Mopopoika keissi
Pelaa tyhmiä pelejä voita tyhmiä palkintoja. Miksi niin monet silittelevät tämän nuoren selvästi vajaan sällin päätä. Tietoisesti viritti rekisteröimättömän moponsa, tietoisesti lähti keulimaan ja vieläpä tietoisesti päätti olla pysähtymättä kun poliisi tuli paikalle, sen sijaan ajatteli olevansa ovela ja lähti ajamaan karkuun ylinopeutta 100/h, luuli siis pääsevänsä pälkähästä. Joku huutaa "nuoret tekee typeryyksiä" ja argumenttini tähän on miksi sitten annetaan nuorten ajaa mopoilla jos he eivät kykene ikäisikseen kunnioittamaan liikenne sääntöjä ja ottamaan vastuuta tekemisistään. Ja juu tuo poliisikin oli täysi pälli kun ajoi niin harhaan käyttäen liikaa voimaa mutta en siltikään silittelisin typerän kakaran päätä ja huutelisi oikeutta, en silittelisi poliisinkaan päätä, en yhtään kenenkään. Kummallista siis huudella poikaparkaa. Monet teistä ei kasvata lapsiaan ja sen huomaa kun ulos menee.
Uskomatonta mitä ajanjaksoa elämme, ensin annetaan äärikoikeistonjoukkojen hyökätä viattomian naisen kimppuun Tampereella ja sitten annetaan häirikkölapsien tehdä mitä lystää ajella ylinopeutta rekisteröimättömillä vehkeillä vaarantaen liikenteen ja sivulliset. Kaikki tämä on teistä huutelijoista jostain syystä ihan oikein, itsekkäät ihmiset tekevät ylilyöntejä ja te hurraatte. Jos taas auktoriteetti tekee sen niin buuaatte. Ei kukaan ole lain yläpuolella, ei ääripuoluefanit, ei poliitikot, ei alaikäiset kakarat, eivät poliisit. Siltikin piti mennä puoli valitsemaan, kertoo ihan kaiken miksi maailma on menossa hirveään suuntaan. Haluatte anarkiaa selvästi kun ette muuhun kykene, kriittisenajattelun kyky on heikentynyt ja tunneajattelulle annettu valta.