Mikä asia pyörii eniten mielessäsi noin keskimäärin?
Tietty jos vaikka muuttamassa, niin siihin liittyvät asiat ovat mielessä paljon. Samoin jos saanut kuulla vakavasta sairaudesta, niin sitten se on pinnalla. Mutta oletetaan jokin ns. normaali ajanjakso elämässä, kun ei ole mikään kriisi tai muutos päällä.
Kommentit (12)
Omassa terveydentilassa, kun on kroonisesti sairaudesta johtuvaa jatkuvaa kipua ja väsymästä niin on aika vaikea olla ajattelematta tätä.
Sanoisin, että syömistä saa saatana miettiä monta kertaa päivässä.
Kuten laulussa sanotaan, niin "se" on ollut eniten mielessä viimeiset 52 vuotta eli 15-vuotiaasta lähtien.
Oli:
Isäntä meni ostamaan poikansa kanssa hälle kenkiä, kenkäkauppaan. Myyjä kysyi: No mikäs se on isännällä mielessä? Mies siihen: Piluhan se on, mut pojalle pitäis saada uudet kengät.
Pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin.
Siinä mitä sanon seuraavaksi toiselle ja sitten analysoin aiempia keskusteluja. -Estynyt persoonallisuus skitsotyyppisin piirtein
"Pilun" lisäksi suklaa ja jäätelö.
On incelit käynyt vastaamassa galluppiin.
Ruokaa valmistan joka päivä ja useamman kerran. Siihen mennee eniten aikaa.
Pitäisi saada yksi harrastukseen liittyvä juttu tehtyä tällä viikolla, nyt ei vaan jaksa.
Vastasin musiikissa koska kun mulla pääsääntöisesti soi aina joku biisi päässä.
Esim koululaisena kun luin läksyjä niin asiat jäi päähän paremmin kun eräänlaisella nuotilla niitä ääneen luin.