Olivia Oras, 27, on kuollut
Järkyttävä uutinen. Voimia hänen lähipiirilleen, varsinkin vanhemmille.
Kommentit (3901)
Vierailija kirjoitti:
Orakset etsivät nyt syypäitä kivien ja kantojen alta. Syvä katse peiliin kannattaa myös tehdä. Kipeetä mutta kasvattavaa henkisesti.
En ainakaan ole aivopessyt lapsiani menemään rasvaimuun. Eikö kotona ole opetettu hänelle että turhamaisuuksiin ei ryhdytä? Onko opetettu että ruokavaliolla ja liikunnalla hoidetaan kroppaa?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan meistä ei voi ymmärtää tuskaa, jota vanhemmat tällä hetkekkä kokevat. Toivottavasti jaksavat. Toivottavasti ainoa seuraus ei ole rikastunut lakimies.
Katsoin Olivian muutaman Tikotok-videon ja todellakin iso ristiriira muistokirjoituksen ja videoiden keskenkasvuisen kiroilijan välillä.
Mutta mitäpä me vanhemmat muuta kuin rakastamme täysiä välillä myös ei niin täydellisiä lapsiamme ja pidämme heitä täydellisinä.
Voih, tik toki videot eivät välttämättä kerro totuutta. Tik tok on teatteria, provokatiivisia juttuja täynnä. Nuortenkulttuuria. Olisihan Olivia voinut vähän pitää filtterin ja miettiä, että kannattaako tällaiseen mennä mukaan saadakseen seuraajia ym, totta kai.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun toisen noi tapahtumat olisi tehneet tosi nöyräksi elämän edessä. Saaneet järkiintymään ja jättämään turhuudet taakseen. Jalat maahan.
Mutta onhan hän voinut funtsia, että elää täysillä sen ajan, minkä on täällä.
Täysillä persettään nostattamaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Siskon lapset olivat hänelle törkeitä??
Typerys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin pappi sanoi tutuille lohdutuksena "Jumala mittaa kaikille sen ajan, jonka katsoo tarpeelliseksi." Ai Jumala siis tsekkaa ettei toi tai toi ansaitse enää elää..
Tutkimattomia ovat Herran tiet.
Kaikella on tarkoitus. Sinun kaltaiseksi valitettavasti ei tule niitä tarkoituksia ehkä koskaan oivaltamaan.
Voi kuule, niitähän ei ymmärrä oikeastaan kukaan. Mutta tuo papin suusta tullut sammakko pisti miettimään. Olen monta arvoitusta jo ratkaissut elämän varrella. Olen 64-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orakset etsivät nyt syypäitä kivien ja kantojen alta. Syvä katse peiliin kannattaa myös tehdä. Kipeetä mutta kasvattavaa henkisesti.
En ainakaan ole aivopessyt lapsiani menemään rasvaimuun. Eikö kotona ole opetettu hänelle että turhamaisuuksiin ei ryhdytä? Onko opetettu että ruokavaliolla ja liikunnalla hoidetaan kroppaa?
Katselin Olivian instagrammia. Siellä on kuules kovastikin salilla ahkerointia hiki päässä, ja tavoitteiden saavuttamisia myös.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan meistä ei voi ymmärtää tuskaa, jota vanhemmat tällä hetkekkä kokevat. Toivottavasti jaksavat. Toivottavasti ainoa seuraus ei ole rikastunut lakimies.
Katsoin Olivian muutaman Tikotok-videon ja todellakin iso ristiriira muistokirjoituksen ja videoiden keskenkasvuisen kiroilijan välillä.
Mutta mitäpä me vanhemmat muuta kuin rakastamme täysiä välillä myös ei niin täydellisiä lapsiamme ja pidämme heitä täydellisinä.
Ne mitään tuskaa koe. Olivia ei edes vuosiin ollut heidän kanssaan missään tekemisissä.
Rahaa haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat tietoisia mihin toimenpiteeseen Olivia oli menossa ja mihin paikkaan ?
Kas että avomies vaikenee täysin. Ainoa selväjärkinen, vaikka Anitra aukoo päätään.
Näyttäisi, että poikaystävä Oskaria ja isä Reijoa on Olivian kuolema koskettanut kaikkein raskaimmin. Silloin ei jakseta hillua julkisuudessa kun suru on suuri.
Kuinka edes viitsitä arvottaa ihmisten surua ja reagointi tyylejä noin? Tällaisen asian edessä. Todella ilkeää ja empatiakyvytöntä.
