Mette-Marit on nyt Norjan kuningatar
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen erään dokumentin Yle Areenasta. Dokumentin aiheena on prinsessa Ingrid Alexandra. Hänestä puhuttiin sanoilla "nuori nainen josta voi tulla Norjan kuningatar". Siis voi tulla JOS tavalliset kansalaiset eivät kyllästy kuningasperheen sekoiluun ja vaadi monarkian lopettamista kansanäänestyksellä. :D
Tuo dokumentti oli muuten Norjan yleisradioyhtiön tuottama. Reportterit ovat heränneet todellisuuteen (monarkian vastustus on lisääntynyt huomattavasti) ja he tietävät, että Haakon voi jäädä viimeiseksi monarkiksi. Hänen jälkeensä ei enää kukaan nouse valtaistuimelle. Monarkia kuolee omaan typeryyteensä. Haakonin ja Meten katastrofaaliseen avioliitto, Epstein-sotkun, Mariuksen rikokset, Märtha Louisen typerä kiukuttelu ja ahneus (hän käyttää prinsessan titteliä taloudellisen edun tavoitteluun). Haakon ei uskalla viheltää peliä poikki eli potkia Metteä ulos ja ottaa Märthä Louiselta titteleitä pois. Hullunmylly jatkuu. Norjan kuningasperhe on kaikista Euroopan hoveista pahimpia. Vain brittien kuningassuku (ex-vaimoaan pettänyt Charles, pedofiili Andrew, valokuvia manipuloiva Kate, väkivaltainen William) on pahempi sirkus kuin Norjan kuningassuku.
Ei tässä muutakaan voi tehdä kuin hakea lisää popcornia. Vuosi 2026 alkaa olla lopuillaan (kolme kuukautta jäljellä) ja joulukuussa pamahtaa taas uusi dokumentti. Norjan kuningasperheen vuosi 2026. Sitä odotellessa katson nuo vanhat dokumentit pois alta ennen kuin ne katoavat Yle Areenasta.Muuten hyvä kirjoitus, mutta et olisi vetänyt mukaan brittihovia. Nyt se kirjoittelu leviää tännekin, mitä on jo toiset alustat väärällään. Brittihoville on useita alustoja muuallakin.
Sun kannattaisi olla hiljaa. Joka kerran kun itse mainitset brittihovin, sä kasvatat todennäköisyyttä sille että brittihovin fanit (Katen ja Meghan fanikerhot) alkaa rellestää tässä ketjussa.
By the way, Norjan hovi ei elä tyhjiössä. Varmasti seuraavat naapurimaan kruunupäiden sekoilua ja ottavat sieltä vaikutteita. Märtha Louise uhriutuu kuin Harry ja Meghan. Poppamies uhriutuu kuin Meghan (rasismiulinaa) ja Mette on kevytversio prinssi Andrew'sta.
Minähän en ensimmäisenä brittihovia maininnut.
Vierailija kirjoitti:
Märtha Louise on taas vauhdissa. Hän haluaa lisää rahaa. Nyt hän haastaa oikeuteen joukon ihmisiä, joilta hän vaatii 80 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Kyllä tuli selväksi, että prinsessa ja poppamies ovat köyhiä. Märtha Louise ei voi kerjätä rahaa omalta isältään (isä kuoli tänä vuonna) joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää uhriutuminen ja oikeusjutut. Sama sirkus nähtiin jo lähinaapurissa (Iso-Britannia) kun prinssi Harry ja Meghan ryhtyivät rahastamaan oikeudenkäynneillä. Harry taisi hävitä juttunsa. Toivottavasti myös Märtha Louise häviää ja joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä.
https://www.theguardian.com/us-news/2026/oct/06/norway-princess-martha-…
Martta joutui myymään kesäasuntonsa jo vuosia sitten rahapulassaan. Ei saa hovista määrärahaa, koska ei ole työskentelevä kuninkaallinen. Harald maksoi määrärahaa, nyt ilmeisesti saa isältään perintöäkin. Oikeudenkäynnin käynnistäjä on shamaani, mutta taitaa hävitä jutun, koska ne ihmiset ovat puhuneet totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Märtha Louise on taas vauhdissa. Hän haluaa lisää rahaa. Nyt hän haastaa oikeuteen joukon ihmisiä, joilta hän vaatii 80 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Kyllä tuli selväksi, että prinsessa ja poppamies ovat köyhiä. Märtha Louise ei voi kerjätä rahaa omalta isältään (isä kuoli tänä vuonna) joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää uhriutuminen ja oikeusjutut. Sama sirkus nähtiin jo lähinaapurissa (Iso-Britannia) kun prinssi Harry ja Meghan ryhtyivät rahastamaan oikeudenkäynneillä. Harry taisi hävitä juttunsa. Toivottavasti myös Märtha Louise häviää ja joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä.
