Huutonaurua Rydmanin lippikselle, Sebu Tynkkynen aikoo adoptoida useamman lapsen Mosambikin orpokodeista
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen (ps) kertoo sosiaalisessa mediassa hänen ja puoliso Alan Da Silvan adoptiohaaveiden etenemisestä.
Tynkkynen kertoo muun muassa Facebookissa, että pariskunta on vieraillut ensimmäistä kertaa orpokodissa Mosambikissa eteläisessä Afrikassa.
Vaikka alun perin suunnitelmissa oli lähtökohtaisesti kaksi lasta, pohtii pariskunta nyt kokemuksesta vaikuttuneena, voisivatko he antaa kodin useammallekin lapselle.
– Tänään näin Alanissa isän sydämen. Nyt mietimme, voisimmeko sittenkin auttaa useampaa, Tynkkynen toteaa.
Tynkkysen päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Osa kritisoi poliitikkoa kaksinaismoralismista.
Kommentit (72)
Minkälaatuista kehitysapua vasentuneet antavat omasta puolestaan?
Miksi Tynkkynen ei elä niin kuin opettaa?
Vierailija kirjoitti:
Persu tuo lisää afrikkalaisia Suomeen. 🤣
Lähes kenelläkään persulla ei ole mitään vastaan vaikkapa sellaista tummaa tai minkä tahansa väristä tai maalaista, jos tämä on suomen tapojen mukaan suomalaiseen kulttuuriin kasvatettu ja henkilö osaa käyttäytyä sen mukaan.
Mutta jos haluaa rikolliset ja pummit pois maasta (jotka ovat pääsääntöisesti afrikan/lähi-idän maista) ja se on röösismiä, sitten olen rösisti itsekin.
Kotimaisiin rikollisiin suhtaudun niin, että tietty määrä niitä on ja on aina ollut mutta turha niitä on varta vasten tänne lisää tuoda, kuten nyt tehdään.
Tynkkynen ottaa nyt kaikki ehkäisy välineet mukaan Mosambikiin.
Näissä menee aina vasut paniikkiin 😅 Kun se isoon ääneen huudettu rasisti ei olekaan rasisti.
Rikollisten karkotus ei ole rasismia!!
Vierailija kirjoitti:
Näissä menee aina vasut paniikkiin 😅 Kun se isoon ääneen huudettu rasisti ei olekaan rasisti.
Rikollisten karkotus ei ole rasismia!!
Sebu on tuomittu rikollinen. Ei hän mitään adoptiolasta saa. Pelkkä propagandatemppu
Annetaanko Afrikasta lapsia adoptioon homoparille, nehän on aika konservatiivisia siellä? Ylipäätään homoille ei pitäisi antaa varsinkaan poikalapsia adoptioon, hyväksikäytön vaara on suuri.
Vierailija kirjoitti:
Ryhtyykö bensamauri kummiksi?
Erehdyt nyt uskonnosta . Tynkkynen on helluntailainen eikä he kasta vauvoja eikä heillä ole kummeja ollenkaan . Älkää ikinä mennä uudestaan kasteille !
Vierailija kirjoitti:
Annetaanko Afrikasta lapsia adoptioon homoparille, nehän on aika konservatiivisia siellä? Ylipäätään homoille ei pitäisi antaa varsinkaan poikalapsia adoptioon, hyväksikäytön vaara on suuri.
Sellaista suvaitsevaisuutta siellä. Vasentuneiden rehelliset mielipiteet ponnahtavat esiin, kun on kyse persuista.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta näkee, että Perussuomalaiset eivät ole ulkomaalaisvastaisia vaan ulkkisrikollisvastaisia.
Ilmankos Tynkkynen ei päässyt Britteihin, kun sielläkin ollaan vaan ulkkisrikollisvastaisia.
Tynkkysen neljä viharikostuomiota estävät adoption. Aikoo mitä aikoo, aikomukseksi jää.
Persut on pelkkiä pöljiä fasisteja. Nyt näemme miten puolue romahti Halla-aholaisten käsissä junttipuolueesta kasaksi rikollista paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaakos Tynkkynen muuttaa siiten Mosambikiin? Kun kerran "niiden" pitää lähteä kotiin...eihän tänne sitten saa tulla niitä "muita"
On hieman eri asia kasvattaa lapsi suomalaisen toimesta suomalaiseen yhteiskuntaan, kun ottaa aikuisia ja tänne sopeutumishaluttomia ihmisiä.
Onko Tynkkynen sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan?
Ei ole sopeutunut. Meillä sopeutuneilla ei ole rikosrekisteriä. Sebastian Tynkkynen on toistuvasti tuomittu rikoksen uusija.
Afrikka on tekemässä sopimusta, jossa lapsia ei adoptoida sateenkaari pareille. Etelä-Afrikka eri mieltä, mutta he lakkauttavat orpokoteja ja antavat rahaa suoraan perheille. Tuskin nuo ehtivät mitään adoptoida.
Send them back sitten vaan.
Aikooks Sebu joksku Suomen Octomommyks?
Vierailija kirjoitti:
Näissä menee aina vasut paniikkiin 😅 Kun se isoon ääneen huudettu rasisti ei olekaan rasisti.
Rikollisten karkotus ei ole rasismia!!
Tynkkynen on todistetusti kirjoituksistaan tuomittu full-hd rasisti.
Joo. Ja ensi vuonna tuollaiset lippushemmot ovat taas pokkana karkkikoriensa kanssa kosiskel emassa äänestäjiä.
Miten noi kehtaa!!!!!
TYNKKYNEN VIE NYT SINNE KONDOMEJA JA EHKÄISYPILLEREITÄ JA KESKEYTYS PILLEREITÄ .