Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fraasit ja kirjoitustyyli ovat siitä huonoja tunnistamiskeinoja etteivät ne ole yksilöllisiä vaan opittuja esimerkiksi koulussa
Ei normaalissa koulussa opeteta mitään trollifraaseja. Paljastit tuon kirjoittamalla, että olet ehta Porvoon Trolliopiston oppilas. Vai Pietarissako olet?
Miltä tuntuu kun päässä ei pyöri muuta ajatusta kuin pietari, ry zzä ja iikori?
Olihan tuossa paljon muutakin, kuten lukutaitoiset ja normaalin koulun käyneet huomasivat.
Huoh.... 🙄
Olipa nerokas kommentti sinulta. Ihan itsekö keksit vai auttoiko äiti kirjoittamaan?
Onhan se hyvä ettei tule enää pelkkää ryz zää ja iikoria, mutta koeta kuitenkin vielä kehittää ulosantiasi.
Sinä olet ainut, joka noita sanoja on tässä ketjussa käyttänyt. Aktivoiduit välittömästi, kun sana Pietari mainittiin. Niinkö trollikoulussa opetettiin toimimaan?
Sama mitä sanoja käytät. Pääsi on täynnä tuota samaa. Pietari, ryz zä, kaalisoppa jne. Millaisissa olosuhteissa elämä muuttuu tuollaiseksi.... Puuttuuko äidin tai isän antama turva vai ovatko he liian huolehtivaisia.
Varmasti puuttuu. Muutenhan sinä olisit leikkimässä isän ja äidin kanssa etkä huutamassa täällää r zzäää
Se olisi luonnotonta jos leikkisin isän ja äidin kanssa. Ovat olleet kuolleina jo 30 vuotta.
Miten sinä koet suhteesi vanhempiisi? Saitko heiltä tarvittavat avut elämään vai kohtelivatko he sinua kenties kaltoin? Milloin äitisi sanoi välittävänsä sinusta? Tai isäsi vei sinut harrastukseen ja kannusti sinua siinä?

Ei saa kiusata onnentonta joka on jäänyt lapsenasteelle.

Ei niin. Siksi jätämme lainaamasi kirjoittajan huomiotta emmekä kiusaa häntä enempää.
En tiedä, onko enemmän säälittävää vai huvittavaa, että alle 15-vuotias lapsi kuvittelee vakavissaan, että uskomme hänen vanhempiensa kuolleen 30 vuotta sitten.
Jää käyttämättä! En edes tiedä mitä appeja on mihinkin eikä kiinnosta. Ja ostan pääsääntöisesti vain tarpeeseen. Ihan oikeasti. Kaapissa on nytkin sipsejä, jotka olen joskus ostanut kun olen kuvitellut, että mun tekee niitä mieli. Ei tee. Joudun heittämään ne roskiin kun ei tule syötyä ajoissa. Parin euron satunnaisen alennuksen takia en ala vaivottelemaan semmosten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko enemmän säälittävää vai huvittavaa, että alle 15-vuotias lapsi kuvittelee vakavissaan, että uskomme hänen vanhempiensa kuolleen 30 vuotta sitten.
On mun vanhempi kuollut yli 20 vuotta sitten. Ei se mahdotonta ole.
Ohis, pakko huomauttaa

