Miltä terve ihastuminen/rakastuminen tuntuu alkusuhteessa?

Nostan 

Ap

Minulla se on aina mennyt melkein heti pakkomielteeksi, eli en tiedä tervettä tapaa.

Olisiko molemminpuolinen kunnioitus ja ystävyys hyvä alku tunteille?

Hyvä kysymys. Olin itsekin pitkään erittäin toksisessa suhteessa, joka johti kohdallani PTSD-diagnoosiin ja monen vuoden toipumisprosessiin. Lisäksi on ollut useampia ihastuskuvioita, joista olen myöhemmin tajunnut, että olen tuntenut vaistomaisesti vetoa tavalla tai toisella kyseenalaisiin miehiin.

Ihastumisiin on minullakin liittynyt voimakasta perhosten lentelyä vatsanpohjassa, mutta toisaalta sen tunteen puutekaan ei ole ollut tae mistään. Pitkäkestoisen suhteen alussa ei ollut tällaista ihastumista, vaan oikeastaan päinvastoin: en tuntenut minkäänlaista vetoa eksää kohtaan, mutta hänen kanssaan oli tosi helppo ja luonteva jutella, ja pikkuhiljaa hän onnistui kietomaan minut myrkylliseen seittiinsä.

Aiemmin tänä vuonna tapasin lyhyesti miehen, joka aiheutti lieviä perhosia vatsanpohjaan, mutta siinäkin tilanteessa mietin lähes pakokauhuisena, oliko kyse siitä, että hänessä oli jotain toksista ja kehoni reagoi tilanteeseen ja vanhat traumat aktivoituivat, vai oliko se vain orastavan ihastuksen kutkuttavaa tunnetta, kun hyvin puoleensavetävä mies osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja katsoi kiinteästi silmiin. Jälkeenpäin tajusin keskustelusta tiettyjä juttuja, jotka viittasivat vahvasti ensimmäiseen vaihtoehtoon, eli mies vedätti minua aika törkeästikin.

Mutta mistä sen tietää, milloin ne perhoset vatsanpohjassa ovat huono juttu ja milloin taas onkin kyseessä ihastus terveeseen, tasapainoiseen ihmiseen? Ja entäs kun ei voi luottaa edes perhosten puuttumiseen, kun sekään ei takaa, että toisen osapuolen kanssa voisi saada turvallisen, hyvän parisuhteen?