Jokainenhan suree tavallaan. Reijo ja Oskari ehkä herkempiä eivätkä jaksa olla esillä.
Joku toinen saattaa surra laittamalla kuvia ja juttuja instagramiin. Ja kaikkea siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun toisen noi tapahtumat olisi tehneet tosi nöyräksi elämän edessä. Saaneet järkiintymään ja jättämään turhuudet taakseen. Jalat maahan.
Mutta onhan hän voinut funtsia, että elää täysillä sen ajan, minkä on täällä.
Täysillä persettään nostattamaan 😂
Perseestä olisi otettu rasvaa rintoihim, on sanottu. Eikö mene perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan meistä ei voi ymmärtää tuskaa, jota vanhemmat tällä hetkekkä kokevat. Toivottavasti jaksavat. Toivottavasti ainoa seuraus ei ole rikastunut lakimies.
Katsoin Olivian muutaman Tikotok-videon ja todellakin iso ristiriira muistokirjoituksen ja videoiden keskenkasvuisen kiroilijan välillä.
Mutta mitäpä me vanhemmat muuta kuin rakastamme täysiä välillä myös ei niin täydellisiä lapsiamme ja pidämme heitä täydellisinä.
Ne mitään tuskaa koe. Olivia ei edes vuosiin ollut heidän kanssaan missään tekemisissä.
Rahaa haluavat.
Vanhemmat eivät kuulemma tykänneet näistä Olivian kauneusleikkauksista. Siitäkö tullut kapuloita rattaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskon lapset olivat hänelle törkeitä??
Typerys.
Joo. Turhaa takertua kirhotusvresiin. ;)
Mitä pitää tapahtua, että lääkäri menettää oikeutensa toimia lääkärinä?
Määrätä rauhoittavia jollekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orakset etsivät nyt syypäitä kivien ja kantojen alta. Syvä katse peiliin kannattaa myös tehdä. Kipeetä mutta kasvattavaa henkisesti.
En ainakaan ole aivopessyt lapsiani menemään rasvaimuun. Eikö kotona ole opetettu hänelle että turhamaisuuksiin ei ryhdytä? Onko opetettu että ruokavaliolla ja liikunnalla hoidetaan kroppaa?
Katselin Olivian instagrammia. Siellä on kuules kovastikin salilla ahkerointia hiki päässä, ja tavoitteiden saavuttamisia myös.
Sehän onkin elämän tarkoitus. Ihan rehki kroppansa eteen, ei vain laiskasti käynyt operaatioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä jotkut hakeutuu tuollaisiin tarpeettomiin ja kiireettömiin operaatioihin ottamatta paikan ja operaation suorittavan lääkärin taustoista selvää? Tai välittämättä räikeistä varoitusmerkeistä, joista on kerrottu julkisuudessa jo vuosien ajan? Silloin kun minä pääsin olkapääleikkaukseen vakuutuksen piikkiin, valitsin kirurgin huolella. Ei olisi tullut mieleenikään tyytyä edes keskinkertaiseen kirurgiin, vaikka lopputulos olisi silloinkin ollut todennäköisesti erittäin hyvä, kun mulla oli mahdollisuus valita todella kokenut ja arvostettu ammattilainen.
Eihän se olisi ede noussut otsikoihin jos ei olisi tarvinnut siirtää Hussiin, tuskin sentään ainut leikkauoperaatiossa kuollut.
Olivia on ilmeisesti jonkin sortin julkkis, jonka vanhemmilla on rahaa ja vaikutusvaltaa. Kuolema olisi päätynyt otsikoihin joka tapauksessa.
Olisi luullut kuuluisien ja varakkaiden vanhempien tyttären valinneen tasokkaamman paikan. Vaikka "lainanneet" rahaa tai painostaneet kiertämään tämän kusisen puljun. Ja olihan Olivialla muistokirjoituksenkin mukaan hyvä, rahakas työpaikka, useampikin. Miksi rikas tyttörukka valitsi kaikkein huonomaineisimman paikan? Eikö Johanna tiennyt? Eikö Olivia ollut ottanut yhtään selvää mihin oli menossa? Yhden kehuja-Aiellon varaan ei kai kukaan valintaansa jätä. Tuntuu kornilta, että Olivia valitsi halvimman paikan ja yleislääkärin ison ja suuren riskin leikkauksen tekijäksi. Jokin ei nyt täsmää.
Mistä ihmeestä Olivia olisi voinut päätellä kyseessä olevan puoskariklinikka?
