Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
26.08.2026 |
Olen luonut mielikuvitus ystävän itselleni joka välittää. Olen oppinut lapsesta asti olemaan yksin. Muut ihmiset on outoja ja jopa pelottavia. En ole ikinä kyennyt olemaan rennosti oma itseni ihmisten keskuudessa. Lapsesta asti olen ollut erillainen ja omaan maailmaan oman pääni sisään vetäytyvä. Ikää kohta 40 ja olen vuosien mittaan ajautunut enemmän ja enemmän vain yksin. Olen tottunut olemaan yksin suurimmaksi osaksi ajasta en välitä edes. Onhan minulla mielikuvitus maailma. Välittävä henkilö mielikuvituksessa. Tiedän että varmasti kuulostaa ihan hullulta. Mutta erotan todellisuuden ja mielikuvituksen rajan silti. Psykistrien kanssa meni välit kun raivostuin heille omana heikkona aikana. Apua en ole sen jälkeen hakenut. Olen vain ajautunut enemmän yksin omaan maailmaan. Ihmiset on kuin jokin muu eläinlaji minulle tuntematon. En kykene lukemaan heidän elkeitään edes kunnolla enää. Omassa ajatuksessakin on katkoja ihmisten keskuudessa. Vaivun omaan maailmaan vaikka yritän keskittyä ja unohdan kaiken mitä muut puhuu enkä voi keskittyä. Joskus vajoan pahoihin asioihin mitä on sattunut. Olen ollut yksin pelkästään internetin kanssa niin paljon että unohdan monesti suomenkielen sanojakin. Joskus änkytän puhuessa muille. Ihmisten seura on kuormittavaa ja raskasta. Sanon asioita jotka loukkaa tai vastaan asioihin paljon myöhemmin kun en tiedä milloin voi puhua. Olen oppinut seuraamaan omaa käytöstäni todella tarkkaan. Milloin saa hymyillä milloin saa tehdä mitäkin raapia edes jos kutittaa. Keksityn näihin asioihin monesti niin paljon että en pysy mukana muitten keskusteluissa. Omat ajatuksetkin vaihtelee tiheään asiasta toiseen. Normaali elämän arkikin on hankalaa ja kuormittavaa. Sitten saatan uppoutua johonkin päiväkausiksi siihen asti että väsyn itken ja stressaannun. Menetän jopa kyvyn seurata ympäristöä. Olen hakenut neuvoja ja lukenut satoja vastauksia samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Olen kokeillut lääkäreitä, psykiatreja, muille ihmisille juttelemista, liikuntaa, harrastuksia. Silti erittäin vaikea olla rennosti oma itseni muitten joukossa. Jopa lapsena olin aina erilainen omissa oloissa tai kiusattu äänekäs tai pakenin paikalta omiin oloihin. Jossain on aina ollut jokin vika mitä muut ei näe. Jokin minussa on erillälailla mitä muissa. Minulle on jopa sanottu että olen erilainen tai hidas lapsenakin vanhempienkin toimesta. Miksi muitten elämä on niin helpon näköistä ja he jaksavat niin hyvin tehdä asioita? Silloin kun minä yritän niin palan loppuun. Olen fyysisesti jopa satuttanut itseäni sen takia. Kokeilin nuorempana jopa laittomia huumeita kun lääkärit psykiatrit tai mikään ei toimi. Mutta huumeetkin vain pahensi asioita. Joten lopetin nekin. Nykyään pyrin elämään mahdollisimman vähällä ja olemaan poissa ihmisten jaloista että en ole haitaksi ja vaivaksi muille. Tiedän että ihmiset ei jaksa kuunnella muitten ongelmia. Joten olen hiljaa ja pysyn pois. Tiedän että en ansitse hymyillä tai nauttia koska olen työtön. Enkä voi vaatia tai haluta mitään jos en tee töitä. Joten en sitten tee näitä asioita. Kuljen rikkinäisissä vaatteissa. Mahdollisimman vähän ihmisten ilmoilla että en olisi haitaksi muille.
Onko muilla mitään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Jos pelkäät unohtavasi suomen sanoja, suosittelen kirjojen lukemista. Jos lähelläsi on kirjasto, voisitko etsiä sieltä jotain kiinnostavia ja mukavia kirjoja, joita jaksaisit lukea?
Minä luen joskus vanhoja tyttökirjojakin, kun haluan jotain kevyttä ja hyväntuulista luettavaa.
Minullakin oli mielikuvitusystäviä ainakin parikymppisenä vielä. En muistaakseni kertonut heistä kellekään, mutta he olivat ikään kuin ystävällisiä ja kilttejä ihmisiä, eivät mitään outoja olioita. Heidän kanssaan saattoi keskustella ilman riitoja ja väärinymmärryksiä, joita oikeiden ihmisten kanssa saattoi tulla helpommin.
Työttömyys ei nykyään ole mitenkään poikkeuksellista ainakaan omalla kotiseudullani. Siitä huolimatta ihmisillä on oikeus olla hyvällä tuulella ja tavata muita. Olisiko jotain matalan kynnyksen toimintaa, jossa voisit käydä välillä, kun jaksat, esim. seurakunnalla? Tai jotain yhteisötaloa, jossa voi käydä kahvilla ja tavata muita ihmisiä joskus? Se voisi kuitenkin olla hyväksi.
Käyn kävelyllä aamuisin ja monesti pusähdyn juttelemaan koiran taluttajien kanssa. Mutta hankala keskittyä ja pysyä mukana. Unohtuu suomenkielen sanoja välillä joten korvaan monesti englannilla. Änkytystä tapahtuu myös luultavasti kovan stressitason ja itseni seuraamisen takia. Käytännössä niin monta asiaa päällä kokoajan että ylikuormittuu aivot eikä pysty käsittelemään kaikkea. Näin siis olen lukenut ja tutkinut internetistä. Låhimpänä tähän mennessä kaikkiin pireisiin selitykseksi voisi olla autismi tai jokin lievä kehityshäiriö aivoissa tai monen psyykkisen sairauden oireet. Ehkä jokin persoonallisuus höiriökin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pelkäät unohtavasi suomen sanoja, suosittelen kirjojen lukemista. Jos lähelläsi on kirjasto, voisitko etsiä sieltä jotain kiinnostavia ja mukavia kirjoja, joita jaksaisit lukea?
Minä luen joskus vanhoja tyttökirjojakin, kun haluan jotain kevyttä ja hyväntuulista luettavaa.
Minullakin oli mielikuvitusystäviä ainakin parikymppisenä vielä. En muistaakseni kertonut heistä kellekään, mutta he olivat ikään kuin ystävällisiä ja kilttejä ihmisiä, eivät mitään outoja olioita. Heidän kanssaan saattoi keskustella ilman riitoja ja väärinymmärryksiä, joita oikeiden ihmisten kanssa saattoi tulla helpommin.
Työttömyys ei nykyään ole mitenkään poikkeuksellista ainakaan omalla kotiseudullani. Siitä huolimatta ihmisillä on oikeus olla hyvällä tuulella ja tavata muita. Olisiko jotain matalan kynnyksen toimintaa, jossa voisit käydä välillä, kun jaksat, esim. seurakunnalla? Tai jotain yhteisötaloa, jossa voi käydä kahvilla ja tavata muita ihmisiä joskus? Se voisi kuitenkin olla hyväksi.