Keisarin uudet vaatteet talousekonomistiräätäleillä
Vielä huvittavampaa on se, että ilmeisesti hallituksen kannattajat todella kuvittelevat, että talouttamme tuhoavalla Orpon hallituksella olisi mitään roolia orastavan talouskasvun osalta. Ennemminkin voisi sanoa, että se talouskasvu olisi alkanut jo aiemmin jos Orpon hallituksella olisi edes jotakin talousosaamista.
Juu. Aiemmin laskussa oltaessa kannattajien mantra oli että hallitus ei voi vaikuttaa tähän, suhdanteet, suhdanteet ja suhdanteet. Nyt kaikki on sitten hallituksen ansiota vaikka se ei voinut asiaan vaikuttaakaan.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
"Pankkiiri toivoo oikeiston jatkavan hallitusvastuussa." Noin, nyt täsmää.
Eli: yksityisen pankin palveluksessa olevan talouden ammattilainen toivoo työnantajansa menestysedellytysten paranemisen kannalta, että julkinen valta jatkaa yksityistä rahoituslaitosta suosivien päätösten tekemistä.
Olisi hyvä ymmärtää kansantaloudellisesta kirjanpidosta se, että kun julkisen sektorin alijäämät kasvavat - kuten ne lähes aina oikeistohallitusten aina tekevät - niin se suoraan kasvattaa yksityisen sektorin rahoitusvarallisuutta.
Vientiteollisuus on vetänyt koko nykyisen hallituskauden ajan. Talouden alamäkin on johtunut sisämarkkinoiden hallituksen itse aiheuttamasta alamäestä ja tästä asiantuntijat varoittivat Purraa ja Orpoa. Juuri tästä syystä Purra on ottanut ennätys velan hallituskaudellaan ja alijäämä on historiallisen korkea.
Suomen valtion velka on tällä n. 198 miljardia euroa.
Nykyinen hallitus on ottanut/ottaa lisää velkaa joka vuosi n. 8 - 13 miljardia, yhteensä n. 50 miljardia. Ensi vuoden alijäämäarvio onb12,9 miljardia. Yhtenä vuonna taisi siirtyä eläkerahastosta muutama miljardi budjetin tuloksi kuten myös asuntorahastosta ja 2024 siirsi ko. vuodelle budjetoituja menoja 3,2 miljardia euroa vuoden 2023 alijäämään joulukuun lopulla kalenteriteknisellä maksupäiväkikkailulla. Kun on VM virkamiehistö joka jakaa talousoikeistolaisen ideologian, tämä kaunistelu on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvu tuli pääasiassa yhdestä loistoristeilijästä ja julkisista asehankinnoista Yhdysvalloista niin tiedot eivät ennakoi pysyvää kasvua.
Seuraavaksi talous ja kulutus kasvaa kun datakeskushankkeiden takia sähkönostajat maksavat sähköstä ja sen siirrosta sekä näiden 25,5 prosentin alv-veroista nykyistä huomattavasti enemmän.
Sähkönostajat eli kuluttajat, paitsi ne datakeskukset itse, jotka ei maksa, koska Orpo on lapanen.
Miten "kikkailu" kaunistaa Orpon hallituksen lukuja?
1. Vuoden 2023 "joulusiivous" (3,2 miljardia €):
Kun joulukuun lopussa 2023 siirrettiin hyvinvointialueiden ennakkoja ja muita menoja maksettavaksi vuodelle 2023, tämä meno kirjautui Marinin hallituksen / siirtymäkauden viimeisen vuoden alijäämään.
Vaikutus: Orpon hallituksen ensimmäisen täyden budjettivuoden (2024) aloitus näytti paperilla 3,2 miljardia euroa "puhtaammalta". Ilman tätä siirtoa Orpon hallituksen kauden ensimmäinen virallinen alijäämä olisi ollut 3,2 miljardia euroa suurempi.
2. Rahastojen tyhjennys (Valtion asuntorahasto & Eläkerahasto):
Valtion asuntorahastosta (VARA) otetut sadat miljoonat euroat ja kehysriihessä linjatut miljardin euron siirrot Valtion eläkerahastosta (VER) tuodaan suoraan budjetin tuloiksi.
Vaikutus: Nämä operaatiot pienentävät suoraan kyseisen vuoden virallista budjettialijäämää, jota hallitus esittelee medialle ja eduskunnalle. Ilman näitä siirtoja Orpon hallituksen vuosittaiset alijäämäilmoitukset olisivat n. 1–2 miljardia euroa synkempiä.
Paljonko Orpon hallituksen kauden alijäämä olisi "ilman kikkailua"?
Jos lasketaan yhteen nämä hallituskauden aikana tehdyt poliittiset ja kirjanpidolliset taseoperaatiot:
* 3,2 miljardin euron maksupäiväsiirto vuodelta 2024 vuoteen 2023.