https://www.theguardian.com/us-news/2026/oct/06/norway-princess-martha-…Martta joutui myymään kesäasuntonsa jo vuosia sitten rahapulassaan. Ei saa hovista määrärahaa, koska ei ole työskentelevä kuninkaallinen. Harald maksoi määrärahaa, nyt ilmeisesti saa isältään perintöäkin. Oikeudenkäynnin käynnistäjä on shamaani, mutta taitaa hävitä jutun, koska ne ihmiset ovat puhuneet totta.
Märtha Louisella on hyvin menestyvä vaatebisnes.
Haakon tapaa huomenna presidentti Stubbin, joka käy Norjassa työvierailulla.
Kuningashuoneen lehdistötiedote tänään - Mette-Marit ei juurikaan osallistu virallisiin tilaisuuksiin ennen ensi kesää:
Kuningashuone palaa viralliseen ohjelmaan hovissa vietetyn suruajan jälkeen
Hovissa vietetyn suruajan päätyttyä 9. lokakuuta kuninkaalliset palaavat nyt asteittain virallisten tehtävien pariin.
Perustuslaillisten velvollisuuksien ja säännöllisten edustustehtävien lisäksi Hänen Majesteettinsa kuningas tekee lähiaikoina teemavierailuja, joissa keskitytään yhteiskunnan keskeisiin osa-alueisiin, kuten demokratiaan, luontoon ja ympäristöön, elinkeinoelämään, maanpuolustukseen sekä osallisuuteen. Kuningas järjestää syksyn ja talven aikana myös tapaamisia eri yhteiskunnan sektoreita edustavien ryhmien kanssa.
Syksyn ja talven aikana ei järjestetä suuria virallisia kiertueita tai valtiovierailuja. Vallanvaihdokseen liittyvät muutokset tarkoittavat, että merkittävä osa ajasta käytetään lähiaikoina sisäisiin prosesseihin.
Hänen Majesteettinsa kuningatar jatkaa kuntoutusta keuhkonsiirron jälkeen eikä pääsääntöisesti osallistu virallisiin tilaisuuksiin ennen ensi kesää.
Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa kruununprinsessa Ingrid Alexandra asettaa opinnot edelleen etusijalle ja osallistuu vain valikoituihin virallisiin tilaisuuksiin ennen paluutaan Australiaan lukukauden alkaessa helmikuussa.
Kuningatar Sonja jatkaa virallisten tehtävien hoitamista kuningashuoneen edustajana.
https://www.kongehuset.no/presse/pressemeldinger/kongehuset-gjenopptar-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Märtha Louise on taas vauhdissa. Hän haluaa lisää rahaa. Nyt hän haastaa oikeuteen joukon ihmisiä, joilta hän vaatii 80 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Kyllä tuli selväksi, että prinsessa ja poppamies ovat köyhiä. Märtha Louise ei voi kerjätä rahaa omalta isältään (isä kuoli tänä vuonna) joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää uhriutuminen ja oikeusjutut. Sama sirkus nähtiin jo lähinaapurissa (Iso-Britannia) kun prinssi Harry ja Meghan ryhtyivät rahastamaan oikeudenkäynneillä. Harry taisi hävitä juttunsa. Toivottavasti myös Märtha Louise häviää ja joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä.
https://www.theguardian.com/us-news/2026/oct/06/norway-princess-martha-…Martta joutui myymään kesäasuntonsa jo vuosia sitten rahapulassaan. Ei saa hovista määrärahaa, koska ei ole työskentelevä kuninkaallinen. Harald maksoi määrärahaa, nyt ilmeisesti saa isältään perintöäkin. Oikeudenkäynnin käynnistäjä on shamaani, mutta taitaa hävitä jutun, koska ne ihmiset ovat puhuneet totta.
