Vaikeat naapurit. Kertokaa kokemuksianne
Ostettiin omakotitalo ja meidän pihassa on edellisiltä asukkailta jäänyt lasten keinu, jossa mukana liukumäki. Naapurille selvisi, että aiomme poistaa ne pihalta. Meillä, kun ei ole käyttöä niille, kun lapsemme ovat jo aikuisia. Naapuri kertoi, että heidän lapset tykkäävät käyttää niitä ja edellisiltä asukkailta olivat saaneet luvan tähän. Naapuri on nyt heittäytynyt vaikeaksi. Ei tervehdi enää ja näyttää vihaista naamaa. Olemme silti olleet tiukkoja ja emme aio pitää välineitä pihallamme vain naapurin lasten takia. Naapurin oma piha on täynnä erilaisia marjapensaita, kukkia ja puita. Niin ei hänen puolelleen pihaan mahdu.
Kommentit (48)
Iäkkäät omistusasujat ovat naapureista pahimpia. Heidän häiriköintiinsä tepsii vain suora ja jyrkkä puhe, koska he tekevät kaiken ihan vain piruuttaan ja huvikseen. Kannattaa kysyä, että eikö toinen jalka haudassa keksi muuta tekemistä kuin vittuilla naapureille.
Meidän kerrostaloyhtiöön kunnallisen tukiasumisen kämppään tuli antisosiaalisen persoonallisuushäiriön omaava nuori kundi, joka nukkui päivät ja metelöi kavereidensa kanssa yöt. Hankalaa muiden asukkaiden kannalta, kun he haluavat nukkua öisin, mikä nyt tietenkään ole ollut mahdollista jatkuvan kovan yöllisen metakan vuoksi.
Suurin osa naapurusto-ongelmista johtuu siitä, että toinen osapuoli on tavalla tai toisella rajaton. Siitä yleensä alkaa, eikä vaadi kahta osapuolta aluksi.
Kun kunnioittaa muiden ihmisten rajoja kaikin tavoin, eli henkisiä, fyysisiä, omistuksellisia, kaikkea, on se hyvä alusta miellyttävälle ja riidattomalle asumiselle. Peruskunnioitus, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei ole vaikeaa. Ei tarvitse olla kaveri, ei tarvitse olla edes tekemisissä. Tervettä elä ja anna muidenkin elää rauhassa -ajattelua.
Kun venäläiselle annettiin mahdollisuus toivoa mitä tahansa, niin hän saisi sen tuplana. Toivoi naapuriltaan puhkaistavan yhden silmän...
..
Iso lapsiperhe, joka elää ja meluaa kuin asuisivat omakotitalossa. Rivitalossa mulla seinänaapureina siis. Eivät ymmärrä miten häiritsevää on naapureille jatkuva mölinä. Heille itselleen ei kuulu mitään koska muut naapurit hiljaisia.
Vierailija kirjoitti:
Tein ilmoituksen naapurista. Niiden WC taitaa olla rikki. Vuokranantajan edustaja kysyi miksi luulen niin. Kerroin että joka ilta (ja joskus päivälläkin) naapurin mies käy tyhjentämässä rakkonsa ulko-oven pieleen. Nuoria ihmisiä, eivät ehkä kehtaa sanoa.
Sama yhden hollantilaismiehen kahden pojan suhteen Helsingissä. Ilkeitä ihmisiä isä ja pojat. Ei vuokratalo.
Naapurin poikaa ei ole kiinnostanut koulunkäynti. Tekee todella paska duunia. Ajaa jotain autoa yöt. Päivät pitäisi olla hiirenhiljaa, että se saisi nukuttua. Ei sillä ole kesälomaakaan koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
OK-talo alueella uusi naapuri ei moikkaa enää.