* Noin 1,5–2 miljardia euroa rahastoista (kuten asuntorahastosta ja eläkerahastosta) otetut kertaluonteiset tuloutukset, joilla paikataan juoksevia menoja.
Miksi virkamiehistö sallii tämän?
Valtiovarainministeriön (VM) virkamiehet noudattavat budjettilakia ja kirjanpitosääntöjä, jotka mahdollistavat nämä tekniset siirrot. Kyse ei ole laittomuudesta, vaan siitä, että istuva hallitus käyttää budjettisääntöjen joustavuutta hyväkseen poliittisessa viestinnässään.
Kun hallitus on sitoutunut poliittiseen tavoitteeseen "velkaantumisen taittamisesta", taseen sisäiset siirrot (kuten eläkerahastosta ottaminen) ovat helpoin keino estää virallisen velkasuhteen (EDP-velka) ruma kasvu juuri ennen vaaleja, vaikka valtion netto-omaisuus todellisuudessa hupenee saman verran.
"Valtiolle on kuitenkin kertynyt tämän hallituksen toimesta n. 50 miljardia lisää velkaa."
Ei ole "kertynyt" vaan on otettu tarkoituksellisesti nojaten siihen, että tavan suomalainen ei kykene enaä "katsomaan eteenpäin". Hahmotuskyky piisaa kyllä otetun velan määrä-lukemiin muttei samassa yhteydessä enää siihen, mihin nuo summat on käytetty ja, kuka ne loppujen lopuksi maksaa.
Tämän istuvan hallituksen politiikassa on kyse alastomasta tulonsiirrosta maan "pahoinvoivilta" sen hyvinvoiville, ei sen kummemmasta yhdellä tasolla ajateltuna. Toinen on tietenkin yleisempi: hyvinvointivaltio-muodon ajaminen kohti yövartija-valtiota, jossa jokainen huolehtii vain omista asioistaan. Tämä oli kyseessä silloin, kun vv-min. Purra soimasi empatia-ajattelua asiattomaksi yhteiskuntapoliitiikan yhteydessä. Yhteisvastuuta tuntevan, paljon tosi-aitoa köyhyyttä nähneen maailmankansalaisen sielu kärsii...
*Laivatilauksen arvo oli 1.9 mrd € - toista tilausta ei tule tälle vuodelle.
*Laivat työllistävät enimmäkseen Baltian maiden työläisiä.
*Meyerin telakka ei kasvata verotulojamme ollenkaan, koska
tappiontasauslaki mahdollistaa tämän.
*Meyerin tuki ja turva on Suomen Finnvera, mikä takaa telakan saamiset
* Suomen vienti -tavaravienti ja palveluvienti - ovat yhteensä noin 115
miljardia. Eli 1.65% viennistämme. Tärkeää vientiä, mutta kovin pientä.
euroa
Juuri näin.
Ja jos tuota laivaa ei olis luovutettu niin aika vaatimaton kasvu viimevuoteen verrattuna kesäkuussa..ja joku porukka poksutteli jo kuoharikorkkeja pois.
Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen on kyllä sellainen kokoomuksen ja EK:n propagandisti, ettei toista.
Jos joku tutkimuslaitos tai säätiö on demarijohtoinen, se muistetaan aina mainita. Onhan Sosiaalidemokraattinen puolue Suomen suurin ja myös monessa Euroopan maassa hallitseva puolue, mutta olisikohan tässä kysymys myös jonkinlaisesta toimittajien ennakkoasenteesta. En ole muistini mukaan huomannut mainittavan kokoomusjohtoisesta säätiöstä tai laitoksesta: EK, Etla, EVA, Keskuskauppakamari jne.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku tutkimuslaitos tai säätiö on demarijohtoinen, se muistetaan aina mainita. Onhan Sosiaalidemokraattinen puolue Suomen suurin ja myös monessa Euroopan maassa hallitseva puolue, mutta olisikohan tässä kysymys myös jonkinlaisesta toimittajien ennakkoasenteesta. En ole muistini mukaan huomannut mainittavan kokoomusjohtoisesta säätiöstä tai laitoksesta: EK, Etla, EVA, Keskuskauppakamari jne.
Ihmettelen myös, miksi vain SDP taustan omaavan Kalevi Sorsan säätiön tausta tuodaan poikkeuksetta esille ja muut jätetään mainitsematta? Kokoomuksen ja elinkeinoelämän tutkimuslaitokset kuitataan sitoutumattomiksi "asiantuntijatahoiksi" liittämättä niitä näihin ideologiataustoihin.
"Pankkiiri toivoo oikeiston jatkavan hallitusvastuussa." Noin, nyt täsmää.