Lindtmanin johtama SDP tiukentaa m a a h a n muuton ehtoja Tanskan sosiaalidemokraattien esimerkin mukaan
SDP ehdottaa katujengirikollisuuden kitkemiseksi kovia keinoja Kouvolan kesäkokouksessa.
Puolue julkaisi torstaina listan toimista nuorten turvallisen arjen parantamiseksi.
Rangaistusasteikon kaksinkertaistava koventamisperuste tietyissä tapauksissa liittyen jengirikollisuuteen.
M a a h a n muuttajien sosiaaliturvan sitominen kielen opiskeluun.
Mahdollisuus velvoittaa m a a h a n muuttajalapsia kohdennettuun varhaiskasvatukseen ennen esikoulun alkua, mikäli se on tarpeen kielen oppimiseksi.
Rajoitetaan maksuttomien tulkkauspalveluiden saatavuutta tietyn maassaoloajan jälkeen.
Kotihoidontuen keston rajaaminen m. a a h a n muuttajanaisten työllisyyden vuoksi.
Lisää syitä äänestää demareita sen lisäksi että ajavat tavallisen kansan, työläisten ja hyvinvointovaltion etua 👍
Kommentit (76)
Ei tiukenna. SDP ei voi rikkoa omia sääntöjään mutta omia lupauksiaan niinkuin tällaisia, niitä he voivat rikkoa. Luikurin laskemista, älkää uskoko.
SDP:n säännöt kieltävät kaikenlaisen kiristyksen mm-politiikassa. Suomen demareilla ja tanskan demareilla on yhteistä vain nimi - tanskan demarit ovat irtisanoutuneet Marxismista aikoja sitten, suomessa ei vieläkään.
Miksei SDP tehnyt tätä edellisellä pääministerikaudellaan? No SDP on joka tapauksessa seuraavassa hallituksessa niin katsotaan onko puheille vastinetta.
Jaa että pääministeri Nasima jättäisi serkut ja sukulaiset yksin Afganistaniin perheineen ilman Kelan tukia?
Demarien hallitus kauden jälkeen Suomi on paskottu täysin. SDP on maanpettureiden puolue.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ovat huomanneet millä tavalla Tanskassa voitettiin vaalit. Siellä sosiaalidemokraattien puheenjohtaja on jo kolmatta kertaa pääministerinä peräkkäin. Osasyy on varmasti hänen maahan.muuttovastaisuutensa. Julkisuudessa hän on sanonut että Tanskan tavoite on nolla turva.paikanhakijaa.
SDP muutti ajan vaatimalla tavalla kantaansa Natoon ja vei Suomen Natoon. Nyt on hyvinvointiyhteiskunnan, työläisten oikeuksien ja kansan hyvinvoinnin säilyttämisen sekä velkaantumisen lopettamisen takia muutettava puolueen ma ahanmuuttokantoja Tanskan demarien suuntaan, ennen kuin kokoomus ja persut tuhoavat koko Suomen hyvinvoinnin.
Tiukennukset lisäävät SDP:n kannatusta jopa 30 prosenttiin ilman rasismin ottamista persujen politiikasta.
Äänestänkin demareita ensi vaaleissa, ne onkin paras nazzipuolue!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demaritorakoille muistutuksena:
Perheenjäseniä pyrkii Suomeen entistä enemmän sen vuoksi, että Euroopan ulkopuolelta tulevia opiskelijoita ylipäätään on Suomessa enemmän kuin koskaan, ja yhä useampi heistä tuo perheen mukanaan. Jyrkkä nousu alkoi vuonna 2022, kun Sanna Marinin (sd.) hallitus helpotti näiden henkilöiden maahantuloa. Aiemmin opiskelijan piti hakea olesk elulupaa joka vuosi uudestaan, kun nyt lupa myönnetään koko opintojen ajaksi.