Säilytti tavaroitaan kaupungin puolella, hänen tonttinsa rajoittuu nääs puistokaistaleeseen. Ajoi siitä autolla läpi omalle tontilleen ja ajatti kuorma-autojakin omalle tontilleen puistokaistaleen läpi, että sai rakennustavaroita tontilleen.
Tein tietenkin kuuliaisena kansalaisena ilmiannon pilatusta nurmikosta ja tavaroiden luvattomasta säilytyksestä.
Kaupungin miehet tulivat ja dokumentoivat tilanteen ja antoivat uhkavaatimuksen auton renkaiden ja rakennustarvikkeiden yms rojun siirtämiseksi pois. Ja siitä lopetti naapuri moikkailun, ihme tyyppi,
Saattaa olla, että joku aamu autosi renkaissa on pari nättiä reikää
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäät omistusasujat ovat naapureista pahimpia. Heidän häiriköintiinsä tepsii vain suora ja jyrkkä puhe, koska he tekevät kaiken ihan vain piruuttaan ja huvikseen. Kannattaa kysyä, että eikö toinen jalka haudassa keksi muuta tekemistä kuin vittuilla naapureille.
Ei kyllä pahimpia naapureita on lapsiperheet ja jotkut mmuuttajaporukat. Sitä möykkää ei jaksa hullukaan kuunnella.
Perhe, jossa keski-ikäinen nainen, täysi-ikäinen nuori nainen, pari teiniä ja pikkupenska. Penska kiljui ja mölisi kaiket päivät, muori rääkyi, tavarat lensivät ja ovet paukkuivat. Teinit pitivät omaa showta kavereineen koulun jälkeen myöhään yöhön ja nuori nainen pelasi kaiket yöt aamuun asti jotain peliä äänet päällä ja poltti tupakkaa + muuta makkarissa, haju tuli meille. Koira räkytti jatkuvasti. Ampuivat raketteja parvekkeelta. Pari vuotta kesti, että saatiin ne ulos. Kämppä oli kuulemma kuin pommin jäljiltä. En ole koskaan ollut niin väsynyt ja hermostunut. Kai naapureillakin jotain oikeuksia olisi. Nyttemmin talo rauhallinen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kerrostaloyhtiöön kunnallisen tukiasumisen kämppään tuli antisosiaalisen persoonallisuushäiriön omaava nuori kundi, joka nukkui päivät ja metelöi kavereidensa kanssa yöt. Hankalaa muiden asukkaiden kannalta, kun he haluavat nukkua öisin, mikä nyt tietenkään ole ollut mahdollista jatkuvan kovan yöllisen metakan vuoksi.
Hiljaisuusajan ulkopuolella 6-23, tai 7-22 joka päivä jytää soimaan, niin valvoo päivisin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa naapurusto-ongelmista johtuu siitä, että toinen osapuoli on tavalla tai toisella rajaton. Siitä yleensä alkaa, eikä vaadi kahta osapuolta aluksi.
Kun kunnioittaa muiden ihmisten rajoja kaikin tavoin, eli henkisiä, fyysisiä, omistuksellisia, kaikkea, on se hyvä alusta miellyttävälle ja riidattomalle asumiselle. Peruskunnioitus, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei ole vaikeaa. Ei tarvitse olla kaveri, ei tarvitse olla edes tekemisissä. Tervettä elä ja anna muidenkin elää rauhassa -ajattelua.
Ihan kotirauhan kunnioituksesta voit aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
No, tarjoa naapureille niitä. En voi uskoa tätä juttua silti. En ole eläessäni kuullut, että joku suuttuisi, jos naapurin pihassa ei pidetä omille lapsille leikkikenttää. Erityisesti kun ei naapureilla ole edes omia lapsia. Joko olet ymmärtänyt väärin tai sitten kuviossa on jotain muuta, joka jää kertomatta. En voi vaan uskoa, että joku aidosti olisi noin sekaisin. Kohtuuttomia vaatimuksia toki elämässä tulee vastaan, mutta rajansa niilläkin.