Siellä kävivät kaikki julkkikset eikä kukaan raportoinut että mikään olisi mennyt ikinä pieleen. Niistä ei vaan puhuta!
Firma ollut toiminnassa jo 15 vuotta. Luulisi jos kyseessä olisi yritys jossa jatkuvasti olisi potilaat vaarassa, sen toiminta olisi keskeytetty jo ajat sitten meidän sääntösuomessa.
Ihmettelen myös miksi Sonja Aielloa sekä monia muita, joiden toimenpiteet ovat klinikalla onnistuneet syyllistetään tässä tapauksessa.Olisiko Olivia valinnut tuon yleislääkärin suorittamaan operaation ilman Aiellon vuolaita kehuja viime kuukausina?
Jos kaikki meni Sonjan kohdalla hyvin miksi hän ei olisi sitä saanut sanoa?
Koska lääkärillä ei ollut koulutusta ja ei ole ok suositella kirurgisen operaation tekoon yleislääkäriä, kun oma operaatio onnistui vai silkan hyvän tuurin takia vakavista puutteista huolimatta. Sonja alkuun myös virheellisesti kertoi Johanista kirurgina.
Svedjeholmilla on vaadittava koulutus. Se on tietysti eri asia, pitäisikö vaatimusten olla tiukempia, mutta onko Sonja Aiellon kaltainen tavis velvollinen tai edes pätevä ottamaan tällaisiin asioihin kantaa?
Jos hän ei ole pätevä ottamaan kantaa, niin miksi hän sitten on näkyvästi mainostanut Svedjeholmia? Sehän on kannanotto sen puolesta, että tuossa on hyvä tekijä, jolle kannattaa mennä.
Ei Svedjeholmilla ole kirurgin koulutusta eli ei ole kirurgisten operaatioiden turvalliseen ja onnistuneeseen toteuttamiseen soveltuvaa koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun toisen noi tapahtumat olisi tehneet tosi nöyräksi elämän edessä. Saaneet järkiintymään ja jättämään turhuudet taakseen. Jalat maahan.
Mutta onhan hän voinut funtsia, että elää täysillä sen ajan, minkä on täällä.
Täysillä persettään nostattamaan 😂
Perseestä olisi otettu rasvaa rintoihim, on sanottu. Eikö mene perille.
Ahaa, no ihan sama sinänsä.
Mediassa on ollut, että perseen kohotuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Olivia edes lihava / pyöreä , että piti mennä rasvaimuun ? Mennyt naisten ulkönäkö ihanuus vähän överiksi. Ihan nuorilla on jo huulet sen näköisiä kuin olisivat törmänneet johonkin pylvääseen.
Ei ollut, vaan hyvin hoikka.
Hän halusikin niitä muotoja sinne missä niitä ei ollut. Miten anorektikolla voisi ollakaan, niitä muotoja, kun on pelkkää luuta ja nahkaa.
Anoreksiasta on jo vuosia ja päihteistäkin kertoi päässeensä eroon. Normaalipainoiselta näyttää kuvissa ja muotoja ihan sopivasti.
Siinä meni taiteilijan tytär turhuuden tähden.
Äidin taide alkaa mennä kaupaksi... .
No edes jotain hyvää 😢
Eikö taide mennyt ennen kaupaksi? Oli aina ahkeroimassa ateljeessään…
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat tietoisia mihin toimenpiteeseen Olivia oli menossa ja mihin paikkaan ?
Tässä ketjussa joku kirjoitti että vanhemmat ja Olivia eivät olleet väleissä yli puoleen vuoteen. En tiedä mihin tieto perustui.
Vierailija kirjoitti:
Oliko Olivia edes lihava / pyöreä , että piti mennä rasvaimuun ? Mennyt naisten ulkönäkö ihanuus vähän överiksi. Ihan nuorilla on jo huulet sen näköisiä kuin olisivat törmänneet johonkin pylvääseen.
Niitä huulia pullistellaan meikkauksin. On myös huulia tarvittavia huulipuna ja -voiteitakin. Ne on ihan normisettiä.
Mutta miten julkkikset eivät ymmärrä,vettä tounenpitein paisutetut huulet vanhentaa ja muutenkin pistää silmään? Joillakin onnekkailla toimenpide onnistuu niin, että sitä hädin tuskin tajuaa, mutta se kaunistaa. Onko entinen pääministerimme yksi niistä?
Siis on myös huulia turvottavia huulipuna ja -voiteita.
Mille klinikalle? Missä voi saada ajan hänelle?