tulkita riittävät poikkeamat.

Kuitenkin autismi on ennenkaikkea sitä autistin omaa kokemusta. Autismihan on pitkälti poikkeavuutta aisti-informaation vastaanottamisessa ja prosessoinnissa. Se, millaisina ulkoapäin havaittavina piirteinä ja oireina asia ilmenee, on hyvin vaihtelevaa. 

Miten tiedät mitä ja miten joku toinen kokee?

Vertaus päänsärkyyn ja miksi diagnoosien kysyntä on niin suurta?

Jos apteekista saisi piriä ilman diagnoosia niin ei minullakaan olisi tarvetta diagnoosille. Ostaisin sitä käsikauppalääkkeenä kuten lääkkeet päänsärkyynkin.

Diagnooseista saa rahaa. Hyvinvointialueet siis. Ihmisillä paha olla, koska ympäristö huono ja sitten sillä hädällä pistetään rahoiksi...

Vierailija kirjoitti:

En halua erottua joukosta. Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut. Olen tuntenut itseni vähempiarvoiseksi koko elämäni koska olen ollut jatkuvasti ylikuormittunut.

Vaikka en pääsisikään koskaan ADHD-tutkimuksiin niin tiedän että mulla on se ja nyt voin keskittyä parantamaan elämääni siltä osin paremmaksi.

Sama. Minä sain Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin 35-vuotiaana. 

Ette voi kuvitella sitä helpotusta mikä seuraa kun tajuaa, että en pärjää huonommin kuin muut siksi, että vaan olen niin uskomattoman paska ja minun pitäisi vaan yrittää enemmän. Vaan siksi, että elämä de facto on niille muille helpompaa. Että ihmiset eivät joudu pinnistelemään ja venymään äärimmilleen kestääkseen "normaalia" elämää. 

Oli myös helpotus saada selville, miksi minä, rehellinen ihminen, koen teeskenteleväni koko ajan muille. 

Todettakoon, että huonosti pärjääminen on suhteellista, on minulla korkeakoulututkinto ja työuraakin taustalla ennen kuin sairastuin vakavaan masennukseen tuon jatkuvan pinnistelyn takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua erottua joukosta. Mulle oli tärkeää itseni kannalta tietää miksi koen elämän erilailla kuin muut. Olen tuntenut itseni vähempiarvoiseksi koko elämäni koska olen ollut jatkuvasti ylikuormittunut.

Vaikka en pääsisikään koskaan ADHD-tutkimuksiin niin tiedän että mulla on se ja nyt voin keskittyä parantamaan elämääni siltä osin paremmaksi.

Sama. Minä sain Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin 35-vuotiaana. 

 

Ette voi kuvitella sitä helpotusta mikä seuraa kun tajuaa, että en pärjää huonommin kuin muut siksi, että vaan olen niin uskomattoman paska ja minun pitäisi vaan yrittää enemmän. Vaan siksi, että elämä de facto on niille muille helpompaa. Että ihmiset eivät joudu pinnistelemään ja venymään äärimmilleen kestääkseen "normaalia" elämää. 

 

Oli myös helpotus saada selville, miksi minä, rehellinen ihminen, koen teeskenteleväni koko ajan muille. 

 

Todettakoon, että huonosti pärjääminen on suhteellista, on minulla korkeakoulututkinto ja työuraakin taustalla ennen kuin sairastuin vakavaan masennukseen tuon jatkuvan pinnistelyn takia.

Jatkan vielä, että olen kyllä samaa mieltä siitä, että diagnoosista ei saa tehdä osaa identiteettiään. Kaikki nämä Ylen Kirjolla -ohjelmat ym. on hyvin haitallisia. Emme me autistit ole jokin alakulttuuri, vaan synnynnäisestä neurologisesta häiriöstä kärsiviä ihmisiä. Eihän leukemiapotilaistakaan tehdä tuollaisia ohjelmia, miksi meistä sitten tehdään?