Kaikki eivät toivu erosta koskaan

Sinulla oli väärä mies. Halusitte eri asioita, joten tuo oli vääjäämättä lopputulos. 

Kumman aloitteesta erositte?

Moni mies ei halua sitä "normaalia" elämää, vaan haluaa elää ikuista nuoruutta. 

Ap, kauan sun erosta on? Mitä olet tehnyt sen jälkeen? Mulla oli yllätys ero joitakin vuosia sitten, kun ex aloitti salasuhteen meidän avioliiton aikana. Ero oli pitkä, riitaisa ja satuttavat. Olen työstänyt sitä paljon eri tavoin ja se on tuonut apua. Uuteen suhteeseen en ole vielä pystynyt, mutta olen toiveikas sen suhteen. 

Ehkä neuvona, että työstä niitä asioita. Päästä irti joistakin tunteista ja ajattele, että olet kaiken hyvän arvoinen. Mene rohkeasti treffeille ja elä sellaista elämää, mistä sä nautit. Koita elää hetkessä, kun tapaan uusia ihmisiä. Huomaan ainakin itse, että aika nopeasti vetäydyn ja en halua jatkaa tapailua. Olen miettinyt, että tietystä kontrollin tarpeesta pitäisi uskaltaa päästää irti. Riittääkö, että toisen kanssa on hyvä olla siinä hetkessä. 

Aikaa se siis vaatii. Usko kuitenkin, että pienin askelin asiat menevät eteenpäin.

Kuinka pitkään erosta on? Osalla toipumiseen menee vuosia, osa selviää parissa vuodessa. Jos on paljon käsittelemättömiä asioita itsellä, niin silloin eroon voi jäädä jumiin eli syy ei varsinaisesti ole itse eroamisessa, vaan kaikki elämän kuorma on kasaantunut ja ero on vain jäävuoren huippu.

Ymmärrän hyvin. kohtalontoveri

Kun on joutunut luopumaan parisuhteesta, kohdannut eron, niin nyt se kaikki tuntuu taas, kun lapsesi on muuttanut pois. Lapsi on ollut arkesi pyörittäjä ja pitänyt sinut kiinni elämässä. Nyt sinun pitäisi luoda oma rytmisi, arkesi, omat ohjelmasi, ettei ole yhtään ihme, jos itket ja tunnet kipua. 
On normaalia kaivata lopun ikäsi hyviä, turvallisia elämäsi päiviä parisuhteessa ja vanhempana. Sitä ihanaa rakastumisen aikaa, kodin rakentamista ja lapsesta haaveilua. Kaikki toisen kanssa jakaen. Nyt olet eri ihminen kuin silloin. Elämä on antanut koettelemuksia, raskasta menetystä ja olet niistä myös selvinnyt. Elät, hengität yhä!
Mitä vanhemmaksi elämme sen enemmän meillä on myös repussa surua, kipua, ikävää, mutta taito onkin siinä, että hyväksyy sen kaiken. Kun ei uhraa jokaista hetkeään murehtimiseen saa valokin tilaa tulla elämääsi.
Kirjoitatko? Jos et, niin aloita.  Listaa sinne kaikki kurjat ja hyvät asiat. Mieti, mitkä asiat sinulla ovat oikeasti nyt hyvin. Jo se, että olet terve on iso asia selvitä ikävästä. Jotkut kuolevat suruun ja ikävään tai sairastuvat vakavasti. Sinussa on voimaa, kun yhä porskutat eteenpäin.

Aikaa kulunut 4 vuotta. En halunnut eroa. Miehen alkoholiongelma pakotti tähän ratkaisuun.  Korkean toimintakyvyn alkoholisti on, korkeassa virassa jne. 

Vierailija kirjoitti:

Aikaa kulunut 4 vuotta. En halunnut eroa. Miehen alkoholiongelma pakotti tähän ratkaisuun.  Korkean toimintakyvyn alkoholisti on, korkeassa virassa jne. 

Miten elämäsi muuten sujuu? Oletko työelämässä, onko harrastuksia ja tekemistä, omia päämääriä? Vai oliko elämäsi ennen mieheen ja perheeseen keskittymistä? Entä taloustilanne.