Mutta jos tilanne on kuvaamasi, niin oletteko myymässä vai viemässä kaatikselle niitä. Myykää edullisesti heille tai antakaa, mutta tehkää selväksi, että ne joka tapauksessa lähtee teidän pihasta. Siitä ei voida neuvotella. Sanot vaan, että haluat pihan aikuiskäyttöön. Erikoinen ajatus, että oma piha on täynnä "aikuisjuttuja" ja sitten naapurin pihalla olisi lasten jutut.
Mikset usko, ihmiset venyvät mitä ihmeellisimpiin kiusoihin kun tarvii!
Naapuri ei halua leluja tontilleen mutta mikäs sen somempaa, lapset menköör naapurin puhalle!
Vierailija kirjoitti:
Hänen puolelleen pihaa? Ei taida olla kyse omakotitalosta.
no miksei muka, tuossa meidän naapurissa on OK-taloja, ja niissä itikan pimpan kokoiset pihat!
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheiden ei lähtökohtaisesti taida kannattaa asua iäkkäämmän väestön kanssa. Kaikki nämä vuodet on valitusta riittänyt: milloin pitäisi pyyhkiä kengistä jokainen hiekanjyvä rappuun astuessa, milloin on liikaa leluja lasten leikkipaikalla, milloin hassataan yhtiön rahat kaikkeen turhaan suostumatta äänestyksiin kyseisistä hankkeista.
Lapsiperheille voisi olla ihan omat asunnot. Eivät nuoremmat lapsettomatkaan jaksa heikäläisiä.
Naapurin kakarat käyvät vähän väliä, joskus jopa monta kertaa päivässä rinkuttamassa ovikelloa ja juoksevat sitten karkuun. Sen verran olen ovisilmästä nähnyt ketkä on kyseessä ja niillä on suoj av äri, joten ei ehkä kannata vanhemmillekaan valittaa. Onko ehdotuksia miten sen saisi loppumaan?

Nimenomaan käyt valittamassa vanhemmille joka ikinen kerta, kun saat heidät kiinni rinkuttamisesta.
Kerrostalo, iso lapsiperhe toisesta kulttuurista. Pidetään isoja kokouksia, joissa lauletaan, puheita pidetään mikrofooniin. Vieraita tulee illalla klo 22 jälkeen. Pitkin yötä riehutaan, aikuiset mukana toiminnassa. Musiikkiharrastuksia, tunti tolkulla jatkuvaa laulua ja soittoa. Käytännössä meidän asunto on asuinkelvoton muille kuin saman kulttuuritaustan omaaville. Muutamme pois heti, kun sopiva asunto löytyy. Onnea vaan vuokranantajalle uusien vuokralaisten etsintään. Sääliksi käy kuitenkin näiden vuokralaisten lapset. Mikäköhän on koulumenestys, kun mitään vuorokausirytmiä ei ole. Ehkäpä menevät kouluun nukkumaan. Meidän kaupungissa on muuten koulu, jossa on varattu tila näiden eri taustasta tulevien lasten nukkumiseen, kun osa lapsista tarvitsee enemmän unta kuin opetusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin kakarat käyvät vähän väliä, joskus jopa monta kertaa päivässä rinkuttamassa ovikelloa ja juoksevat sitten karkuun. Sen verran olen ovisilmästä nähnyt ketkä on kyseessä ja niillä on suoj av äri, joten ei ehkä kannata vanhemmillekaan valittaa. Onko ehdotuksia miten sen saisi loppumaan?
Nimenomaan käyt valittamassa vanhemmille joka ikinen kerta, kun saat heidät kiinni rinkuttamisesta.
Menisitkö valittamaan somalille?
Ilmoita isännöitsijälle. Ilmoita että et et uskalla valittaa omalla naamallasi koska pelkäät naapurien eskalaatiota. Isännöitsijä ottaa asian hoidettavakseen :)