Nukun niin uskomattoman hyvin, kun mies on poissa kotoa
Viime yönä en muista heränneeni kuin kerran, mikä on minulle todella harvinaista. Yleensä herään miehen kuorsaamiseen, tai säikähdän hereille hänen pyörimisensä vuoksi. Vaihtaa siis nukkuessaan asentoa jotenkin "raivoisasti", että koko sänky heiluu, ja säpsähdän aina hereille. Tähän ei siis korvatulpatkaan auta, eikä ne kyllä kuorsaustakaan blokkaa. Pahimmillaan heräämisen jälkeen menee aikaa, ennen kuin saan uudelleen nukuttua.
Mutta asumme pienessä asunnossa, tänne ei toista sänkyä saa, enkä voi nukkua vuodesohvalla tms. Emmekä myöskään aio muuttaa. Mies onneksi on töissä 2-3 yötä viikossa, ja silloin saan nukkua rauhassa.
Mutta, nyt meillä on parisänky erillisillä patjoilla, mutta yhtenäisellä petarilla. Onko kokemuksia, auttaisiko erillinen petari yhtään? Tai jos ostaisi kaksi runkopatjasänkyä vierekkäin.
Suurin ongelma siis tuo miehen sätkimiseen herääminen, koska siinä myös pelästyn ja herään pahemmin. Kuorsauksen lopettaa kun käsken kääntämään kylkeä.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Samaisesta syystä meillä nukkuu kaikki omissa huoneissaan, lapsikin siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan alle 1-vuotiaana. Näin saamme kaikki parhaat, katkeamattomat yöunet. Puolison kanssa yhdessä jo lähes 15 vuotta ja hellyyttä osoitetaan hereillä ollessa, eikä öisin. En ymmärrä tilanpuutetta selityksenä tuollaisen heräilyn sietämiselle. Muuttaisin nopsasti isompaan kotiin, niin olennainen osa hyvillä yöunilla on jo ihan yleisterveyteenkin!
Kyllä minä tuossa kohden muuttaisin muualle, tai alkaisin pitämään yövierasta omassa huoneessani.
M39
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi ette voi muuttaa sen verran isompaan asuntoon, että saatte kummatkin omat makuhuoneet? Se, ettet nuku vanhentaa sua ihan älyttömästi ja heikentää sun elämänlaatua JA terveyttä.
Mikä ihme on tärkeämpää kuin sun oma elämänlaatu ja terveys?
Siksi koska tämä on oma kotimme jota emme myy. Eikä laajennuskaan nyt onnistu taloudellisista syistä. Ehkä joskus.
Kannatan erillisiä makuhuoneita. Parisuhdekin voi paremmin kun molemmat saavat riittävästi unta.
Pakko taas hämmästellä ihmisten prioriteetteja. Ihanko oikeasti uhraatte yöunenne (jotka terveyden ja jaksamisen perusta) jonkun keksityn sosiaalisen normin takia?
Aloittaja ei liene asu yksiössä joten on mahdollista nukkua eri huoneissa esim siten että hankkii olohuoneeseen sohvasängyn hyvällä joustinpatjalla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on hyvä suhde, rakastamme ja on hyvä olla yhdessä. En minä viisikymppisenä halua luopua elämänlaadustani enää ja ottaa miestä nurkkiini. Se on nuorten naisten osa ja kotileikin hinta. Tässä iässä elämäni on vihdoinkin omaani.
En minäkään viisikymppisenä ketään nurkkiini ottanut. Otin jo kaksikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaisesta syystä meillä nukkuu kaikki omissa huoneissaan, lapsikin siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan alle 1-vuotiaana. Näin saamme kaikki parhaat, katkeamattomat yöunet. Puolison kanssa yhdessä jo lähes 15 vuotta ja hellyyttä osoitetaan hereillä ollessa, eikä öisin. En ymmärrä tilanpuutetta selityksenä tuollaisen heräilyn sietämiselle. Muuttaisin nopsasti isompaan kotiin, niin olennainen osa hyvillä yöunilla on jo ihan yleisterveyteenkin!
Kyllä minä tuossa kohden muuttaisin muualle, tai alkaisin pitämään yövierasta omassa huoneessani.
M39
Öisin on tapana nukkua. Vai kuuluuko tapoisihi ràiskailla nukkuvia "yövieraita"? Olet harvinaisen mielikuvitukseton ihminen, kun sun mielestä parisuhteen hoitamista voi hoitaa vain nukkumalla samassa sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Pakko taas hämmästellä ihmisten prioriteetteja. Ihanko oikeasti uhraatte yöunenne (jotka terveyden ja jaksamisen perusta) jonkun keksityn sosiaalisen normin takia?