Ero on ns. hyväksyttävä syy ja syyllinen pahaan oloon, mutta elämän kokonaisuus vaikuttaa masennuksessa paljon. Rakentamalla hyvää arkea saa hyvää oloa eli pelkästään puhuminen ja asioiden käsittely ei auta, jos juurisyyt ovat muualla eli elämän tarkoituksen puuttumisessa. Liikunta auttaa tutkitusti masennukseen ja hyötyisit varmasti myös psykoterapiasta ja eroryhmistä. Myös netistä löytyy HUSin sivuilta itsehoito-ohjelma.

Hanki harrastuksia? Olisipa itsellänikin aikaa harrastaa enemmän. Ihmettelen tätä valitusta täällä kun on yksinäistä ja tylsää. Teillä ei taida olla juurikaan harrastuksia, muuta kuin syöminen, lihoaminen ja tietokoneella ruikuttaminen. Keski-ikäisen lihavan suomalaisen ongelmia. Tehkää itsellenne jotain. Säälittäviä läskejä.

Vierailija kirjoitti:

Hanki harrastuksia? Olisipa itsellänikin aikaa harrastaa enemmän. Ihmettelen tätä valitusta täällä kun on yksinäistä ja tylsää. Teillä ei taida olla juurikaan harrastuksia, muuta kuin syöminen, lihoaminen ja tietokoneella ruikuttaminen. Keski-ikäisen lihavan suomalaisen ongelmia. Tehkää itsellenne jotain. Säälittäviä läskejä.

Jos joku tässä on säälittävä, se olet sinä, joka oksennat omaa pahaa oloasi tänne. Ja mitä ihmeen tekemistä läskillä on tämän asian kanssa?

Mieti mitä teit ennen avioliittoasi? Mitä harrastit, entä kavereita? Miten elit ja olit ennen avioliittoa? Olen 50 avioliittovuoden jälkeen pakon sanelemana yksin, mutta minulla on samat harrastukset ja uusiakin tullut. Ystävätkin ovat samoja kuin ennen avioliittoa (ovat myös yhteisiä). 

Sehän tässä harmittaa, että olen tehnyt kaiken mitä voin. On harrastus,  liikun, käyn työssä jne. En vain ole päässyt eteenpäin, koska pettymys oli liikaa. Mietin myös itsemurhaa, mutta en voi sitä lapseni takia tehdä. Elämä ei ole mielekästä näin. Tähän tietysti päälle kaikki muut ongelmat eli kummankin vanhemman kuolemat kahden vuoden sisällä jne. Perinnön ja työni takia pärjään jotenkin taloudellisesti vaikka en varakas olekaan.

Kaksi kertaa olen hajonnut naisen takia. Kolmatta kertaa ei tule. Tuskin enää edes yritän naisia. Jos kuitenkin joku nainen osuu kohdalle niin yhteen en muuta. Sellainen seksi ja ystävyyssuhde riittäisi oikein hyvin. 

Samaa mieltä yllä olevan kommentin kanssa, omalla kohdalla exä sanoi että "et ole seksikäs mulle etkä anna seksuaalisia viboja", eihän siinä mitä nyt itsetunto ollut koko elämän ajan matala koulukiusaamisen takia ja näin oma kumppani sanoo vaikka tiesi että on itsetunnon kanssa ongelmia. Kuusi vuotta olin sen naisen kanssa, kylläpä sitä ei enää huvita parisuhteita etsiä. Jokin friends with benefits toimisi paremmin ittelleni mutta tapahtuu jos on tapahtuakseen. Onneksi on harrastuksia jotka auttavat elämään ja keskittymään.

Vierailija kirjoitti:

Aikaa kulunut 4 vuotta. En halunnut eroa. Miehen alkoholiongelma pakotti tähän ratkaisuun.  Korkean toimintakyvyn alkoholisti on, korkeassa virassa jne. 

Eli sinä jätit miehen. Olisiko mies halunnut erota?

Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä harmittaa, että olen tehnyt kaiken mitä voin. On harrastus,  liikun, käyn työssä jne. En vain ole päässyt eteenpäin, koska pettymys oli liikaa. Mietin myös itsemurhaa, mutta en voi sitä lapseni takia tehdä. Elämä ei ole mielekästä näin. Tähän tietysti päälle kaikki muut ongelmat eli kummankin vanhemman kuolemat kahden vuoden sisällä jne. Perinnön ja työni takia pärjään jotenkin taloudellisesti vaikka en varakas olekaan.

Sulle on sattunut paljon isoja muutoksia lyhyessä ajassa, joten on ihan ymmärrettävää olla hajalla. Vaikka vanhemmat ovat vanhoja, on heidän kuolemansa kuitenkin yhden aikakauden loppu ja siksi puhutaankin "aikuisista orvoista". Eli sitäkin asiaa pitäisi käsitellä jotenkin. Mainitset, että olet yksinäinen eli sinulla ei ole ketään, jonka kanssa voisit näistä puhua. Siksi suosittelen psykoterapiaa ja eroryhmiä. Ystävyyden kehittymiseen menee aikaa eli uusien tuttavuuksien hankkiminen on ensimmäinen askel. 

Rakennat nyt uutta elämänvaihetta ja alkuun se tuntuu tahmealta, kun liian moni asia on muuttunut. Nyt kuitenkin rakennat vanhuuttasi samalla eli millaisista hyvistä asioista haluat, että se tulee koostumaan. Parisuhde- ja perhekeskeinen aika on takana ja vaikka vielä tapaisitkin jonkun, jonka kanssa aloitat parisuhteen, se tapahtuu erilaiselta pohjalta kuin nuorempana. Muutos vaatii aina henkistä työtä ja myös muiden apua eli hakeudu ihmisten pariin ja uusien tekemisten pariin, niin saat uusia näkökulmia. Ja voihan niitä saada palstaltakin.

Ero on useasti vain jomman kumman päätös tai ehdoton halu, ei sitä välttämättä molemmat halua ja silloin käy noin. Itse erosin miehestäni koska meidän luonteet ja arvomaailmat kolisivat liikaa, silloin kun on kaksi omatahtoista henkilöä saman katon alla, silloin salamoi liikaa, ja parisuhteen tarkoitus ei ole se, että AINA jompi kumpi luovuttaa näkemyksensä riepoteltavaksi. Pidän oman pääni takuulla ja niin piti hänkin, ero siis parempi, enkä haikale hänen peräänsä lainkaan vaikka ihan OK hetkiäkin mahtui joukkoon. Kumpikaan EI ALISTUNUT, joten luonnollinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä harmittaa, että olen tehnyt kaiken mitä voin. On harrastus,  liikun, käyn työssä jne. En vain ole päässyt eteenpäin, koska pettymys oli liikaa. Mietin myös itsemurhaa, mutta en voi sitä lapseni takia tehdä. Elämä ei ole mielekästä näin. Tähän tietysti päälle kaikki muut ongelmat eli kummankin vanhemman kuolemat kahden vuoden sisällä jne. Perinnön ja työni takia pärjään jotenkin taloudellisesti vaikka en varakas olekaan.

No kyllä se helpottaa. Pitää päästää irti siitä, että ikuisen parisuhteen unelma kariutui. Vanhempien kuolema ja lapsen omilleen muutto lisäkipuna sinulla. Sure, kun on surunaika. Täytä päiväsi ohjelmalla.

Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä harmittaa, että olen tehnyt kaiken mitä voin. On harrastus,  liikun, käyn työssä jne. En vain ole päässyt eteenpäin, koska pettymys oli liikaa. Mietin myös itsemurhaa, mutta en voi sitä lapseni takia tehdä. Elämä ei ole mielekästä näin. Tähän tietysti päälle kaikki muut ongelmat eli kummankin vanhemman kuolemat kahden vuoden sisällä jne. Perinnön ja työni takia pärjään jotenkin taloudellisesti vaikka en varakas olekaan.

Kaikilla on elämässä kipukohtia jopa heillä joiden elämä näyttää ihanan onnelliselta. Älä vertaa itseäsi muihin. Sinulla vaan tuli nämä kipukohdat. Pääset niistä ajankanssa yli.