Muistatko vanhat hammaslääkärikäynnit?

1980-luvulla hammaslääkäriin meneminen oli kuin olisi ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kuulusteluun. Ovenkahvaa puristit viimeisenä vapauden symbolina, koska et tiennyt, palaisitko ulos vain paikattuna vai puolet leukaluusta puuttuen. Hammaslääkäri ei kysynyt, sattuuko. Hän kertoi, että kohta sattuu! Jos hampaan juuri oli vähänkin epäilyttävä, ratkaisu oli yksinkertainen: pois. Varmuuden vuoksi myös viereinen hammas. Ja jos valitit kivusta, sait kuulla klassisen diagnoosin: "Ei tuossa mitään ole." Työvoimaviranomaisten tapaamiset tuntuvat nykyään noudattavan aivan samaa filosofiaa. Kolmen kuukauden välein saavut vastaanotolle kuin potilas, joka tietää olevansa terve mutta pelkää silti menettävänsä kaikki hampaansa. Virkailija selaa papereita vakavana. Ei siksi, että etsisi sinulle töitä, vaan siksi, että etsii sääntökirjasta kohdan, jonka perusteella voisi todeta sinun tehneen jotain väärin. "Oletko opiskellut?" Väärä vastaus. "Oletko tehnyt vapaaehtoistyötä?" Vielä väärämpi vastaus. "Oletko miettinyt yrityksen perustamista?" Siinä vaiheessa kuuluu jo poran ääni. Jos kerrot opiskelleesi, sinua epäillään siitä, ettet ole ollut sataprosenttisesti työnhaun käytettävissä. Jos kerrot auttaneesi ilmaiseksi yhdistystä, järjestelmä kiinnostuu sanasta "työ" enemmän kuin sanasta "vapaaehtoinen". Ja jos erehdyt mainitsemaan yrittäjyyden, sinut ohjataan kurssille, jossa opetetaan tekemään liiketoimintasuunnitelma yhtä kannattavaan ideaan kuin sukellusvenevuokraamo Saimaannorpille. Kurssin jälkeen kaikki poistuvat yhtä viisaina kuin sinne tullessaan, mutta kahvipöydässä joku ehtii jo varastaa ainoan oikeasti käyttökelpoisen liikeideasi. Lopulta poistut tapaamisesta helpottuneena. Et siksi, että työllistymisesi olisi edennyt. Vaan siksi, että tällä kertaa tukia ei sentään lakkautettu. Seuraava tarkastus on taas kolmen kuukauden päästä. Muista ottaa mukaan kaikki todistukset, kolme selvitystä, kaksi liitettä ja ennen kaikkea oikeat vastaukset kysymyksiin, joita kukaan ei kerro etukäteen.