Märtha Louisen verotettavat tulot olivat norjalaislehtien mukaan vuonna 2024 n. 131 100 € ja omaisuus 2 720 100 €.
Vierailija kirjoitti:
Kuningashuoneen lehdistötiedote tänään - Mette-Marit ei juurikaan osallistu virallisiin tilaisuuksiin ennen ensi kesää:
Kuningashuone palaa viralliseen ohjelmaan hovissa vietetyn suruajan jälkeen
Hovissa vietetyn suruajan päätyttyä 9. lokakuuta kuninkaalliset palaavat nyt asteittain virallisten tehtävien pariin.Perustuslaillisten velvollisuuksien ja säännöllisten edustustehtävien lisäksi Hänen Majesteettinsa kuningas tekee lähiaikoina teemavierailuja, joissa keskitytään yhteiskunnan keskeisiin osa-alueisiin, kuten demokratiaan, luontoon ja ympäristöön, elinkeinoelämään, maanpuolustukseen sekä osallisuuteen. Kuningas järjestää syksyn ja talven aikana myös tapaamisia eri yhteiskunnan sektoreita edustavien ryhmien kanssa.

Nyt heräsi epäilys, mitä siellä taas salaillaan. En usko yhtään Norjan kuningashuoneen tiedotteisiin. Onko entinen kruununprinsessa mahdollisesti vasta nyt menossa leikkaukseen, aikaisempi aikataulu tuntuikin liian hyvältä ollakseen totta.
Vierailija kirjoitti:
Kuningashuoneen lehdistötiedote tänään - Mette-Marit ei juurikaan osallistu virallisiin tilaisuuksiin ennen ensi kesää:
Kuningashuone palaa viralliseen ohjelmaan hovissa vietetyn suruajan jälkeen
Hovissa vietetyn suruajan päätyttyä 9. lokakuuta kuninkaalliset palaavat nyt asteittain virallisten tehtävien pariin.Perustuslaillisten velvollisuuksien ja säännöllisten edustustehtävien lisäksi Hänen Majesteettinsa kuningas tekee lähiaikoina teemavierailuja, joissa keskitytään yhteiskunnan keskeisiin osa-alueisiin, kuten demokratiaan, luontoon ja ympäristöön, elinkeinoelämään, maanpuolustukseen sekä osallisuuteen. Kuningas järjestää syksyn ja talven aikana myös tapaamisia eri yhteiskunnan sektoreita edustavien ryhmien kanssa.
Syksyn ja talven aikana ei järjestetä suuria virallisia kiertueita tai valtiovierailuja. Vallanvaihdokseen liittyvät muutokset tarkoittavat, että merkittävä osa ajasta käytetään lähiaikoina sisäisiin prosesseihin.
Hänen Majesteettinsa kuningatar jatkaa kuntoutusta keuhkonsiirron jälkeen eikä pääsääntöisesti osallistu virallisiin tilaisuuksiin ennen ensi kesää.
Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa kruununprinsessa Ingrid Alexandra asettaa opinnot edelleen etusijalle ja osallistuu vain valikoituihin virallisiin tilaisuuksiin ennen paluutaan Australiaan lukukauden alkaessa helmikuussa.
Kuningatar Sonja jatkaa virallisten tehtävien hoitamista kuningashuoneen edustajana.
https://www.kongehuset.no/presse/pressemeldinger/kongehuset-gjenopptar-…
No, tottakai ysikymppinen Sonja hoitaa Metten tehtävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Märtha Louise on taas vauhdissa. Hän haluaa lisää rahaa. Nyt hän haastaa oikeuteen joukon ihmisiä, joilta hän vaatii 80 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Kyllä tuli selväksi, että prinsessa ja poppamies ovat köyhiä. Märtha Louise ei voi kerjätä rahaa omalta isältään (isä kuoli tänä vuonna) joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää uhriutuminen ja oikeusjutut. Sama sirkus nähtiin jo lähinaapurissa (Iso-Britannia) kun prinssi Harry ja Meghan ryhtyivät rahastamaan oikeudenkäynneillä. Harry taisi hävitä juttunsa. Toivottavasti myös Märtha Louise häviää ja joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä.
https://www.theguardian.com/us-news/2026/oct/06/norway-princess-martha-…Martta joutui myymään kesäasuntonsa jo vuosia sitten rahapulassaan. Ei saa hovista määrärahaa, koska ei ole työskentelevä kuninkaallinen. Harald maksoi määrärahaa, nyt ilmeisesti saa isältään perintöäkin. Oikeudenkäynnin käynnistäjä on shamaani, mutta taitaa hävitä jutun, koska ne ihmiset ovat puhuneet totta.
