Lue keskustelun säännöt.
Äidin töihinpaluu - kotona seinät kaatuvat päälle
02.10.2008 |
Meillä 1 v 3 kk ikäinen poika, joka on todella kiinni äidissä. Kotonaoleminen on yhtä huutoa, kun pojan pitäisi koko ajan saada olla äidissä kiinni. Askeltakaan en voi ottaa, etteikö toinen huomaisi sitä ja ala kitistä. Kotitöistä ei tule yhtään mitään, vessasakaan en voi käydä ilman huutoa. Olin suunnitellut, että voisin olla kotona siihen asti, kun poika on kaksi vuotta, mutta en vaan jaksa! Töihinpaluu tuntuu suorastaan ihanalta, vaikka tätä ei ääneen saisikaan sanoa. Niin monethan tuomitsevat alle kolmivuotiaiden päivähoidon. Mutta eikö perheen kokonaistilanne ja äidin henkinen hyvinvointi ole lainkaan ratkaisevaa. Miksi lapselle on parempi olla kotona, kun äiti ihan lamaantunut ja lannistettu? Päivähoidon alkaessa poika täyttää 1 v 6 kk eli ei nyt mikään sylivauva.
Toisaalta olen kyllä hieman suruissani ja pettynyt, ettei minusta ollutkaan kotonaolijaksi... En vaan ymmärrä niitä, joiden mielestä kotona on ihanaa, kun ei ole kirjaimellisesti hetkeäkään omaa rauhaa (meillä lapsia kaksi), paitsi kun ovat päiväunilla, jolloin pitää hoitaa kotitöitä ja vaikka syödä :). Ja kyllä meillä ulkoillaan ja leikitään ja käydään muskarissa yms eli emme ole mökkityneet neljän seinän sisään.
Kommentit (19)
Surullista toki , että oman lapsen läsnäolo ja kiintymys voi tuntua äidita niin ahdistavalta, että ratkaisuna on lasen aika täydellinenyksipuolinen irroittaminen. Lapsesi elää nyt symbioosi vaihetta ja vaiket usko niin se menee ohi. Tuo on kyllä rasittavaa, sen myönnän , mutta itse asennoinnun niin että olen kotona vain ja ainoastaan laseteni vuoksi, en lähtökohtaiestikaan ajatellut että minulla pitäsi kotonaollessa olla sitä omaa rauhaa.
Oli vaihe jolloin lapset todellkin tulivat vessaankin mukaan. Illalla mihehen tuleessa kotiin sitten kävin suihkussa ja hengahdin hieman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuo on ohimenevä ikävaihe. Meillä on kaikilla ollut 1-1,5v iässä tuo kausi.
Mutta alkuperäisestä aiheesta: itsekään en ole kotiäitityyppiä. En ymmärrä miksi sitä ei saisi sanoa ääneen, onhan monia muitakin töitä, joihin olisin aivan väärä henkilö kun taas omassa työssäni olen tosi hyvä. Miksi pitäisi väkisin hakata päätä seinään, jos ei vain kotiäitiys maistu?
Itse olen muuten huomannut,. että 2v eteenpäin lapset alkavat aivan selvästi jo kaivata jotain muutakin kuin kotonaoloa äidin kanssa.
, lapsi on nyt 2 v 4 kk. Alkoi tuossa muutama kk sitten: äiti on tosi tärkeä (toki niin on aina), haluaa usein syliin, isä ei kelpaa moneen puuhaan jne. Koen tämän välillä tosi ahdistavaksi, vaikka pidän tietysti lasta paljon sylissä jne . Mutta välillä ei kyllä ole hetken rauhaa.
Lapsi aloitti pph:lla pari viikkoa sitten ja kyllä välillä tuntuu kun lepäisi vaikka opiskelen ja teen töitä kotona. Ne hetket, mitkä olen lapsen kanssa tuntuvat kivemmilta ja antoisammilta kun aikoina, jolloin olin koko ajan kotona lapsen kanssa. Lapsi on kyllä hoidossa vaan 3-4 pv viikossa.
Enempää en jaksa :(. Pää hajoaa kun en ole perhekerhoissa viihtyvää tyyppiä enkä keksi tekemistä vilkkaalle, paljon liikkuvalle lapselleni! Paha "ottaa häntä mukaan" juuri mihinkään; alkaa huutamaan jos pistää tuoliin istumaan hetkeksi, huoneessaan paiskoo leluja ja juoksee ympyrää talossa. Viihtyy kovasti muiden lasten seurassa esim. puistossa, kaksi ulkoilukertaa päivässä ei kuitenkaan näytä riittävän. Myönnän: minä en pysy menossa mukana! Ja ihan oikeasti uskon että lapsi on onnellisempi päiväkodissa kuin kotona, jossa jokainen päivä menee kiukutteluksi kun äiti ei jaksa.
olet ihan oikeassa. Ei lasten ole hyvä olla kotona äidin kanssa joka ei viihdy! Minusta ideaalitilanne on, että lapset ovat esim. puolipäiväisesti hoidossa. Silloin saa äitikin ajatella muuta ja lapset saavat tavata muita lapsia!
