Lue keskustelun säännöt.
Kriisit ja lohduttaminen
28.08.2026 |
Tiedän todella monia, joiden on vaikea suhtautua sairastuneisiin tai muun kriisin kohdanneisiin ihmisiin. Eivät yhtään osaa huomioida toisten kriisiä, osa menee ihan lukkoon. Hylätään toinen, jos toinen näyttääkin inhimillisen puolen itsessään.
Tämä johtuu siitä, kun lapsuuskodissa ei ole kohdattu lasten tunteita, ei ole oltu empaattisia ja sairastamista on vähätelty. Aika moni lapsi on kasvanut kodissa, jossa lapsi on saanut sairastaa henkisesti yksin. Tukea ja lohtua ei ole tullut, vaan vanhempi on huolehtinut korkeintaan ruoan yms. Ei ihme, ettei itse osata lohduttaa toisia.
Kommentit (37)
Mulla on ollut tuollainen lapsuus eikä ole mitään ongelmia lohduttaa toista tai tulea kriisissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Vanhemmat sukupolvet, 1950 luvulla ja sitä ennen syntyneet olivat/ovat vahvasti pragmaatikkoja. Ruoka, puhtaus, vaatteet ja katto päänpäällä. That's all.
Tunnekokemukset tai joku tunneajattelu jäi vieraaksi, eikä sitä ymmärretty. Jos lapsi oli surullinen tai tyytymätön, saatettiin vaikka kysyä, että onko sulla kylmä (jos ei ollut, hiin mitä hittoa se siinä sitten vänisee).
Tuolla ikäpolvella oli hyvin hatara kosketus edes omiin tuntesiinsa, jos oli ollenkaan.
Siloinen toimittaja Hannu Karpo kysyi yhdessä haastattelussa 1970 luvulla (arviolta 70-80 vuotiaalta) ikäihmiseltä, mitä tarkoittaa stressi. Sennu vastasi settä stessi on piikkilanka-aika. No, voihan se metaforamielessä sitä ollakin, mutta että näin ne tunteet pitkäti nähtiin ja näin osa luolamihen tasolle jääneistä moderneista ihmisistä näkee nykypäivänäkin. Tunneäly vaan puuttuu, eikä suomalaiset ole koskaan olleet siinä mitenkään erityisen osaavia.
Epäaitous ja kaikki valheellisuus sekoittaa kehon luonnollista toimintaa.
Ja tällöin on myös vaikeampaa ymmärtää kehoa ja itseänsä muutenkin.
Niinpä, sellaista se on. Itse jäin niin monen ikävän asian kanssa ihan yksin 20 vuotta ja nimenomaan lapsena, kunnes itse hain ammattiapua itselleni. Huomaan etten enää oikein itsekään jaksa ja pysty antamaan kovin antoksasti tukea muille. Ihan vain kaikista läheisimmille toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Sepä se ei mitenkään, kun sanot kuitenkin jotain väärin ja kun et sano mitään sekin on väärin. Ihan itse nämä lumihiutaleet on tähän pisteeseen saaneet asiat. Ihmiset kokee paremmaksi vältellä ettei tule niitä jälkipuheita
Niinpä. Minulta kerran töissä yksi 30 vuotta työkaverina ollut mies kysyi, miten hänen pitäisi reagoida kun kuuli että yhden ystävän puoliso oli kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Ei mitään hajua. Aina joku loukkaantuu.
Osa on vinksahtaneita, eivät osaa tukea muita.
Ovatko syynä geenit vai oma valinta?
Ehkä he sairastuvat itse ja tilanne muuttuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä helvettiä tarkoitat lohduttamisella?
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Kyllä se tippuri antibiooteilla paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Sepä se ei mitenkään, kun sanot kuitenkin jotain väärin ja kun et sano mitään sekin on väärin. Ihan itse nämä lumihiutaleet on tähän pisteeseen saaneet asiat. Ihmiset kokee paremmaksi vältellä ettei tule niitä jälkipuheita
Mieti nyt saatana vähän mitä suustasi päästät.
Kun sairastuin parantumattomaan syöpään, yksikin toivotti minulle pikaista paranemista ja toinen sanoi etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta. Arvaa lohduttiko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Ei mitään hajua. Aina joku loukkaantuu.
Voisit aloittaa vaikkapa kysymällä itseltäsi mitä SINÄ haluaisit kuulla jos sairastuisit. Oho, et osaa kuvitella, koska ethän sinä sairastu etkä ainakaan halua ajatella sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa kodissa oli niin että sanottiin että älä itke. Ei se auta nyt mitään. Lapset piti olla hiljaa ku aikuiset puhui. Tai pikemmin huusi toisilleen. Elämä oli vaan selvitymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Sepä se ei mitenkään, kun sanot kuitenkin jotain väärin ja kun et sano mitään sekin on väärin. Ihan itse nämä lumihiutaleet on tähän pisteeseen saaneet asiat. Ihmiset kokee paremmaksi vältellä ettei tule niitä jälkipuheita
Mieti nyt saatana vähän mitä suustasi päästät.
Kun sairastuin parantumattomaan syöpään, yksikin toivotti minulle pikaista paranemista ja toinen sanoi etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta. Arvaa lohduttiko.
Ja sit jos joku kuolee voidaan sanoa ettei taistellut tarpeeksi. Tai päinvastoin, että parantunut taisteli ja toipui.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä tarkoitat lohduttamisella?
Eikö sinulle opetettu kotona mitään inhimillisyyttä muita kohtaan?
ohis
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Minulta kerran töissä yksi 30 vuotta työkaverina ollut mies kysyi, miten hänen pitäisi reagoida kun kuuli että yhden ystävän puoliso oli kuollut.
🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Ei mitään hajua. Aina joku loukkaantuu.
Voisit aloittaa vaikkapa kysymällä itseltäsi mitä SINÄ haluaisit kuulla jos sairastuisit. Oho, et osaa kuvitella, koska ethän sinä sairastu etkä ainakaan halua ajatella sitä.
Saahan sitä lohduttaa muttei se mitään muuta. Ei pidä yliarvioida lohdutuksen voimaa ja niin kai useimmat tunteekin. Tulee vaan noita erilaisia sammakoita.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sairastunutta lohdutetaan?
Esim. olemalla läsnä, pysymällä vierellä, kuuntelemalla jos toinen haluaa puhua, tekemällä asioita joita yhä voidaan tehdä yhdessä. Välittämällä. Normaalia ihmisyyttä.
Mood