HS:n evästeistä kieltäytyminen muuttuu maksulliseksi
Helsingin Sanomien digitaalisista evästeistä kieltäytyminen muuttuu maksulliseksi.
Evästeistä kokonaan kieltäytyminen maksaa lehden mukaan noin viisi euroa kuukaudessa. Uuteen malliin siirrytään lokakuussa. Kuukausimaksu poistaa digitaalisen mainonnan lukijan näkyvistä lähes kokonaan näköislehtiä lukuun ottamatta.
Maksu koskee kaikkia digitaalisia lukijoita tilauksesta riippumatta. Sanoman verkkosivujen mukaan hinta vaihtelee palveluittain. Hinta vastaa sitä tuloa, jonka Sanoma muuten saisi kohdennetun mainonnan kautta.
Lehden päätoimittajan Erja Yläjärven mukaan käytäntö on jo voimassa useissa eurooppalaisissa ja pohjoismaisissa uutismedioissa.
– Vaikka tuloistamme valtaosa tulee tilausmaksuista, mainonta on yhä merkittävä osa journalismimme rahoitusta. Ilman mainonnasta saatavia tuloja myös tilaushintamme olisi korkeampi, Yläjärvi kirjoittaa.
Lehti kertoo, että lukijoista noin 90 prosenttia hyväksyy digitaaliset evästeet. Evästeet sallivat mainosten kohdentamisen ja analytiikan keräämisen. Evästeisiin ei ole tulossa muutoksia, eikä lukijoista aleta kerätä uutta tietoa, lehti kertoo.
MediaMainontaSanomalehdet
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
GDPR-lainsäädännön vastaista.
Iltalehden toimintamalli taisi mennä tutkittavaksi. Aika riskaabelia hesarilta lähteä tuohon perseilyyn, ennen kuin tietosuojaviranomaisilta tulee tähän tulkinta.
Naurettavaa Hesarilta perustella tuota jollain "siirtymisellä eurooppalaiseen käytäntöön". Eli kun ne muutkin tekee, niin mekin sitten.
Minäpä kirjoittelen sipuliverkosta, ja mainonnan- sekä scriptiestot käytössä, ei paljoa evästeet häiritse!🥳🥳
Ihan oikein, tosin ei riittävä rangaistus Hesarin tilaamisesta.
Miksi ei lopetettaisi mainostamista kokonaan? Ei niitä mainoksia kuitenkaan kukaan klikkaile.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, eipä tarvitse sitten hesariakaan enää lukea. Lopetin iltalehden lukemisen, kun ryhtyivät moiseen pelleilyyn.
Jaa, mää kun aina luulin, että lopetit jo kahdeksan kuukautta sitten, kun oli joku juttu jostain vasemmistolaisista tai jotain...
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein HS kuran tilaajille, seuraavana on "maakuntalehdet".
Kun hyväksyt evästeet, et anna “pientä teknistä lupaa”. Annat luvan Sanomalle myydä itsesi.
Sinun uteliaisuutesi, pelkosi, yksinäisyytesi, ostohalusi ja heikot hetkesi kerätään, pakataan ja hinnoitellaan. Sinusta tehdään tuote, jota myydään eteenpäin, ilman että saat osuutta voitosta, ilman että kukaan kysyy sinulta miltä tämä tuntuu.
Uhri olet sinä: ihminen, jonka arvo mitataan sillä, kuinka tarkasti sinua voidaan ennustaa ja ohjata. Mitä paremmin sinut tunnetaan, sitä kalliimpi olet jollekulle toiselle. Sinun identiteettisi ei ole enää sinun, vaan Sanoman ja niiden "kumppanien" joille sinut myydään.
Klikkaus evästeille on suostumus siihen, että sinut asetetaan myyntiin.
Mitenkäs se oikeus lukea ilmaiseksi sisältöä, jonka tuottaminen on maksanut? Eikös se ole tavallaan rahanarvoinen etuisuus? Kyllä minä olen pelkoni valmis myymään kympillä kuussa. En tiedä riittääkö tuo kymppi kuussa edes kattamaan kaikkea lukemaani ilmaissisältöä.
Jos käytössäsi on uBlock Origin lisäosa selaimeen niin sieltä - Omat suodattimet ja lisää rivit
||sanoma-consent.fi^$domain=hs.fi
||privacy-mgmt.com^$domain=hs.fi
Siihen loppuu kyselyt ja pakotukset. Puhelimellakin toimii Firefoxissa.
Vierailija kirjoitti:
Googlen palvelutkin tulee satavarmasti maksullisiksi jossain välissä. Ensin nää isot firmat tekee ilmaiseksi ihmiset riippuvaiseksi itsestään ja sitten alkaa rahastus. Moniko haluaa luopua gmailista, google kuvista jne...aivan...moni maksaisi näistä.
Ja seuranta. Tietävät kaiken sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein HS kuran tilaajille, seuraavana on "maakuntalehdet".
Kun hyväksyt evästeet, et anna “pientä teknistä lupaa”. Annat luvan Sanomalle myydä itsesi.
Sinun uteliaisuutesi, pelkosi, yksinäisyytesi, ostohalusi ja heikot hetkesi kerätään, pakataan ja hinnoitellaan. Sinusta tehdään tuote, jota myydään eteenpäin, ilman että saat osuutta voitosta, ilman että kukaan kysyy sinulta miltä tämä tuntuu.
Uhri olet sinä: ihminen, jonka arvo mitataan sillä, kuinka tarkasti sinua voidaan ennustaa ja ohjata. Mitä paremmin sinut tunnetaan, sitä kalliimpi olet jollekulle toiselle. Sinun identiteettisi ei ole enää sinun, vaan Sanoman ja niiden "kumppanien" joille sinut myydään.
Klikkaus evästeille on suostumus siihen, että sinut asetetaan myyntiin.
Mitenkäs se oikeus lukea ilmaiseksi sisältöä, jonka tuottaminen on maksanut? Eikös se ole tavallaan rahanarvoinen etuisuus? Kyllä minä olen pelkoni valmis myymään kympillä kuussa. En tiedä riittääkö tuo kymppi kuussa edes kattamaan kaikkea lukemaani ilmaissisältöä.
Moni on valmis sietämään mainokset, mutta kun jopa "vain tilaajille" maksullisiinkin tilauksiinkin tulee käyttäjien pakollinen seuranta.
No yhä useampi sitten suivaantuu tästä ja lisää mainokseneston selaimeensa tai muuta kautta.
"Tällä hetkellä ylivoimainen enemmistö lukijoistamme - noin 90 prosenttia - hyväksyy jo digitaaliset evästeet"
Yrittävät tavoitella 100%, mutta veikkaanpa vaan, että luku vain laskee kun ihmiset tulevat entistä tietoisemmiksi ja alkavat estämään seurantaa ja mainoksia.
Ai-sloppia ja pakkomainoksia sanomalta.
Ihan yksi lysti. Annan Googlenkin kerätä tietoja ihan vapaasti. Kivempi se on katsoa mainoksia missä mainostetaan sitä mikä kiinnostaa kuin jotain mikä ei.
Jos käytät Facebookkia niin ne vasta kaiken tiedon kerääkin. Hs:n evästeillä ei ole mitään väliä.
Jaa, eipä tarvitse sitten hesariakaan enää lukea. Lopetin iltalehden lukemisen, kun ryhtyivät moiseen pelleilyyn.