Itse hoidin kaksosia kotona 3-vuotiaiksi mutta raskasta oli. Kuopusta en halunnut hoitaa yhtä kauan, vaan laitoin hänet ryhmikseen kun hän oli 1,5 vuotta. Meni tosi hyvin. Sai olla hoidossa 3 päivää viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Niin monethan tuomitsevat alle kolmivuotiaiden päivähoidon."
En ymmärrä niitä ihmisiä, joiden mielestä on maailman hirveintä laittaa lapset alle 3-vuotiaina hoitoon, keillä on ylipäätään varaa elää muutaman sadan euron turvin (siis KELAn hoitorahan). Tietysti jos voi vaikka myydä metsää tai on joitain säästöjä tai kovapalkkainen puoliso tai pappa betalar tai jotain. Kertokaa te, jotka olette kotona...
Sitä paitsi hoidossa voi tiettekö lapsella olla ihan mukavaa ja kehittävääkin. Hoitotädintkään ei välttämätää ole hirviöitä, vaikkei äidin veroisia olisikaan. Oma pojuni on vielä kotona, mutta onkin vasta 6kk, tarkoituksena on laittaa hoitoon ensi syksynä, eli olla hoitovapaalla 6kk. Hoitoraha ei tosin riitä edes lainojen maksuun, joten maksetaan pelkkiä korkoja se aika. Mieskin on töissä, muttei missään kovapalkkaisessa. Jos olisi mammonaa, niin varmasti olisin kotona pidempään.
Tai olisi jos äiti pysyisi kotona.
Nythän tuo tarkoittaa vain sitä, että ne illat on yhtä takertumista ja huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai olisi jos äiti pysyisi kotona.
Nythän tuo tarkoittaa vain sitä, että ne illat on yhtä takertumista ja huutoa.
--- meillä ei ole missään vaiheessa ollut sen kummempia takertumisia ja huutoja iltaisin! Poika on nyt 2,5v ja ollut hoidossa vuoden verran. Ei alussakaan eli vuosi sitten ollut mitään... Ihan iloisin mielin on hoitoon lähtenyt ja tulee aina mielellään kotiin. Vain keväällä oli vähän vaikeampi vaihe kun sairasteli paljon ja oli kotona pidempään. Sitten piti taas totutella hoitoon.
Mutta esim kesäloman jälkeen (oli kotona 7 viikkoa) ei mitään ongelmia palata samaan hoitopaikkaan!
Meidän poika ihanassa ryhmiksessä jossa tädit todellakin välittävät jokaisesta lapsesta! Sen huomaa hyvin heidän puheistaan ja toimistaan jne. Lasten ehdoilla mennään.
t. eräs aikaisempi vastaaja
Tai on kiintynyt niihin hoitotäteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään ole kotiäitityyppiä, mutta lapset ovat minulle silti tärkeitä. En ymmärrä, miksi vain kotiäiti-ihmisillä olisi oikeus saada lapsia. Toki lapsi välillä iltaisin itkee (nyt 1v 8 kk), mutta ei illat mitään yhtä huutoa ole. Itseasiassa leikitään leegoilla ja nukella jne. Lapsi tulee myös vessaan mukaan, mutta tällä hetkellä jaksan sen oikein hyvin. Hyvää jatkoa sinulle ja onnea työelämään.
että aikuisen ihmisen pinna voi olla parista kuukaudesta kiinni.
Ap, mene terapiaan setvimään mikä siellä lapsuudenkodissasi on mättänyt. Tuo ei ole tervettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei normaalissa perheessä seinät kaadu päälle, vaikka kotona olisi siihen asti, kun lapsi on kolme...Niin ja meilläkin lapsia kaksi. Ja tunnen neljän lapsen äitejä, jotka viihtyvät kotona ja ovatkin siihen asti, kun kuopuskin on kolme.
Lapsesi siis ei päästä sinua yksin edes vessaan? Mistähän tuollainen turvattomuuden/menettämisen pelko johtuu..hohhoijaa
Niin, kyllä terveesti kiintynyt ja kiintymyssuhteen terveesti läpikäynyt lapsi on ihan terveesti myös itsenäinen. Ei se tarkoita sitä, että olisi paniikissa aina kun äiti on kateissa kaiken ikää. En ole nyt tuo ihminen, jolle tämän kommentoit, mutta samaa mieltä hänen kanssaan kylläkin. Mahtaako noita lapsiaan oikeastaan koskaan voida päästää edes kouluun kun aina on joku tärkeä kehityskausi meneillään, josta vain oma biologinen äiti voi auttaa pääsemään yli? Onneksi äidit ovat näköjään yli-ihmisiä ainakin näiden joidenkin itseään täydellisinä pitävien äitien mielestä. Alkuperäinen kirjoittaja ei tarvitse terapiaa eikä muutenkaan haukkuja täällä noihin ihan normaaleihin kokemuksiinsa. Tyytyväinen äiti (tai/ja isä) = tyytyväinen vauva-lapsi-nuori-aikuinen! Jokainen tekee niinkuin parhaaksi katsoo kun ei nyt mistään järjettömyyksistä kuitenkaan ole kyse, vaan vain hoitoon menosta! Johan hoitoon meno jo sananakin kertoo, ettei lasta olla teuraaksi viemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo ap:n lapsen ikä on oleellinen, 7 vuotta ei ole.