Sipsit säilyvät vuosikausia. Ei niiden kanssa ole kiire. Fiksu ihminen antaisi ne jollekin, joka tykkää eikä heitättäisi roskiin.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinä ostat ja teet, mutta itse ostan sitä mitä tarvitsen.
Varmasti ostat sitäkin. Niinhän meistä kaikki. Mutta fakta on se, että suurin osa ihan jokaisen ostoksista on sellaisia, joita ihminen ei välttämättä tarvitse. Ihminen pärjää yllättävän vähällä, kun on pakko.
Mikä on sellaista, mitä en välttämättä tarvitse? viime aikaiset ostoni ovat olleet ruokaa pelkästään. Okei, limpparia en tarvitse, voisin juoda vettäkin, mutta aika yksitoikkoista olisi. Mitähän muuta ei välttämätöntä olen viime aikoina ostanut… hmm.. no, ei tule mieleen. Toki voitaisiin sitten läpi köydä, että onko chilit ja tuore basilika välttämättömiä vai ei, mutta siitä päästäisikiin aika äkkiä tilanteeseen, mikä ruoan osalta olisi enää välttämätöntä - mauton ruoka ei vain oikein nappaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko enemmän säälittävää vai huvittavaa, että alle 15-vuotias lapsi kuvittelee vakavissaan, että uskomme hänen vanhempiensa kuolleen 30 vuotta sitten.
On mun vanhempi kuollut yli 20 vuotta sitten. Ei se mahdotonta ole.
Ohis, pakko huomauttaa
Kyllä se on mahdotonta, jos olet alle 15-vuotias lapsi. Katsos, mussukka, kun sinun vanhempiesi on pakko olla elossa silloin, kun sinut on pantu alulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Cittarilla on helpppoa, koskee muitakin k-kauppoja. Ylhäällä vasemmalla voi vaihtaa kauppaa kun joskus saattaa ksupermarketissa tai kmarketissa ola jokin muukin kuin mitä kaikissa kkaupoissa.
Kun avaa äpin niin heti näkee mitä mobiililietuna. Täällä viikolla esim Oddlygood maustamaton barista 3kpl 1 € per purkki.
En itse käytä tuota tuotetta mutta jos haluisin tuon ostaa niin menisin kauppaan, etsisin kuvan mukaisen tuotteen ottaisin ostoskoriin 3 kpl taikka vaikka vain yhden ja vasta sitten aktivoisin edun. Aktivointi lataa tuotteen plussakortille ja kassalla ei tarvii käyttää kuin plussakorttia koska alennus on valmiiksi jo kortilla. Tuo neuvo koskee tuotteita jotka ei ole itselle niin tuttuja niin varmasti ottaa oikean.
Kun tuote on tuttu niin kotona voi jo aktivoida sen kortille.
S-ryhmän äppiä en oo ladannut, enkä myöskään Lidlin. Ässä kaupassa käyn kyllä silloin tällöin, Lidlissä en juuri koskaan. Siksi en tiiä miten noi toimii.
K-plussa edut ovat suureks osaksi A) yksilöllisiä ja B) kauppakohtaisia. Mulla ei esin kauralitkut ole tarjouksessa kun en sellasia ota edes ilmaiseksi.
En mäkään ole ikinä ostanut niitä, mutta kyllä ne mulle on tarjouksessa. Kuten moni muukin tuote, jota en koskaan osta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinä ostat ja teet, mutta itse ostan sitä mitä tarvitsen.
Varmasti ostat sitäkin. Niinhän meistä kaikki. Mutta fakta on se, että suurin osa ihan jokaisen ostoksista on sellaisia, joita ihminen ei välttämättä tarvitse. Ihminen pärjää yllättävän vähällä, kun on pakko.
Mikä on sellaista, mitä en välttämättä tarvitse? viime aikaiset ostoni ovat olleet ruokaa pelkästään. Okei, limpparia en tarvitse, voisin juoda vettäkin, mutta aika yksitoikkoista olisi. Mitähän muuta ei välttämätöntä olen viime aikoina ostanut… hmm.. no, ei tule mieleen. Toki voitaisiin sitten läpi köydä, että onko chilit ja tuore basilika välttämättömiä vai ei, mutta siitä päästäisikiin aika äkkiä tilanteeseen, mikä ruoan osalta olisi enää välttämätöntä - mauton ruoka ei vain oikein nappaa.
Ruokaan riittää mausteeksi suola ja pippuri.
S-ryhmän mobiiliedut jäävät aina käyttämättä. Minulla on s-pankin tili ja jos kirjaudun sinne mobiiliin niitä etukuponkeja hakemaan niin ekana todella tulee pankin tiedot eli paljonko rahaa tilillä jne. Apissa ei voi pitää jatkuvasti itseään kirjautuneena sisään koska samassa on pankkitilintiedot ja rahan määrät jne. Tämä on ihan fiasko koko järjestelmä. s-verkkopankkiin menen tunnuslukupaperilla, eikä siinä kaupan kassalla tulisi mieleenkään kirjautua tunnuslukupaperilla s-mobiiliin etuja kaivelemaan. En edes kanna tunnuslukupaperia ikinä mukanani.
K-kaupan edut tulee käytettyä ja se on helppoa. Olen jatkuvasti kirjautuneena k-kaupan etujärjestelmään, siihen mobiiliappiin. Viikon alussa katson mitkä ovat kuponkitarjoukset ja klikkaan ja aktivoin niitä jotka itselleni sopivat. Ne edut ladataan klikkauksella k-bonuskortille. Kaupassa sitten vaan vilauttaa k-bonusta ja saan edut käytettyä. Helppoa.
Lidlistä mulla ei ole kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko enemmän säälittävää vai huvittavaa, että alle 15-vuotias lapsi kuvittelee vakavissaan, että uskomme hänen vanhempiensa kuolleen 30 vuotta sitten.
On mun vanhempi kuollut yli 20 vuotta sitten. Ei se mahdotonta ole.
Ohis, pakko huomauttaa
Oletko siis alle 15-vuotias lapsi vai etkö vain osannut lukea, mitä kirjoitettiin?
Käytän puhelinta vain soittamiseen ja viestittelyyn. En tarvitse mitään "alennus" sovelluksia. Jos minulla ei ole varaa ostaa jotain, se jää kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinä ostat ja teet, mutta itse ostan sitä mitä tarvitsen.
Varmasti ostat sitäkin. Niinhän meistä kaikki. Mutta fakta on se, että suurin osa ihan jokaisen ostoksista on sellaisia, joita ihminen ei välttämättä tarvitse. Ihminen pärjää yllättävän vähällä, kun on pakko.
Mikä on sellaista, mitä en välttämättä tarvitse? viime aikaiset ostoni ovat olleet ruokaa pelkästään. Okei, limpparia en tarvitse, voisin juoda vettäkin, mutta aika yksitoikkoista olisi. Mitähän muuta ei välttämätöntä olen viime aikoina ostanut… hmm.. no, ei tule mieleen. Toki voitaisiin sitten läpi köydä, että onko chilit ja tuore basilika välttämättömiä vai ei, mutta siitä päästäisikiin aika äkkiä tilanteeseen, mikä ruoan osalta olisi enää välttämätöntä - mauton ruoka ei vain oikein nappaa.
Ruokaan riittää mausteeksi suola ja pippuri.
Älä höpsi! jos sulle riittää pelkkä suola ja pippuri niin hyvä - aikoinaan ei ollut suolaa saati pippuria, joten sanotaanko seuraavaksi, että nekin ovat tarpeettomia, liikana nostaa vielpä vain verenpainettakin!