Märtha Louisella on hyvin menestyvä vaatebisnes.
Missä muka? Ei kait henkimaailman kanssa seurusteleva voi mitään niin maallista kehittää ja myydä.
Vierailija kirjoitti:
Historiallinen päivä, kuningas Haakon avaa Suurkäräjät ensimmäisen kerran, seuranaan kruununprinsessa Ingrid Alexandra.
Vaikka on elossa oleva vaimo, kuningatar? Kaipa tuo nyt olisi siellä vaikka sen aikaa voinut seisoskella. Jotain muuta tässä taas on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen erään dokumentin Yle Areenasta. Dokumentin aiheena on prinsessa Ingrid Alexandra. Hänestä puhuttiin sanoilla "nuori nainen josta voi tulla Norjan kuningatar". Siis voi tulla JOS tavalliset kansalaiset eivät kyllästy kuningasperheen sekoiluun ja vaadi monarkian lopettamista kansanäänestyksellä. :D
Tuo dokumentti oli muuten Norjan yleisradioyhtiön tuottama. Reportterit ovat heränneet todellisuuteen (monarkian vastustus on lisääntynyt huomattavasti) ja he tietävät, että Haakon voi jäädä viimeiseksi monarkiksi. Hänen jälkeensä ei enää kukaan nouse valtaistuimelle. Monarkia kuolee omaan typeryyteensä. Haakonin ja Meten katastrofaaliseen avioliitto, Epstein-sotkun, Mariuksen rikokset, Märtha Louisen typerä kiukuttelu ja ahneus (hän käyttää prinsessan titteliä taloudellisen edun tavoitteluun). Haakon ei uskalla viheltää peliä poikki eli potkia Metteä ulos ja ottaa Märthä Louiselta titteleitä pois. Hullunmylly jatkuu. Norjan kuningasperhe on kaikista Euroopan hoveista pahimpia. Vain brittien kuningassuku (ex-vaimoaan pettänyt Charles, pedofiili Andrew, valokuvia manipuloiva Kate, väkivaltainen William) on pahempi sirkus kuin Norjan kuningassuku.
Ei tässä muutakaan voi tehdä kuin hakea lisää popcornia. Vuosi 2026 alkaa olla lopuillaan (kolme kuukautta jäljellä) ja joulukuussa pamahtaa taas uusi dokumentti. Norjan kuningasperheen vuosi 2026. Sitä odotellessa katson nuo vanhat dokumentit pois alta ennen kuin ne katoavat Yle Areenasta.Muuten hyvä kirjoitus, mutta et olisi vetänyt mukaan brittihovia. Nyt se kirjoittelu leviää tännekin, mitä on jo toiset alustat väärällään. Brittihoville on useita alustoja muuallakin.
Sun kannattaisi olla hiljaa. Joka kerran kun itse mainitset brittihovin, sä kasvatat todennäköisyyttä sille että brittihovin fanit (Katen ja Meghan fanikerhot) alkaa rellestää tässä ketjussa.
By the way, Norjan hovi ei elä tyhjiössä. Varmasti seuraavat naapurimaan kruunupäiden sekoilua ja ottavat sieltä vaikutteita. Märtha Louise uhriutuu kuin Harry ja Meghan. Poppamies uhriutuu kuin Meghan (rasismiulinaa) ja Mette on kevytversio prinssi Andrew'sta.