Että et nyt viitsisi räiskiä lapsellisesti!
Eikä tyytyväinen äiti tuota välttämättä tyytyväistä lasta, tyytyväisen äidin vain, jonka lapsi joustaa.
Vai olet sinä se asiantuntija oman pikku tuttavapiirisi perusteella sanomaan, mikä on normaali perhe ja millaisessa perheessä äidillä voi tulla tunne siitä että seinät kaatuu päälle? Hyvin hauskaa!! Ei tuollaiselle jeesustelijalle kukaan ns ystäväkään voi rehellisesti kertoa tunteistaan... Heti tulee passitus terapiaan! Hah!!
Itselläni on lapset 4v, 3 v ja maha-asukki ja voin täysin rehellisesti sanoa, että pääosin kotielämä on ihan o.k, mutta kyllä niitä päiviä vaan tulee kun ei kerta kaikkiaan jaksaisi. Omat lapseni ovat aina olleet suht rauhallisia, mutta jos meillä olisi sellaisia viikareita mitä toisinaan näkee, en varmasti jaksaisi olla 3 vuotta kotona 24/7. Ja turha sepustaa sellasta sontaa, että se on kasvatuksesta kiinni, kyllä lapset ovat erilaisia ja hyvä niin. Onneksi myös meitä äitejä on erilaisia, olisi aika hirveää jos jokainen ylistäis vaan itseään ja omaa ajatusmalliaan ja haukkuis siinä sivussa muita. ONNEKSI myös niitä äitejä on, jotka ymmärtävät keskinäisen tuen merkityksen!
Mieti nyt hyvin, kumpi on tärkeämpää: sinun vai lapsesi hyvinvointi? Mieti pientä lastasi (jonka ikä alkaa vasta ykkösellä) paikkaan, jossa hän on yksin, kukaan ei häntä rakasta. Huomiota ei saa välttämättä edes itkemällä. Eli laitat mielummin lapsesi tällaiseen tilanteeseen, kuin että kärsit (!) hänen kanssaan kotona?
Tämä ei siis pahalla kirjoitettu, olen ollut vastaavassa tilanteessa kaksi kertaa ;)
k> kiintymyssuhteen terveesti läpikäynyt lapsi on
k> ihan terveesti myös itsenäinen
Minulla on jonkin verran takertuvaa tyyppiä oleva lapsi. kotona kyllä saan käydä vessassa yksin, mutta en kylässä. Vaikka kyläpaikka olisi tuttukin, jossa olemme olleet monta kertaa. Lähinnä kyse on siitä, että lapsi on arka.
Lapsi on nyt 4,5 v ja on ollut hoidossa jo pitkään. Voi kuulostaa kauhealta, mutta minä näen hyväksi, että hän on tottunut olemaan muiden kuin pelkän äidin kanssa. Meitä on onnistanut, olemme saaneet ihanan pph:n.
M
Hä? Paikkaan jossa ovat yksin ja jossa kukaan ei rakasta?? Luojan tähden, jos sellaisia hoitopaikkoja on asuinpaikkakunnallasi, niin kiireesti tekemään valitusta vain jonnekin korkeammalle taholle!! Ei minkään ikäisiä lapsia jätetä hoidossa yksin! Välttämättä jokaiseen parahdukseen ei samalla sekunnilla pystytä varstaamaan, mutta se nyt ei ole järkevintä kotonakaan.
Joku väitti, ettei äidin hyvinvointi ole tärkeää. Milläs teeskentelette olevanne virkeitä ja nauttivanne lapsenne jokaisesta mahdollisesta hetkestä, jos näin ei vain ole. Onko teeskentelevä äiti paras malli lapselle? Vai onko niin, ettei lapselle ole väliä millainen äiti kotona on, kunhan vain on äiti? Voi äitiyden ylistys!
jos äidillä "kaatuu seinät päälle"! Itselle kävi niin toisen lapsen syntymän jälkeen. Tosin kotona oleminen ei ollut raskasta vauvan, vaan uhmaiäisen vuoksi.
Nyt kolmannen lapsen kohdalla NAUTIN kotona olemisesta. Voi tosin olla, että taloudellisten syiden vuoksi joudun menemään töihin jo lapsen ollessa 1,5 vuotias.