Älä itse höpsi. Suomessa on ollut suolaa niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä. Suolaahan käytettiin ennen mm. lihojen säilömiseen, kun ei ollu kylmäsäilytystä.
Älä höpsi! jos sulle riittää pelkkä suola ja pippuri niin hyvä - aikoinaan ei ollut suolaa saati pippuria, joten sanotaanko seuraavaksi, että nekin ovat tarpeettomia, liikana nostaa vielpä vain verenpainettakin!
Ja milloinhan sinun mielestäsi oli tämä aika, jolloin ei ollut suolaa käytössä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinä ostat ja teet, mutta itse ostan sitä mitä tarvitsen.
Varmasti ostat sitäkin. Niinhän meistä kaikki. Mutta fakta on se, että suurin osa ihan jokaisen ostoksista on sellaisia, joita ihminen ei välttämättä tarvitse. Ihminen pärjää yllättävän vähällä, kun on pakko.
Mikä on sellaista, mitä en välttämättä tarvitse? viime aikaiset ostoni ovat olleet ruokaa pelkästään. Okei, limpparia en tarvitse, voisin juoda vettäkin, mutta aika yksitoikkoista olisi. Mitähän muuta ei välttämätöntä olen viime aikoina ostanut… hmm.. no, ei tule mieleen. Toki voitaisiin sitten läpi köydä, että onko chilit ja tuore basilika välttämättömiä vai ei, mutta siitä päästäisikiin aika äkkiä tilanteeseen, mikä ruoan osalta olisi enää välttämätöntä - mauton ruoka ei vain oikein nappaa.
Ruokaan riittää mausteeksi suola ja pippuri.
Älä höpsi! jos sulle riittää pelkkä suola ja pippuri niin hyvä - aikoinaan ei ollut suolaa saati pippuria, joten sanotaanko seuraavaksi, että nekin ovat tarpeettomia, liikana nostaa vielpä vain verenpainettakin!
Ihmiskunta on käyttänyt suolaa ravinnon säilöntään ja maustamiseen ainakin 8 000 vuoden ajan. Vanhimmat arkeologiset todisteet suolan tuotannosta ja järjestelmällisestä keräämisestä ovat peräisin Kiinasta ja Romaniasta noin 6000 eKr.
Taas opit jotain uutta, lapsipieni.

Lapsipieni, aikoinaan ei ollut suolaa ennen sen keksimistä. Opit uutta sinäkin, että koko ihmiskunnan olemassa olon aikana suolaa on käytetty vasta varsin lyhyen aikaa.
Puhun biologisesta tunnisteesta
Kyllä minun tunnisteen on saanut vain poliisilaitos passia haettaessa. Se että itse levität sormenjäljet dnat ja haarojen välisi firmoille on sun oma ongelmasi. Jos poliisi vuotaa kansalaisen biotunnisteet siitä tulee haloo ja korvaukset. Kun itse vuodat ne niin saat vaan paskaset naurut.