Persut sai kokoomuksen kanssa pikapikaa lait sosiaaliturvan heikennykset jotka erikseen ajettuina menivät läpi perustuslakia rikkoen. Heikennettiin pikana työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointipalveluita. Miksei tätä opiskelijoiden perheenjäsenten tuloa saatu yhtä ripeästi läpi? Koska persut ratsastaa m-muutolla ja kokoomuksen apupuolueena haluaa EK:n vaatimaa halpatyöm-muuttoa.
Nimenomaan näin.
Vau! Jospa vielä antaisivat Tytti Tuppuraiselle kenkää.
Marinin hallituksella oli jo esitys kielitaitokokeestakin m-aahanmuuttajien kotoutusohjelmassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs estettä demareilla sitten enää on lähteä hallitukseen yhdessä persujen kanssa?
Rasisteja ei kaivata minnekään. Sorppa.
Eli, mihin rasisti demarit laitetaan?
Voivatko suomalaiset olla niin yksinkertaisia, että uskovat SDP:n valheellíset puheet ennen vaaleja?
Tuossa on vain tarkoitus pettää suomalaisia, lupaamalla jotakin ja tekemällä kuitenkin toista, kuten aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
SDP tekee sen mihin persut ei viime kerralla Sipilän hallituksessa tai nykyisessä Orpon hallituksessa kyenneet 😁👍
Olet ollut kaiken aikaa maahan muuttoa vastaan? Rasisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP tekee sen mihin persut ei viime kerralla Sipilän hallituksessa tai nykyisessä Orpon hallituksessa kyenneet 😁👍
Olet ollut kaiken aikaa maahan muuttoa vastaan? Rasisti.
Kaikki paitsi sinä ovat olleet rasisteja. Sinä olet vain paskainen luuseri.
Alkaako tuli polttaa Nasima Razmyarin jalkojen alla? Onko tulossa pakko.palautus kotimaahan Afganistaniin jossain vaiheessa.
Ruotsissa integroituminen ruotsalaiseen yhteiskuntaan on onnistunut. Kaikista on tullut lakunaamoja.
Ilman massiivista mamutusrumbaa demari joutuisi työttömäksi.
Siihenhän heidän koko toimintansa perustuu selän takana vehkeilyn lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Alkaako tuli polttaa Nasima Razmyarin jalkojen alla? Onko tulossa pakko.palautus kotimaahan Afganistaniin jossain vaiheessa.
Nasima haukkuu suomalaisia rasisteiksi vaikka on saanut Suomesta perheineen ilmaisen elatuksen.
"...hylkäävän sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole näiden kanssa yhteensopivia”.
...Nikkanen sanoi tiedotustilaisuudessa, että maahanmuuttajayhteisöissä on havaittavissa esimerkiksi patriarkaalisuutta."
Vasemmistolaisuudessa kristinuskoa on syytetty "taantumukselliseksi" ja monet feminismiä kannattavat eivät pidä kristinuskoa yhteensopivana sen väitetyn patriarkaalisuuden vuoksi.
Miten *slamia voidaan pitää muuna kuin avoimena tukena patriarkaalisuudelle? Koko uskonto pohjaa siihen että toisille (miehet) on annettu enemmän kuin toisille (naiset)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Lindmanni kysynyt Nassimuksen kantaa? Ettei taas yökötä?
Yllätys, ettei persincel ymmärtänyt. Rasismi on erikseen. Sdp on ensimmäinen puolue joka peräänkuuluttaa vastuullista mm-politiikkaa. Persut on nyt lyöty.
No kuka muista vasemman laidan puolueista lähtee mukaan muodostamaan Lindtmanin kanssa hallitusta? Tuskin vihervassarit lähtee ma mu kriittiseen hallitukseen mukaan.
Ja myös tämä, lisättiin 17-vuotiaiden partalasten vetotekijöitä oikein kunnolla:
Sisäministeri Mikkonen: Hallitus helpottaa juhlapaikan saaneiden perheenyhdistämistä
”alaikäisten vanhemmat ja sisarukset voisivat siis jatkossa saada Suomesta olesk eluluvan ilman turvatun toimeentulon edellytystä”.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/78b4a707-408a-404e-83dd-f860b4381…