Miksi rikolliselle ollaan vielä senkin jälkeen vihaisia kun tuomio on suoritettu
Jos henkilö on jo kantanut vastuun ja suorittanut tuomion niin ei enää syytä olla vihainen.
Kommentit (26)
Älä sitten ole jos kerta noin ajattelet.
Tuomittu rikollinen on silti aina tuomittu rikollinen.
Riippuu rikoksesta. Jos on ottanut hengen toiselta, niin sitä ei mikään vankila hyvitä. Suomessa tuomiot eivät ole mitään. Jos tuomiot olisivat pidempiä, eikä vankilasta pääsisi luennoille yms., niin silloin ne vasta olisivat rangaistuksia. Nykyään vangit saavat parempaa hoitoa, kuin vanhukset ja se on VÄÄRIN! Rangaistusten pitäisi oikeasti tuntua jossain, eikä olla tuollaista lellittelyä.
Eli joku vie hengen sun läheiseltä, niin esim 4 vuoden kuluttua kaikki on ok?
Siis tyhmähän sun täytyy olla.
Riippuu rikoksesta. Kuolemantuottamusta ei voi hyvittää mitenkään.
Sama mätäpää on edelleen kyseessä. Moni uusii rikoksen. Kaikki ei otaopikseen. Kaikki ei jää kiinni. Ainoastaan syyttömänä tuomittu ansaitsee arvostuksen.
Jos sulla on törkeiden petosten myötä yhä edelleen ulosotossa maksamatta satojen tuhansien eurojen velat, jotka olet velkaa uhreillesi, niin et sinä yhdellä pienellä vankilatuomiolla tekojasi nollaa. Esimerkiksi.
Koskelan tapauksessa rangaistus olisi pitänyt ulottaa myös tekijöiden perheisiin.
Samaa ihmetellyt. Maailma on muuttunut siitä mitä se oli ennen.
En määrää tuomioita. Teko ei katoa. Tekijän uhrilla saattoi olla kipua, menetyksiä ja kauhua. Tekijä itse käsittelee tuntemuksensa.
Aatelkaa, että Päivi Räsänenkin on rikollinen!
Vierailija kirjoitti:
Koskelan tapauksessa rangaistus olisi pitänyt ulottaa myös tekijöiden perheisiin.
Vanhemnat ovat lailinlyöneet kasvatusvastuunsa, joten kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Koskelan tapauksessa rangaistus olisi pitänyt ulottaa myös tekijöiden perheisiin.
Vanhemnat ovat laiminlyöneet kasvatusvastuunsa, joten kyllä.
Jos aloittajan äiti otetaan väkisin ja tekijä istuu ensikertalaisena 2v niin sun mielestä rikos sovitettu ja tarjoat kaljan tälle rikolliselle?
Siis mä pyysin kunnon provoa. Tämä on pohjanoteeraus. -10/5
Vierailija kirjoitti:
On.
Pohjasakkaa.
Jännis vie kaikki naiset.
Sori siitä.
Se nyt vain on niin, että väkivaltarikolliset ovat muille ihmisille vaarallisia ja talousrikolliset vahingollisia yhteiskunnalle. Ei vankila ketään paranna. En minä näille ihmisille ole vihainen, en vain halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.
On.
Pohjasakkaa.