Että, Metten ja Mariuksen käytös on apinoitu brittihovista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Märtha Louise on taas vauhdissa. Hän haluaa lisää rahaa. Nyt hän haastaa oikeuteen joukon ihmisiä, joilta hän vaatii 80 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Kyllä tuli selväksi, että prinsessa ja poppamies ovat köyhiä. Märtha Louise ei voi kerjätä rahaa omalta isältään (isä kuoli tänä vuonna) joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää uhriutuminen ja oikeusjutut. Sama sirkus nähtiin jo lähinaapurissa (Iso-Britannia) kun prinssi Harry ja Meghan ryhtyivät rahastamaan oikeudenkäynneillä. Harry taisi hävitä juttunsa. Toivottavasti myös Märtha Louise häviää ja joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä.
https://www.theguardian.com/us-news/2026/oct/06/norway-princess-martha-…Martta joutui myymään kesäasuntonsa jo vuosia sitten rahapulassaan. Ei saa hovista määrärahaa, koska ei ole työskentelevä kuninkaallinen. Harald maksoi määrärahaa, nyt ilmeisesti saa isältään perintöäkin. Oikeudenkäynnin käynnistäjä on shamaani, mutta taitaa hävitä jutun, koska ne ihmiset ovat puhuneet totta.
Märtha Louisen verotettavat tulot olivat norjalaislehtien mukaan vuonna 2024 n. 131 100 € ja omaisuus 2 720 100 €.
...ja Haakonin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen erään dokumentin Yle Areenasta. Dokumentin aiheena on prinsessa Ingrid Alexandra. Hänestä puhuttiin sanoilla "nuori nainen josta voi tulla Norjan kuningatar". Siis voi tulla JOS tavalliset kansalaiset eivät kyllästy kuningasperheen sekoiluun ja vaadi monarkian lopettamista kansanäänestyksellä. :D
Tuo dokumentti oli muuten Norjan yleisradioyhtiön tuottama. Reportterit ovat heränneet todellisuuteen (monarkian vastustus on lisääntynyt huomattavasti) ja he tietävät, että Haakon voi jäädä viimeiseksi monarkiksi. Hänen jälkeensä ei enää kukaan nouse valtaistuimelle. Monarkia kuolee omaan typeryyteensä. Haakonin ja Meten katastrofaaliseen avioliitto, Epstein-sotkun, Mariuksen rikokset, Märtha Louisen typerä kiukuttelu ja ahneus (hän käyttää prinsessan titteliä taloudellisen edun tavoitteluun). Haakon ei uskalla viheltää peliä poikki eli potkia Metteä ulos ja ottaa Märthä Louiselta titteleitä pois. Hullunmylly jatkuu. Norjan kuningasperhe on kaikista Euroopan hoveista pahimpia. Vain brittien kuningassuku (ex-vaimoaan pettänyt Charles, pedofiili Andrew, valokuvia manipuloiva Kate, väkivaltainen William) on pahempi sirkus kuin Norjan kuningassuku.
Ei tässä muutakaan voi tehdä kuin hakea lisää popcornia. Vuosi 2026 alkaa olla lopuillaan (kolme kuukautta jäljellä) ja joulukuussa pamahtaa taas uusi dokumentti. Norjan kuningasperheen vuosi 2026. Sitä odotellessa katson nuo vanhat dokumentit pois alta ennen kuin ne katoavat Yle Areenasta.Muuten hyvä kirjoitus, mutta et olisi vetänyt mukaan brittihovia. Nyt se kirjoittelu leviää tännekin, mitä on jo toiset alustat väärällään. Brittihoville on useita alustoja muuallakin.
Sun kannattaisi olla hiljaa. Joka kerran kun itse mainitset brittihovin, sä kasvatat todennäköisyyttä sille että brittihovin fanit (Katen ja Meghan fanikerhot) alkaa rellestää tässä ketjussa.
By the way, Norjan hovi ei elä tyhjiössä. Varmasti seuraavat naapurimaan kruunupäiden sekoilua ja ottavat sieltä vaikutteita. Märtha Louise uhriutuu kuin Harry ja Meghan. Poppamies uhriutuu kuin Meghan (rasismiulinaa) ja Mette on kevytversio prinssi Andrew'sta.Minähän en ensimmäisenä brittihovia maininnut.
Kuka käski sinun jatkaa brittihovista puhumista sen jälkeen, kun joku toinen ohimennen (yksi tai kaksi lausetta) mainitsi brittihovin? Sinun jankutuksesi takia muut kiinnittävät nyt entistä enemmän huomiota siihen, että Norjan ja Britannian hovit ovat samassa kusessa. Mette on "Epsteinin Enkeli" ja Märthä Louise miehineen uhriutuu kuin Meghan/Harry.