Aloittaja ei liene asu yksiössä joten on mahdollista nukkua eri huoneissa esim siten että hankkii olohuoneeseen sohvasängyn hyvällä joustinpatjalla.
Tämmösiä lampaita piisaa. Miettivät vain että miltä joku asia x näyttää ulkopuolisen silmissä. Viis omasta terveydestä, siis henkisestä ja fyysisestä!!!!

Meidän parisuhteeseen kuuluu säännöllinen seksi. Lapsiperheessä se tapahtuu pääosin myöhään illalla, tai aikaisin aamulla. Jos sitä ei ole vaimon kanssa eri huoneissa nukkuessa, miksei menisi sitten aatelisten ja muun eliitin linjalla; omat huoneet ja omat elämät, mutta samassa kartanossa.
Minä taas nukun huonosti ainoastan miehen työmatkojen aikana. Viimeisenä asiana niinä reissuöinä puhutaan kyllä pitkiä puheluita. On vaan perusteellisen väärän tuntuista, jos ei oma kulta ole vieressä tuhisemassa ja tuoksumassa hyvältä. Eikä minua haittaa yhtään vaikka hän välillä kuorsaa, asennon vaihtaminen auttaa siihen. Olen vuosikymmeniä nukkunut hänen vieressään, joten aamu ei ala oikein, jollei hän ole ensimmäinen asia tässä maailmassa, jonka herättyäni havaitsen. Tai jos en illalla nukahda hänen lämpöönsä ja tunne kuinka hän pitää minusta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Pakko taas hämmästellä ihmisten prioriteetteja. Ihanko oikeasti uhraatte yöunenne (jotka terveyden ja jaksamisen perusta) jonkun keksityn sosiaalisen normin takia?
Aloittaja ei liene asu yksiössä joten on mahdollista nukkua eri huoneissa esim siten että hankkii olohuoneeseen sohvasängyn hyvällä joustinpatjalla.
Nimenomaan keksityn sosiaalisen normin takia!
Japanissa pariskunnat nukkuvat aina eri sängyissä. Se on sosiaalinen normi siellä, koska on aina nukuttu omilla futonpatjoilla. Jos ei ole sänkyä, pariskunnat nukkuvat omilla futoneillaan.
Yhdysvalloissa ja Englannissa taas nukutaan saman peiton alla ja suomalainen tapa, jossa pariskunnalla on eri peitot, on sosiaalisesti outoa. Tuosta käytetään termiä Nordic Sleeping ja se on hyvin eksoottista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko taas hämmästellä ihmisten prioriteetteja. Ihanko oikeasti uhraatte yöunenne (jotka terveyden ja jaksamisen perusta) jonkun keksityn sosiaalisen normin takia?
Aloittaja ei liene asu yksiössä joten on mahdollista nukkua eri huoneissa esim siten että hankkii olohuoneeseen sohvasängyn hyvällä joustinpatjalla.
Tämmösiä lampaita piisaa. Miettivät vain että miltä joku asia x näyttää ulkopuolisen silmissä. Viis omasta terveydestä, siis henkisestä ja fyysisestä!!!!
Olen pohtinut miten moni ihmettelee sitä, että vanhempani nukkuvat eri huoneissa. Molemmat kuorsaavat ja isä herää 2-3 kertaa yössä vessaan. Yhdessä ovat olleet 53 vuotta, eivätköhän siinä ajassa ole ehtineet nukkua tarpeeksi kylki kyljessä.
Mutta ilmeisesti avioliitto ei ole liitto eikä mikään ilman yhteistä sänkyä.
Kyllä siihen yöunen laatuun valtaosalla olisi helpointa vaikuttaa ihan omia elintapoja säätämällä. Kaikki iltasyöpöttely ja etenkin juopottelu kokonaan pois. Alkuillasta kunnon hikiliikuntaa, tai voimatreenit - päivittäin. Oheistuotteena tippuu paino ja elimistöä rasittava rasva, mikä häiritsee myös rauhallista yöunta.
Unenlaatu paranisi kohisten ihan perusjutuilla.
