Lue keskustelun säännöt.
Vanhanaikaista, että jompikumpi muuttaa sukunimensä avioituessaan
27.08.2026 |
Tietysti ymmärrän sen, että patriarkalisessa yhteiskunnassa, kun kerran pidettiin miestä perheen päänä (!) oli vuosisatoja tapana naisen jättää sukunimensä (oikeastaan sukunsa) mennessään ,,miehelään‘‘ . Mutta nykyään? Oletteko sitä mieltä, että vain yhteinen sukunimi tarkoittaa oikeata liittoa naisen ja miehen välillä? Eikö voitaisi vain antaa kaikkien pitää sukunimensä? Mitä haittaa siitä olisi?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli kiva kun vaimo otti minun sukunimeni. En olisi kyllä osannut muuta ajatellakaan, mutta onneksi tarvinnut edes miettiä tai keskustella. Tapahtui ihan itsestään.
Koin sen rakkauden ja sitoutumisen osoituksena ja vaimoni sai varmasti vastavuoroisesti paljon takaisin kun ei hänen tarvitse miettiä sitoutumistani.
Tasavertaisia ja arvoisia ollaan eikä minun mielipiteeni ole tärkeämpi kuin vaimonkaan. Loppuun asti ollaan yhdessä.
Näin varmasti teillä ja monilla muilla, eikä ole tarkoitus kyseenalaistaa.
Jäi vain ihmetyttämään tuo perustelu, että vaimosi saa paljon takaisin, kun hänen ei tarvitse miettiä sinun sitoutumistasi. Mitä tarkoitat? Ethän sinä osoittanut sitoutumistasi ottamalla vaimon nimeä. Mitä hän konkreettisesti tai symbolisesti saa takaisin?
Se on tunne. Meistä tuli enemmän kuin kaksi erillistä ihmistä. Hänen ei tarvinnut enää etsiä, eikä pelätä että menen pois.
En ole koskaan pelännyt mieheni menevän pois. Mutta jos pelkäisin, pelkäisin kyllä ihan riippumatta omasta nimestäni. Se, että tekee asioita saadakseen toisen jäämään, harvoin toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä naisena enää ottaisi miehen nimeä, kun erot ovat niin yleisiä ja tulevat niin pian, super ärsyttävä kantaa sitten sitä typerän exän nimeä tai vaihtaa nimeä taas uudestaan ja taas hirveä 3 vuoden rumba pyöritellä sitä byrokratiaa ja papereita ympäriinsä.
On se yhteinen nimi aina parempi kuin yhdistelmä nimet, jotka ovat se kaikkein juntein ja mauttomin tapa.
Omissa nimissä pitäisi vain aina mennä sitten niin, että lapsen sukunimi tulee sukupuolen mukaan, pojat saavat isän sukunimen, tytöt äidin...sitten näitä outoja sukupuolia eli jotain fiikuksia ja kameleita ja mitä niitä kaiken näkösii on, niihin en osaa sanoa mitään???
Aika heikoilta vaikuttaa aika monen tähän ketjuun kommentoivien liitot, jos yhteenkuuluvuutta pitää pönkittää sillä, mikä sukunimi kenelläkin on.
Minä otin mieheni nimen naimisiin mennessä. Syynä se, että halusin yhteisen nimen koko perheelle (meillä oli jo lapsi siinä vaiheessa). Omalla tyttönimelläni ei ollut mitään vuosisataisia perinteitä - itse asiassa isoisäni taisi olla ensimmäinen, jolla se nimi oli, joten ei ollut mitään xxxx-sukua, johon olisin identifioitunut ja nimi oli kuitenkin hyvin yleinen, joten samannimisiä ei-sukulaisia oli ja on pilvin pimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani erosivat, mutta äiti piti isän nimen kun oli siihen tottunut. Vanhempani olivat todella riitaisia ihmisiä suhteen aikana ja sen jälkeen, mutta silti pidin siitä että kaikilla perheenjäsenillä oli sama sukunimi käytössä.
Niin on nyt minunkin lapsillani sama nimi kuin vanhemmillaan. Kaksoisnimistä en pidä enkä miestä saanut sukunimeäni ottamaan, joten minä otin sitten hänen sukunimensä avioliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Mies on perheenpää hengellisessä mielessä, jos ap Raamattua taas koittaa solvata. Se, että ihmiset ovat senkin asian muuttaneet muuksi, ei ole Jumalan, Raamatun eikä kristinuskon vika, vaan ihmisten oma vika.
Ja kyllä minä ainakin kannatan sitä. että on saman sukunimi koko perheellä. Sellainen perhe, jossa isä on vaikka Jantusen Jari, äiti Karppisen Kirsi, tytär naisen ex-puolison mukaan Tossavaisen Liisa ja poika Jantusen Niilo, koska on Jantusen kanssa tehty, niin kyllä se vasta sekava nimisetti on.
Mitä tähänkin piti jotain jeesusjuttua sekoittaa? Tuollaista sukunimikäytäntöä ei ollut olemassa Jeesuksen aikaan. Eikä vieläkään esimerkiksi maissa, jotka ovat huomattavasti uskonnollisempia kuin Suomi (esimerkiksi Espanja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko naimisiinmeno on vanhanaikaista.
Vierailija kirjoitti:
Aika heikoilta vaikuttaa aika monen tähän ketjuun kommentoivien liitot, jos yhteenkuuluvuutta pitää pönkittää sillä, mikä sukunimi kenelläkin on.
Millä sitä pitäisi sitten pönkittää? Ei kai yhteinen nimi sulje pois muita tapoja osoittaa yhteenkuuluvuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä voisin vaihtaa. Vihaan mun sukunimeä
Tätini vaihtoi sukunimensä kyllästyttyään neuvolassa aina kysymyksiin siitä, kenen lapsia hän sinne oli tuomassa. Lapsilla kun oli isänsä nimi ja tädillä oli vielä omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut kauheaa, jos olisin joutunut pitämään tyttönimeni. Naimisiinmenon hienoimpia asioita oli, että pääsin eroon juoppoisäni sukunimestä, joka oli vielä rumakin.
Se on tunne. Meistä tuli enemmän kuin kaksi erillistä ihmistä. Hänen ei tarvinnut enää etsiä, eikä pelätä että menen pois.