Niin, se Märthä Louisen oikeusjuttu oli muuten tänään suomalaisessa lehdessä. Helsingin Sanomat, muistaakseni.

Prinsessa ja šamaanipuoliso vaativat läheisiltään kymmeniä miljoonia
https://www.hs.fi/maailma/art-2000012325134.html
Norjan uuden kuninkaan (Hölmö-Haakon) sisko osaa kyllä paskoa hovin maineen. Ei tässä tarvittaisi Metteä tai Mariusta enää lisämausteeksi. Mutta kun herra Hölmö-Haakon halusi väkisin naida Meten, jolla on äpärälapsi entisestä suhteesta huumerikollisten kanssa. Sitä saa mitä tilaa. :D
Kuninkaallinen avioliitto kaikilla mausteilla. Haakon olisi voinut naida jonkun kesyn aatelistytön joka sai hyvän kotikasvatuksen heti syntymästä lähtien. Nämä lapset eivät sekoile iltaisin pitkin kaupunkia, käytä katuhuumeita eivätkä synnytä vahinkolapsia narkkarimiehille.
Norjan hovi joutuu valkopesemään Metteä niin rajusti, että koko monarkia muuttuu parodiaksi. Tää perhe on sketsikamaa. Marius ja heitä suojeleva Haakon. Täysjärkinen mies olisi pannut vaimon ulos (avioero vireille) viimeistään silloin, kun kävi ilmi että Mette oli hengaillut Epsteinin kanssa ja valehdellut, että "se oli vaan yksi tapaaminen, vain yksi sähköposti".
Vain, vain, vain. Tällä sanalla voi saada raiskauksen kuulostamaan melkein oikeutetulta. "Marius ei ole paha poika, se nyt vaan raiskailee tyttöystäviä koska Mette ja Haakon eivät opettaneet käytöstapoja." Panee miettimään, miten umpisurkea lastenhoitaja (supernanny) Haakonilla oli kun Mariukselle ei opetettu kuria. Ja miten tuo Marius on vaikuttanut sisarensa Ingrid Alexandran mielenterveyteen ja arvomaailmaan?
Haakonin poika (biologinen poika) Sverre Magnus lähtee ulkomaille opiskelemaan. Eipä tullut yllätyksenä tuo. Ingrid Alexandra lähti Australiaan, mutta jätti opinnot kesken ja ryntäsi kotiin "tukemaan keuhkosairasta äitiään".
Marius hengailee jossain Norjassa. En tiedä onko vankilassa vai kotiarestissa. Mette varmasti saa "lohtua pojastaan". 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Historiallinen päivä, kuningas Haakon avaa Suurkäräjät ensimmäisen kerran, seuranaan kruununprinsessa Ingrid Alexandra.
Vaikka on elossa oleva vaimo, kuningatar? Kaipa tuo nyt olisi siellä vaikka sen aikaa voinut seisoskella. Jotain muuta tässä taas on.
Mette-Marit on päättänyt saikuttaa pari vuotta putkeen. Niin kuin naapurimaan prinsessa Kate Middleton, joka järjesti suurta draamaa pienestä asiasta (precancerous cells eli syövän esiaste).
Vierailija kirjoitti:
Haakonin poika (biologinen poika) Sverre Magnus lähtee ulkomaille opiskelemaan. Eipä tullut yllätyksenä tuo. Ingrid Alexandra lähti Australiaan, mutta jätti opinnot kesken ja ryntäsi kotiin "tukemaan keuhkosairasta äitiään".
Marius hengailee jossain Norjassa. En tiedä onko vankilassa vai kotiarestissa. Mette varmasti saa "lohtua pojastaan". 😆
Sverre Magnus ei lähde yhtään mihinkään, vaan on opiskellut Lissabonissa jo kuukauden, matkusti sinne heti kuningas Haraldin hautajaisten jälkeen. Marius ei hengaile yhtään missään, vaan on edelleen tutkintavankeudessa ja kotiarestissa kotonaan Skaugumissa elektronisen nilkkapannan kanssa. Hän ei voi poistua kodistaan muuta kuin kolmeksi tunniksi päivässä kuningasparin taloon, joka on lähistöllä-