Toki sitä voi nukkua eri huonessakin lisäksi, mutta kyllä tuo perustason tekeminen on valtaosalla niin heikolla tolalla, että sieltä löytyy vaikuttavapia ratkaisuita. Koettu "katkeamaton yöuni" vs. "palauttava yöuni" on täysin eri asioita. Uni voi olla erinomaisen palauttaa, vaikka heräiri monta kertaa yössä. Vastaavasti HRV-arvot voi olla aivan päin persausta, vaikka kuvittelisi nukkuvansa "hyvin". Helpoin tapa todeta olisi juoda itseltä taju kankaalle; nukkuu kyllä, mutta vähän väsyttää seuraavana päivänä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patja lattialle?
Vaahtomuovipatja on ihan paras, ja juurikin lattialla.
Ja tuo vinkki, että seksiä ennen nukkumaan menoa, on hyvä vinkki. Rentouttaa.Itse en pysty lattialla nukkumaan, saati kiipeämään miehen yli aamulla, jos hän siinä nukkuu. Vieressä nukkumisessa ainoa hyvä puoli on se, että saa heti tökättyä miestä vaihtamaan asentoa, jos alkaa kuorsata. Jos nukkuu kauempana, täytyy nousta tökkäämään.
Et pysty sängyssään nukkumaan. Kannattaa kokeilla tuota patjaa.
Meillä on vaimo joka kuorsaa, monesti hyvinkin isosti, varsinkin aamuyöstä unet saattaa loppua viiden aikaan siihen että aivan jumalaton kuorsaus vieressä
Vierailija kirjoitti:
Pakko taas hämmästellä ihmisten prioriteetteja. Ihanko oikeasti uhraatte yöunenne (jotka terveyden ja jaksamisen perusta) jonkun keksityn sosiaalisen normin takia?
Aloittaja ei liene asu yksiössä joten on mahdollista nukkua eri huoneissa esim siten että hankkii olohuoneeseen sohvasängyn hyvällä joustinpatjalla.
Keksitty sosiaalinen normi?? Äläpä laita sanoja suuhuni. Ihan heti nukkuisin vaikka ison talon toisessa päässä, heräämättä toisen kuorsaukseen, jos se olisi mahdollista. Vaan ei ole. Pienessä tupakeittiössä on nyt kaksi nojatuolia, kun sohvaa, tai sänkyä, ei mahdu. Sen sanoin jo aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen yöunen laatuun valtaosalla olisi helpointa vaikuttaa ihan omia elintapoja säätämällä. Kaikki iltasyöpöttely ja etenkin juopottelu kokonaan pois. Alkuillasta kunnon hikiliikuntaa, tai voimatreenit - päivittäin. Oheistuotteena tippuu paino ja elimistöä rasittava rasva, mikä häiritsee myös rauhallista yöunta.
Unenlaatu paranisi kohisten ihan perusjutuilla.
Toki sitä voi nukkua eri huonessakin lisäksi, mutta kyllä tuo perustason tekeminen on valtaosalla niin heikolla tolalla, että sieltä löytyy vaikuttavapia ratkaisuita. Koettu "katkeamaton yöuni" vs. "palauttava yöuni" on täysin eri asioita. Uni voi olla erinomaisen palauttaa, vaikka heräiri monta kertaa yössä. Vastaavasti HRV-arvot voi olla aivan päin persausta, vaikka kuvittelisi nukkuvansa "hyvin". Helpoin tapa todeta olisi juoda itseltä taju kankaalle; nukkuu kyllä, mutta vähän väsyttää seuraavana päivänä...
Jos/kun unen laatu on todella hyvää yksin nukkuessa, mutta hyvin huonoa ja katkonaista toisen vieressä nukkuessa, miksi ajattelet syyn olevan nukkujan omissa elintavoissa?
Mä en osaa nukkua miehen vieressä laisinkaan ku tapahtuu niin harvoin. :D
-sinkku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaisesta syystä meillä nukkuu kaikki omissa huoneissaan, lapsikin siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan alle 1-vuotiaana. Näin saamme kaikki parhaat, katkeamattomat yöunet. Puolison kanssa yhdessä jo lähes 15 vuotta ja hellyyttä osoitetaan hereillä ollessa, eikä öisin. En ymmärrä tilanpuutetta selityksenä tuollaisen heräilyn sietämiselle. Muuttaisin nopsasti isompaan kotiin, niin olennainen osa hyvillä yöunilla on jo ihan yleisterveyteenkin!
Kyllä minä tuossa kohden muuttaisin muualle, tai alkaisin pitämään yövierasta omassa huoneessani.
M39
Muuttaisit muualle, koska et välitä puolisosi terveydestä ja hyvinvoinnista?
Voisi olla syy miksi sulla ei ole kumppania lainkaan